Augustin

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Augustin on Väestörekisterissämme alle 71 miehen ja alle 15 naisen nimi. Suosituimmillaan vanha nimi on, hieman yllättäen, ollut ajanjaksolla 1980–99: tältä ajalta on 19 esiintymää. Vuoden 2000 jälkeen Augustinin on saanut nimekseen 20 poikaa ja alle 5 tyttöä.

Miehennimi Augustin tulee meille Ruotsin kautta Ranskasta, jossa se on vanha Augustinuksen lyhentymä. Augustinus on roomalainen sukunimi, joka on muodostettu kunnianarvoisaa merkitsevästä Augustuksesta. Näin Augustin(us) on läheistä sukua nykyään tunnetummille miehennimille August ja Aukusti. Tunnetuin Augustinus lienee pohjois-Afrikassa viidennellä vuosisadalla elänyt filosofi ja teologi, katolisen kirkon kirkkoisistä merkittävin. Hänen välityksellään nimi levisi kristikuntaan. Italiasta 500-luvun lopulla Englantiin lähetystyötä tekemään tullut benediktiinimunkki, ensimmäinen Canterburyn arkkipiispa Augustinus (engl. Augustine) Canterburylainen lisäsi nimen suosiota.

Lastenlaulu Oi sä rakas Augustin on alun perin wieniläinen kansanlaulu O du lieber Augustin. Sen säveltäjäksi mainitaan Marx Augustin (1679). Augustin oli ruton aikaan Wienin kievareissa kiertävä laulaja ja säkkipillin soittaja. Kerran pöhnässä katuojaan kaatunutta Augustinia luultiin kuolleeksi ja hänet kärrättiin hautaan ruttoon kuolleiden mukana. Augustin ei kuitenkaan ollut kuollut, ja hänen ainoa keinonsa pelastua ruumiskasan alta oli soittaa säkkipilliä. Soitto kuultiin ja Augustin pelastui: hänestä tuli wieniläisille toivon symboli.

Suomen historian kuuluisin Augustin oli Augustin Ehrensvärd (1710–1772), ruotsalainen kreivi ja sotamarsalkka. Hän suunnitteli ja rakennutti Viaporin eli Suomenlinnan ja toimi linnoituksen komendanttina vuosina 1747–1765 ja 1769–1772.

Augustinus on Väestörekisterissä alle 89 miehen nimi, Augustiinus alle 20:n. Augustine on alle 49 miehen ja alle 30 naisen nimi.


(REA UOTILA-LINDQVIST 28.11.2012)