Marjue

Nimiwikistä
Versio hetkellä 25. tammikuuta 2011 kello 18.00 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Marjue lienee syntynyt Marjut-nimen vanhahtavasta taivutusparadigmasta: nimi on mahdollista taivuttaa joko Marjutin tai Marjuen. Jälkimmäinen taivutusmalli mukailee yleisnimiä esimerkiksi sanoissa kätkyt: kätkyen ja airut: airuen. Malli Marjut: Marjuen on jäänyt suurilta osin käytöstä, mutta esimerkiksi Mika Waltarilla se esiintyy vielä romaanissa Rakkaus vainoaikaan (1943). Virheellisesti ymmärretty sanavartalo on näin luonut kokonaan uuden, vieläpä merkitykseltään ymmärrettävän nimen: Marjue voidaan mieltää suureksi tertulliseksi marjoja.

Marjue on muutaman, väestörekisterin mukaan alle 25, naisen nimi: heistä ensimmäinen on vuodelta 1909 ja toistaiseksi viimeisin vuodelta 1999. Ensimmäisten Marjue-naisten aikaan myös Marjut on ollut nimistön tuore tulokas: sen ensiesiintymä on niinikään vuodelta 1909. Marjasta melko harvinaisella -ut/-yt-johtimella muodostettua nimeä ei ole ehkä tunnistettu taivutusmuodon takaa. —Marjutin nousu suosikkinimeksi alkoi vasta 1940-luvulla, ja nimeä annettiin tiuhimpaan 1960-luvun puolivälissä, jolloin se sai nimipäivän — esimerkiksi yksistään vuonna 1965 nimettiin 638 Marjutia. Kaikkiaan nimi on valittu 14 429 kertaa.


(REA UOTILA-LINDQVIST 25.1.2011)