Ethan

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Näyttelijä ja kirjailija Ethan Hawke on melko varmasti juutalaisperäisen nimen yllättävän suosion takana. Nimi on otettu Suomessa ensi kertaa käyttöön vasta vuonna 1990, ja viidessätoista vuodessa käyttäjiä on tullut 26. Alun perin muodossa Eetan tunnettu nimi on peräisin Raamatusta, ja Ensimmäisessä Kuningasten kirjassa mainittu Eetan oli viisaudestaan kuuluisa esrahilainen, joka polveutui Serah-kuninkaasta. Raamatussa esiintyy muitakin Eetan-nimisiä henkilöitä. Lujaa tarkoittava Eetan on Suomessa nimenä yhdellä miehellä, muoto Eitan taas kahdella.


(JURI NUMMELIN 8.8.2005)



Vuoden lopussa 2007 Ethan-nimisiä oli Suomessa Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun mukaan 35.

Syyskuun lopussa 2008 Ethan-nimisiä oli Suomessa Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun mukaan 40.

Väestörekisterissämme oli 45 Ethania 18.5.2009.

Elokuun alussa 2009 Ethan-nimisiä oli 47.

Joulukuun alussa 2009 nimenkantajia oli 53.

Lokakuun lopussa 2010 Väestörekisteri ilmoitti nimenkantajien määräksi alle 72 miestä ja alle 10 naista.

Helmikuun lopussa 2012 Väestörekisteri ilmoittaa nimenkantajien kokonaismääräksi alle 84 miestä ja alle 5 naista. Kokonaismäärästä 13 on nimetty vuosina 2010-12, kaikki miehiä.