Ero sivun ”Pirkka-Pekka” versioiden välillä

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 10: Rivi 10:


(SUVI-TUULIKKI LAKKINEN, ULPU TIITTANEN 6.7.2008)
(SUVI-TUULIKKI LAKKINEN, ULPU TIITTANEN 6.7.2008)


----


Elokuun alussa 2009 <i>Pirkka-Pekka</i>-nimisiä oli 26.

Versio 4. elokuuta 2009 kello 15.45

Pirkka-Pekka Petelius on varmasti vaikuttanut kaikkien 25 kaimansa nimeämiseen. Ensimmäisen kaimansa hän on nimittäin saanut vuonna 1980, jolloin aloitteli uraansa julkisuudessa. Muodon Pirkkapekka ovat valinneet yhden pojan vanhemmat. Toinen kaimojensa nimeämiseen varmasti vaikuttanut henkilö on Lenni-Kalle Taipale. Hänen kaimoistaan ensimmäinen on syntynyt 1998 ja kaikkiaan heitä on 16.

Musiikki- ja näyttelijäpiireistä löytynevät innoittajat myös vanhemmille, jotka ovat antaneet lapselleen nimeksi Eeva-Kaarina (308n), Katri-Helena (196n, Katrihelena 3n), Sallamaari (114n, Salla-Maari 20n), Tarja-Tuulikki (51n), Eija-Sinikka (46n), Einojuhani (8m, Eino-Juhani 21m), Isa-Eerika (3n, Isa-Erika 5n, Iisa-Eerika 1n, Iisa-Erika 1n) tai Liana-Kaarina (2n). Kirjailijoista kaimoja on saanut ainakin Frans Eemil Sillanpää, jonka nimestä ovat käytössä muodot Frans-Emil 21m, Frans-Eemil 6m ja Franz-Emil 1m.

Presidenttien nimet ovat innoittaneet yhdysnimen antajia, vaikka ne eivät itsessään olisi yhdysnimiä olleetkaan. Suosituin näistä on Svinhufvudin lempinimi Ukko-Pekka, jonka on saanut nimekseen 68 miestä. Lisäksi muoto Ukkopekka on kymmenellä. Muita presidenttien melkein kaimoja ovat mm. Juho-Kusti (21m), Lauri-Kristian (4m) ja Risto-Heikki (3m). Otto Ville Kuusinen on saanut myös kaimoja: Otto-Ville 80m, Otto-Wille 8m, Ottoville 5m. Nykyajan poliitikoista paras esimerkki on Merikukka Forsius. Merikukka-nimisiä on 25 ja muotoa Meri-Kukka käyttää 15 naista.

Ulkomaisista yhdysnimiesikuvista tärkeimpiä ovat kuninkaalliset. Ruotsin kuninkaat ovat varmasti antaneet aihetta siihen,että Suomessa ovat käytössä nimet Karl-Gustav (299m), Karl-Gustaf (70m), Carl-Gustav (210m), Carl-Gustaf (147m), Kalle-Kustaa (20m), Kaarle-Kustaa (3m) ja Kaarlo-Kustaa (1m). Carl Gustaf löytyi tietysti Mannerheiminkin nimestä. Nykypäivän kuninkaallisista kaimoja ovat saaneet ainakin Ruotsin prinssi Carl Philip (Carl-Philip 6m, Karl-Philip 1m) ja Norjan prinsessa Mette-Marit (Mette-Maarit 10n, Mette-Marit 3n, Mette-Maaret 1n).

Näiden kaikkien kohdalla täytyy kuitenkin muistaa, että tavallisempien nimien yhdistelmiä olisi varmasti tullut ilman esikuviakin.

(SUVI-TUULIKKI LAKKINEN, ULPU TIITTANEN 6.7.2008)




Elokuun alussa 2009 Pirkka-Pekka-nimisiä oli 26.