Melvin

Nimiwikistä
Versio hetkellä 12. maaliskuuta 2011 kello 20.43 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Melvin on putkahtanut trendinimeksi 2000-luvulla: 157 nimenkantajasta peräti 102 on nimetty viimeisten 10 vuoden aikana. Käytössä ovat myös kirjoitusasut Melwin (alle 28 kantajaa), Melwyn (alle 20) ja Melvyn (alle 15).

Melvin on vanha skottilainen sukunimi, joka otettiin etunimikäyttöön Britanniassa 1800-luvulla. Jotkin lähteet otaksuvat sen kehittyneen toisesta sukunimestä, Melvillestä; tällöin nimi olisi saatu alkuaan ranskasta ('malville', "huono asuinpaikka"). Etunimenä Melvin saattaa myös olla mukaelma naisennimestä Malvina, jonka lienee muodostanut James MacPherson runoteokseensa Ossianin laulut (1760–1765). MacPhersonin on ajalteltu tarkoittaneen Malvinalla gaelinkielen "sileäotsaista".

Englanninkielisissä maissa Melvinin suosio on ollut laskusuuntainen 1920-luvun lopulta lähtien, ja siihen on alettu liittää jossain määrin pejoratiivisia mielikuvia. Yhdysvalloissa tapahtui kuirenkin pieni suosionnousu vuonna 2002. Ruotsissa nimi puolestaan on ollut uuden vuosituhannen alun hittinimiä. Melvinillä on Ruotsissa 4 463 kantajaa, mutta suosio on jo kääntynyt laskuun vuoden 2008 huippuvuoden jälkeen. On yllättävää, että Melvinille ei Ruotsissa tiedetä kansainvälistä eikä paikallista esikuvaa.

Meillä Melvin seurailee muiden suosittujen kelttiläisperäisten nimien, mm. Kevinin, viitoittamaa tietä. Monet näistä nimistä ovat tulleet suosituiksi ensin ruotsinkielisen väestön keskuudessa. Kevin sai nimipäivän ruotsinkielisessä almanakassamme vuonna 2005; sillä on noin 1 264 kantajaa, joista 561 2000-luvulta.


(REA UOTILA-LINDQVIST 12.3.2011)