Ero sivun ”Miklas” versioiden välillä

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
 
(15 välissä olevaa versiota samalta käyttäjältä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
<i>Miklas</i> on tätä nykyä melkoisen trendikäs pojannimi. Nimenkantajia on noin 90, joista kuutisenkymmentä on saanut nimensä 2000-luvulla. Väestörekisterissä ensimaininta nimestä on vuodelta 1934, mutta se pysyi erittäin harvinaisena aina 1990-luvun puoliväliin saakka. Tähänastisina huippuvuosina 2008 ja 2009 nimettiin yhteensä 24 <i>Miklasta</i>. Lyhyempi <i>Mikla</i> on muutaman nimi, <i>Miklo</i> samoin. <i>Miklos</i> on alle 61 miehen nimi ja <i>Mikolas</i> alle 15:n.
<i>Miklas</i> on tätä nykyä melkoisen trendikäs pojannimi. Nimenkantajia on noin 90, joista kuutisenkymmentä on saanut nimensä 2000-luvulla. Väestörekisterissä ensimaininta nimestä on vuodelta 1934, mutta se pysyi erittäin harvinaisena aina 1990-luvun puoliväliin saakka. Tähänastisina huippuvuosina 2008 ja 2009 nimettiin yhteensä 24 <i>Miklasta</i>. Nimestä tunnetaan myös kirjoitusasut <i>Miclas</i> (alle 10 kantajaa) ja <i>Micklas</i> (alle 5). –Lyhyempi <i>Mikla</i> on muutaman nimi, <i>Miklo</i> samoin. <i>Miklos</i> on alle 61 miehen nimi ja <i>Mikolas</i> alle 15:n.


Nimien taustalla on kreikan <i>Nikolaos</i> (Νικολαος). Se koostuu elementeistä 'νικη' (nike) "voitto" ja 'λαος' (laos) "kansa". Piispa Nikolaos vaikutti neljännellä vuosisadalla Anatoliassa ja on edelleen lasten, merenkulkijoiden ja kauppiaiden suojeluspyhimys sekä Kreikan ja Venäjän kansallispyhimys. <i>Nikolaoksesta</i> on eri puolilla Eurooppaa kehittynyt koko joukko variantteja.
Nimien taustalla on kreikan <i>Nikolaos</i> (Νικολαος). Se koostuu elementeistä 'νικη' (nike) "voitto" ja 'λαος' (laos) "kansa". Piispa Nikolaos vaikutti neljännellä vuosisadalla Anatoliassa, nyky-Turkin alueella; hän on edelleen lasten, merenkulkijoiden ja kauppiaiden suojeluspyhimys, Kreikan ja Venäjän kansallispyhimys sekä joulupukin eli Santa Clausin esikuva.


<i>Miklas</i> mukailee slaavilaisia kieliä: siinä, missä länsi-Euroopassa tunnetaan <i>Nicholas, Niko, Ni(e)ls, Niklas</i> ja <i>Niilo</i>, itäiseltä suunnalta nimipesueesta löytyvät M-alkuisiksi muuntuneet <i>Mikołaj</i> (puola), <i>Mikoláš</i> ja <i>Mikuláš</i> (tsekki, slovakki), <i>Miklós</i> (unkari), <i>Mikalai</i> ja <i>Mikola</i> (valkovenäjä), <i>Mikalojus</i> (liettua), <i>Miklavž</i> (sloveeni), <i>Mykola</i> ja <i>Mykolai</i> (ukraina).
<i>Nikolaoksesta</i> on eri puolilla Eurooppaa kehittynyt koko joukko variantteja. <i>Miklas</i> mukailee slaavilaisia kieliä: siinä, missä monissa läntisen Euroopan maissa tunnetaan <i>Nicholas, Niko, Ni(e)ls, Niklas</i> ja <i>Niilo</i>, itäiseltä suunnalta nimipesueesta löytyvät M-alkuisiksi muuntuneet <i>Mikołaj</i> (puola), <i>Mikoláš</i> ja <i>Mikuláš</i> (tsekki, slovakki), <i>Miklós</i> (unkari), <i>Mikalai</i> ja <i>Mikola</i> (valkovenäjä), <i>Mikalojus</i> (liettua), <i>Miklavž</i> (sloveeni), <i>Mykola</i> ja <i>Mykolai</i> (ukraina).


Monet suomalaisvanhemmat ovat saattaneet muodostaa nimen kummemmitta kommervenkeittä vaihtamalla <i>Niklaksen</i> alkukonsonantin erikoisempaan.
Monet suomalaisvanhemmat ovat muodostaneet nimen kummemmitta kommervenkeittä vaihtamalla <i>Niklaksen</i> alkukonsonantin erikoisempaan.


Joku voi assosioida <i>Miklas-</i> ja <i>Mikla</i>-nimet myös viikinkeihin ja heidän Miklagård-kaupunkiinsa, vaikka etunimi ei tästä juonnukaan. Muinaisnorjan 'mikla' eli perusmuodossa 'mikill' pohjautuu protogermaaniseen sanaan *mikilaz. Sanasta ovat kehittyneet useimmat indoeurooppalaisten kielten suurta määrää, suuruutta ja paljoutta merkitsevät sanat, kuten 'much', 'mycket', 'mucho', 'most', 'mest'. Skandinaavisten lähteiden Miklagård on sittemmin tunnettu nimillä Konstantinopoli ja Istanbul. Istanbulissa nimeä vaalitaan: siellä sijaitsee muun muassa Mikla-niminen luksusravintola.
Joku voi assosioida <i>Miklas-</i> ja <i>Mikla</i>-nimet myös viikinkeihin ja heidän Miklagård-kaupunkiinsa, vaikka etunimi ei tästä juonnukaan. Muinaisnorjan 'mikla' eli perusmuodossa 'mikill' pohjautuu protogermaaniseen sanaan *mikilaz. Sanasta ovat kehittyneet useimmat indoeurooppalaisten kielten "suurta määrää", "suuruutta" ja "paljoutta" merkitsevät sanat, kuten 'much', 'mycket', 'mucho', 'most' ja 'mest'. Skandinaavisten lähteiden Miklagård, "suuri kaupunki", on sittemmin tunnettu nimillä Konstantinopoli ja Istanbul. Istanbulissa nimeä vaalitaan: siellä sijaitsee muun muassa Mikla-niminen luksusravintola.




(REA UOTILA-LINDQVIST 7.3.2011)
(REA UOTILA-LINDQVIST 7.3.2011)

<hr>


Helmikuun lopussa 2012 Väestörekisteri ilmoittaa nimenkantajien kokonaismääräksi alle 96 miestä ja alle 10 naista. Kokonaismäärästä 11 on nimetty vuosina 2010-12, kaikki miehiä.

Heinäkuun loppuun mennessä 2012 nimi on valittu alle 105 kertaa.

Marraskuun alkuun mennessä 2012 nimi on valittu yhteensä alle 112 kertaa. Vuosina 2010—12 uusia nimenkantajia on syntynyt 27 kappaletta.

Nykyinen versio 6. marraskuuta 2012 kello 15.05

Miklas on tätä nykyä melkoisen trendikäs pojannimi. Nimenkantajia on noin 90, joista kuutisenkymmentä on saanut nimensä 2000-luvulla. Väestörekisterissä ensimaininta nimestä on vuodelta 1934, mutta se pysyi erittäin harvinaisena aina 1990-luvun puoliväliin saakka. Tähänastisina huippuvuosina 2008 ja 2009 nimettiin yhteensä 24 Miklasta. Nimestä tunnetaan myös kirjoitusasut Miclas (alle 10 kantajaa) ja Micklas (alle 5). –Lyhyempi Mikla on muutaman nimi, Miklo samoin. Miklos on alle 61 miehen nimi ja Mikolas alle 15:n.

Nimien taustalla on kreikan Nikolaos (Νικολαος). Se koostuu elementeistä 'νικη' (nike) "voitto" ja 'λαος' (laos) "kansa". Piispa Nikolaos vaikutti neljännellä vuosisadalla Anatoliassa, nyky-Turkin alueella; hän on edelleen lasten, merenkulkijoiden ja kauppiaiden suojeluspyhimys, Kreikan ja Venäjän kansallispyhimys sekä joulupukin eli Santa Clausin esikuva.

Nikolaoksesta on eri puolilla Eurooppaa kehittynyt koko joukko variantteja. Miklas mukailee slaavilaisia kieliä: siinä, missä monissa läntisen Euroopan maissa tunnetaan Nicholas, Niko, Ni(e)ls, Niklas ja Niilo, itäiseltä suunnalta nimipesueesta löytyvät M-alkuisiksi muuntuneet Mikołaj (puola), Mikoláš ja Mikuláš (tsekki, slovakki), Miklós (unkari), Mikalai ja Mikola (valkovenäjä), Mikalojus (liettua), Miklavž (sloveeni), Mykola ja Mykolai (ukraina).

Monet suomalaisvanhemmat ovat muodostaneet nimen kummemmitta kommervenkeittä vaihtamalla Niklaksen alkukonsonantin erikoisempaan.

Joku voi assosioida Miklas- ja Mikla-nimet myös viikinkeihin ja heidän Miklagård-kaupunkiinsa, vaikka etunimi ei tästä juonnukaan. Muinaisnorjan 'mikla' eli perusmuodossa 'mikill' pohjautuu protogermaaniseen sanaan *mikilaz. Sanasta ovat kehittyneet useimmat indoeurooppalaisten kielten "suurta määrää", "suuruutta" ja "paljoutta" merkitsevät sanat, kuten 'much', 'mycket', 'mucho', 'most' ja 'mest'. Skandinaavisten lähteiden Miklagård, "suuri kaupunki", on sittemmin tunnettu nimillä Konstantinopoli ja Istanbul. Istanbulissa nimeä vaalitaan: siellä sijaitsee muun muassa Mikla-niminen luksusravintola.


(REA UOTILA-LINDQVIST 7.3.2011)



Helmikuun lopussa 2012 Väestörekisteri ilmoittaa nimenkantajien kokonaismääräksi alle 96 miestä ja alle 10 naista. Kokonaismäärästä 11 on nimetty vuosina 2010-12, kaikki miehiä.

Heinäkuun loppuun mennessä 2012 nimi on valittu alle 105 kertaa.

Marraskuun alkuun mennessä 2012 nimi on valittu yhteensä alle 112 kertaa. Vuosina 2010—12 uusia nimenkantajia on syntynyt 27 kappaletta.