Ero sivun ”Minea” versioiden välillä

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
 
(15 välissä olevaa versiota samalta käyttäjältä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
Järisyttävässä nousukiidossa oleva <i>Minea</i> singahtanee suosituimpien tytönnimien kärkikastiin lähiaikoina. Nimi on annettu tähän mennessä 1 453 tytölle ja yhdelle pojalle, joista 1 257 tyttöä (ja yksi poika) ovat syntyneet 2000-luvulla. Vuonna 2009 sen sai 228 tyttöä; kuluvana vuonna nimi on annettu jo 50:lle. Lisäksi kirjoitusasulla <i>Minéa</i> on 26 kantajaa.
Järisyttävässä nousukiidossa oleva <i>Minea</i> singahtanee suosituimpien tytönnimien kärkikastiin lähiaikoina. Nimi on annettu tähän mennessä 1 453 tytölle ja yhdelle pojalle, joista 1 257 tyttöä (ja yksi poika) ovat syntyneet 2000-luvulla. Vuonna 2009 sen sai 228 tyttöä; kuluvana vuonna nimi on annettu jo 50:lle. Lisäksi kirjoitusasulla <i>Minéa</i> on 26 kantajaa.


Ensimmäisen <i>Minean</i> vuodeksi Väestörekisteri ilmoittaa 1946, vuosi Mika Waltarin <i>Sinuhe egyptiläisen</i> ilmestymisen jälkeen. Esikuvana on mitä luultavimmin juuri Waltarin kirja, sillä kirjailijan tiedetään kehitelleen nimen omatoimisesti, mahdollisesti kreikkalaisen kuningasnimen <i>Minos</i> feminiinimuodoksi. <i>Sinuhessa</i> Minea on kaunis kreetalainen tyttö, joka myydään orjaksi Babylonian kuninkaan haaremiin. Sinuhe kuitenkin auttaa häntä pakenemaan ja rakastuu häneen; seuraa traagisia juonenkäänteitä.
Ensimmäisen <i>Minean</i> vuodeksi Väestörekisteri ilmoittaa 1946, vuosi Mika Waltarin <i>Sinuhe egyptiläisen</i> ilmestymisen jälkeen. Esikuvana on mitä luultavimmin juuri Waltarin kirja, sillä kirjailijan tiedetään kehitelleen nimen omatoimisesti, mahdollisesti kreikkalaisen kuningasnimen <i>Minos</i> feminiinimuodoksi. (<i>Minos</i> lienee alkuaan ollut tittelinimi "kuningas, faarao".) <i>Sinuhessa</i> Minea on kaunis kreetalainen tyttö, joka myydään orjaksi Babylonian kuninkaan haaremiin. Sinuhe auttaa häntä pakenemaan ja rakastuu häneen; seuraa traagisia juonenkäänteitä.


Vuosi 2008 oli Waltarin juhlavuosi -- kirjailijan syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta. Juhlavuosi on saattanut nostaa esille myös Waltarin tuotantoon liittyviä etunimiä. Todennäköisempää kuitenkin on, että moni nyky-<i>Minea</i> on saanut nimensä golfari Minea Blomqvistilta (s. 1985). Nimi-innovaation leviämiseen on varmasti vaikuttanut suositun urheilijan positiivinen imago.
Vuosi 2008 oli Waltarin juhlavuosi kirjailijan syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta. Juhlavuosi on saattanut nostaa esille myös Waltarin tuotantoon liittyviä etunimiä. Todennäköisempää kuitenkin on, että moni nyky-<i>Minea</i> on saanut nimensä golfari Minea Blomqvistilta (s. 1985). Nimi-innovaation leviämiseen on varmasti vaikuttanut suositun urheilijan positiivinen imago.


<i>Minea</i> on toki pantu merkille myös kalenterimiesten toimesta: se sai oman nimipäivän vuoden 2010 almanakassa. <i>Minea</i> juhlii 11. huhtikuuta yhdessä <i>Vernan</i> kanssa. <i>Mineasta</i> odotetaan, ellei aivan uutta <i>Minnaa</i>, niin suosiossa hyvinkin <i>Emilian</i> ja <i>Julian</i> manttelinperijää. Kolmitavuisuudesta huolimatta <i>Minea</i> valitaan usein juuri ensimmäiseksi etunimeksi.
<i>Minea</i> on toki pantu merkille myös kalenterimiesten toimesta: se sai oman nimipäivän vuoden 2010 almanakkaan. <i>Minea</i> juhlii 11. huhtikuuta yhdessä <i>Vernan</i> kanssa.


Tyttöjen nimissä on viime vuosikymmeninä suosittu "latinalaisen" oloisia -ea/-ia -päätteitä. Sama trendi näkyy muuten myös (liike)laitosten nimissä: Laurea, Auria, Aktia, Nordea, Destia, Leonia, Altia, Telia... Nykytytöillä suositut <i>Linnea</i>, <i>Nea</i>, <i>Mea</i>, <i>Lyydia</i>, <i>Lumia</i>, <i>Olivia</i> koetaan tyylikkään klassisiksi nimiksi. Monet niistä kulkevat samassa muotiaallossa kuin <i>Minea</i>, ovat sen suosion edeltäjiä ja siihen vaikuttaneita. Etenkin äänne- ja tavurakenteeltaan läheisen <i>Linnean</i> suosio näyttää kulkevan samankaltaisia latuja. Erona moneen tämän trendityypin nimeen on kuitenkin se, että <i>Minea</i> on uusi nimi, joka ei ole aiemmin ehtinyt vakiintua sukuihin.
<i>Mineasta</i> odotetaan, ellei aivan uutta <i>Minnaa</i>, niin suosiossa hyvinkin <i>Emilian</i> ja <i>Julian</i> manttelinperijää. Kolmitavuisuudesta huolimatta <i>Minea</i> valitaan usein juuri ensimmäiseksi etunimeksi. Tyttöjen nimissä on viime vuosikymmeninä suosittu "latinalaisen" oloisia -ea/-ia -päätteitä. Sama trendi näkyy muuten myös (liike)laitosten nimissä: Laurea, Auria, Aktia, Nordea, Destia, Leonia, Altia, Telia... Nykytytöillä suositut <i>Linnea</i>, <i>Nea</i>, <i>Mea</i>, <i>Lyydia</i>, <i>Lumia</i>, <i>Olivia</i> koetaan tyylikkään klassisiksi nimiksi. Monet niistä kulkevat samassa muotiaallossa kuin <i>Minea</i>, ovat sen suosion edeltäjiä ja siihen vaikuttaneita. Etenkin äänne- ja tavurakenteeltaan läheisen <i>Linnean</i> suosio näyttää kulkevan samankaltaisia latuja; tunnetaan myös verrattain yleinen sekamuoto <i>Minnea</i> (0/127; <i>Minnéa</i> 0/9). Erona moneen tämän trendityypin nimeen on kuitenkin se, että <i>Minea</i> on uusi nimi, joka ei ole ehtinyt vakiintua esimerkiksi sukujen käyttöön.


<i>Minea</i> on muualla maailmassa lähes tuntematon. Ruotsiin se on lainautunut Suomesta vähäisessä määrin: tuore tilasto kertoo naapurimaassamme nimetyn 162 <i>Mineaa</i>.
<i>Minea</i> on muualla maailmassa lähes tuntematon. Ruotsiin se on lainautunut Suomesta vähäisessä määrin: tuore tilasto kertoo naapurimaassamme nimetyn 162 <i>Mineaa</i>.
Rivi 13: Rivi 13:


(REA LEHTONEN 30.4.2010)
(REA LEHTONEN 30.4.2010)


<hr>


Lokakuun lopussa 2010 Väestörekisteri ilmoitti nimenkantajien määräksi 1 584 naista ja alle 5 miestä.

Tammikuun alussa 2011 <i>Minea</i>-nimisiä oli alle 1 655 naista ja alle 5 miestä. Vuonna 2010 nimettiin 252 <i>Mineaa</i>.

Helmikuun lopussa 2012 Väestörekisteri ilmoittaa nimenkantajien kokonaismääräksi 1 974 naista ja alle 5 miestä. Kokonaismäärästä 567 on nimetty vuosina 2010-12, kaikki naisia.

Heinäkuun loppuun mennessä 2012 nimi on valittu 2 106 kertaa.

Marraskuun alkuun mennessä 2012 nimi on valittu yhteensä 2 190 kertaa. Vuosina 2010—12 uusia nimenkantajia on syntynyt 783 kappaletta.

Nykyinen versio 6. marraskuuta 2012 kello 15.06

Järisyttävässä nousukiidossa oleva Minea singahtanee suosituimpien tytönnimien kärkikastiin lähiaikoina. Nimi on annettu tähän mennessä 1 453 tytölle ja yhdelle pojalle, joista 1 257 tyttöä (ja yksi poika) ovat syntyneet 2000-luvulla. Vuonna 2009 sen sai 228 tyttöä; kuluvana vuonna nimi on annettu jo 50:lle. Lisäksi kirjoitusasulla Minéa on 26 kantajaa.

Ensimmäisen Minean vuodeksi Väestörekisteri ilmoittaa 1946, vuosi Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen ilmestymisen jälkeen. Esikuvana on mitä luultavimmin juuri Waltarin kirja, sillä kirjailijan tiedetään kehitelleen nimen omatoimisesti, mahdollisesti kreikkalaisen kuningasnimen Minos feminiinimuodoksi. (Minos lienee alkuaan ollut tittelinimi "kuningas, faarao".) Sinuhessa Minea on kaunis kreetalainen tyttö, joka myydään orjaksi Babylonian kuninkaan haaremiin. Sinuhe auttaa häntä pakenemaan ja rakastuu häneen; seuraa traagisia juonenkäänteitä.

Vuosi 2008 oli Waltarin juhlavuosi – kirjailijan syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta. Juhlavuosi on saattanut nostaa esille myös Waltarin tuotantoon liittyviä etunimiä. Todennäköisempää kuitenkin on, että moni nyky-Minea on saanut nimensä golfari Minea Blomqvistilta (s. 1985). Nimi-innovaation leviämiseen on varmasti vaikuttanut suositun urheilijan positiivinen imago.

Minea on toki pantu merkille myös kalenterimiesten toimesta: se sai oman nimipäivän vuoden 2010 almanakkaan. Minea juhlii 11. huhtikuuta yhdessä Vernan kanssa.

Mineasta odotetaan, ellei aivan uutta Minnaa, niin suosiossa hyvinkin Emilian ja Julian manttelinperijää. Kolmitavuisuudesta huolimatta Minea valitaan usein juuri ensimmäiseksi etunimeksi. Tyttöjen nimissä on viime vuosikymmeninä suosittu "latinalaisen" oloisia -ea/-ia -päätteitä. Sama trendi näkyy muuten myös (liike)laitosten nimissä: Laurea, Auria, Aktia, Nordea, Destia, Leonia, Altia, Telia... Nykytytöillä suositut Linnea, Nea, Mea, Lyydia, Lumia, Olivia koetaan tyylikkään klassisiksi nimiksi. Monet niistä kulkevat samassa muotiaallossa kuin Minea, ovat sen suosion edeltäjiä ja siihen vaikuttaneita. Etenkin äänne- ja tavurakenteeltaan läheisen Linnean suosio näyttää kulkevan samankaltaisia latuja; tunnetaan myös verrattain yleinen sekamuoto Minnea (0/127; Minnéa 0/9). Erona moneen tämän trendityypin nimeen on kuitenkin se, että Minea on uusi nimi, joka ei ole ehtinyt vakiintua esimerkiksi sukujen käyttöön.

Minea on muualla maailmassa lähes tuntematon. Ruotsiin se on lainautunut Suomesta vähäisessä määrin: tuore tilasto kertoo naapurimaassamme nimetyn 162 Mineaa.


(REA LEHTONEN 30.4.2010)




Lokakuun lopussa 2010 Väestörekisteri ilmoitti nimenkantajien määräksi 1 584 naista ja alle 5 miestä.

Tammikuun alussa 2011 Minea-nimisiä oli alle 1 655 naista ja alle 5 miestä. Vuonna 2010 nimettiin 252 Mineaa.

Helmikuun lopussa 2012 Väestörekisteri ilmoittaa nimenkantajien kokonaismääräksi 1 974 naista ja alle 5 miestä. Kokonaismäärästä 567 on nimetty vuosina 2010-12, kaikki naisia.

Heinäkuun loppuun mennessä 2012 nimi on valittu 2 106 kertaa.

Marraskuun alkuun mennessä 2012 nimi on valittu yhteensä 2 190 kertaa. Vuosina 2010—12 uusia nimenkantajia on syntynyt 783 kappaletta.