Mimi

Nimiwikistä
Versio hetkellä 10. marraskuuta 2012 kello 08.18 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sympaattinen Mimi on alkuaan Italiassa ja Ranskassa käytetty Marian ja Marien lempinimi. Yleistyttyään englanninkielisissä maissa sitä on alettu käyttää satunnaisesti myös esim. Miriamin, Mirandan, Michellen, Amelian, Amyn, Emilyn ja Naomin lempinimenä.

Mimì tunnetaan ennen kaikkea Puccinin oopperasta La Bohème, jonka naispääosassa on tämänniminen ompelijatar. Oopperan kuuluisimpia aarioita on 'Sì, mi chiamano Mimì', "Kyllä, minua kutsutaan Mimiksi"; teksti jatkuu "... mutta oikea nimeni on Lucia".

Mimiä ovat käyttäneet taiteilijanimenään useat esiintyvät taiteilijat, yhtenä tunnetuimmista yhdysvaltalainen Mimi Rogers (s. 1956). Henkilöhahmo Mimi esiintyy useassakin manga- ja animesarjassa.

Mimi esiintyy Väestörekisterissämme alle 169 kertaa. Ensimmäiset esiintymät ovat 1900-luvun alkupuoliskolta, mutta vasta ajanjaksolla 1960—79 nimenkantajien määrä nousi pariinkymmeneen. Vuoden 2000 jälkeen nimi on valittu 82 tytölle; näistä 18 vuosina 2010—12. Muuallakin Euroopassa sekä Yhdysvalloissa Mimi on koettu lempinimimäiseksi, mutta saavuttanut jonkinlaista suosiota 1950- ja 60-luvuilla.

Kalenterinimi Mimmi on samaa kantaa ja tulee meille Ruotsin kautta. Sillä on ollut Väestörekisterissä kantajia 1 194. Mimmin ensimmäinen kultakausi oli 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Uusi tuleminen ajoittuu 1990- ja 2000-luvuille. Vuoden 2000 jälkeen Mimmin on saanut nimekseen 419 tyttöä.


(REA UOTILA-LINDQVIST 10.11.2012)