Ero sivun ”Seela” versioiden välillä

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 17: Rivi 17:


Lokakuun lopussa 2010 Väestörekisteri ilmoitti nimenkantajien määräksi alle 527 naista ja alle 10 miestä.
Lokakuun lopussa 2010 Väestörekisteri ilmoitti nimenkantajien määräksi alle 527 naista ja alle 10 miestä.

Tammikuun alussa 2011 <i>Seela</i>-nimisiä oli alle 549 naista ja alle 10 miestä. Vuonna 2010 nimettiin 74 <i>Seelaa</i>.

Versio 7. tammikuuta 2011 kello 14.04

Äänneasultaan muodikas Seela-nimi on Suomessa annettu jo 386 naiselle ja yhdelle miehelle. Viime vuosien suosiosta kertoo se, että näistä peräti 340 on syntynyt 2000-luvulla. Yksistään vuonna 2008 sai nimen 91 uutta Seela-tyttöä.

Muodossa Sela nimellä on kantajia 8 naista ja 4 miestä. Ceela-tyttöjä on kaksi, molemmat vuodelta 2008.

Tunnetuin kaima ja nimenantajien esikuva lienee sielukas näyttelijä Seela Maini Marjatta Sella, os. Virtanen (s. 1936). Taiteilija kääntyi juutalaisuuteen mennessään naimisiin Elis Sellan kanssa; hänen vanhatestamentillinen etunimensäkin on sopivasti alkuaan hepreaa. Paikannimi Sela(h) tulee heprean kalliota merkitsevästä sanasta. Miehennimenä sitä arvellaan muuntumaksi nimestä Selim, joka puolestaan lienee sukua heprean sanalle 'shalom', rauha. Raamatussa toistuu myös huudahdus "Selah!" Sen merkitys on nykytutkijoille epäselvä.


(REA LEHTONEN 23.5.2009)




Elokuun alussa 2009 Seela-nimisiä oli jo 407 naista ja yksi mies.

Joulukuun alussa 2009 nimenkantajia oli 442 naista ja yksi mies.

Lokakuun lopussa 2010 Väestörekisteri ilmoitti nimenkantajien määräksi alle 527 naista ja alle 10 miestä.

Tammikuun alussa 2011 Seela-nimisiä oli alle 549 naista ja alle 10 miestä. Vuonna 2010 nimettiin 74 Seelaa.