Lola

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lola on hellittelylyhentymä, joka on Suomessa päätynyt viralliseksi etunimeksi 156 kertaa. Suhteellisesti eniten, 89 kertaa, sitä on annettu vuosien 1920 ja 1959 välisenä aikana. Mainintoja 2000-luvulta on 17. Kirjoitusasussa Loola se on kahden naisen nimi.

Yleensä nimi liitetään kahteen kuuluisaan kaunottareen, seikkailijatar Lola Monteziin (oik. Eliza Gilbert) ja missi Lola Wallinkoskeen (os. Odusoga). Wallinkosken oikea etunimi, Ololade (1/1), tulee hänen isänsä kotimaasta Nigeriasta. Maailmalla Lola mielletään ensisijaisesti lyhentymäksi espanjalaisperäisestä, kristillisestä nimestä Dolores (= tuskat, kärsimykset).

Nabokovilta tuttu on Lolan pidentymä Lolita (0/62; Loliitta 0/1). Myös se on yleinen Doloresin lyhentymä, mutta myös sellaisenaan aivan normaalissa käytössä mm. Yhdysvalloissa.

Brittilässä Lola on noussut joltiseenkin suosioon 2000-luvulla. Se toimii myös muiden Lo-alkuisten lempinimenä: esimerkkeinä mm. Louise ja Madonnan tytär Lourdes. Suosioon lienee vaikuttanut laadukas lastenkirjasarja Charlie & Lola (suom. Samu ja Salla).


(REA LEHTONEN 29.5.2009)




Elokuun alussa 2009 Lola-nimisiä oli 158.

Joulukuun alussa 2009 nimenkantajia oli 163.

Lokakuun lopussa 2010 Väestörekisteri ilmoitti nimenkantajien määräksi alle 175 naista ja alle 5 miestä.

Tammikuun alussa 2011 Lola-nimisiä oli alle 177 naista ja alle 5 miestä. Vuonna 2010 nimettiin 8 Lolaa.

Helmikuun lopussa 2012 Väestörekisteri ilmoittaa nimenkantajien kokonaismääräksi alle 189 naista ja alle 5 miestä. Kokonaismäärästä 13 on nimetty vuosina 2010-12, kaikki naisia.

Marraskuun alkuun mennessä 2012 nimi on valittu yhteensä alle 191 kertaa. Vuosina 2010—12 uusia nimenkantajia on syntynyt 15 kappaletta.