Ero sivun ”Hortensia” versioiden välillä

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
 
(18 välissä olevaa versiota samalta käyttäjältä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
Puutarhan kaunistus <i>Hortensia</i> on Suomessa alle 35 naisen nimi. Eniten esiintymiä, viisi kappaletta, on ajalta ennen vuotta 1899; 1900-luvulla nimi on valittu vain satunnaisesti, noin kerran vuosikymmenessä. 2000-lukulaisia kaimojakin löytyy, vaikka nimi usein mielletäänkin muodista pois jääneeksi.
Puutarhan kaunistus <i>Hortensia</i> on Suomessa alle 35 naisen nimi. Eniten esiintymiä, viisi kappaletta, on ajalta ennen vuotta 1899; 1900-luvulla nimi on valittu vain satunnaisesti, noin kerran vuosikymmenessä. 2000-lukulaisia kaimojakin löytyy, vaikka nimi usein mielletäänkin muodista pois jääneeksi.


<i>Hortensia</i> on naispuolinen vastine roomalaiselle sukunimelle <i>Hortensius</i>. Nimen taustalta löytyy latinan sana 'hortus', "puutarha". Latinan mukainen <i>Hortensia</i> on periytynyt sellaisenaan mm. espanjan ja suomen kieleen. Ranskassa ja englannissa nimi esiintyy muodossa <i>Hortense</i> (meillä alle 30 kantajaa). Ruotsissa tunnetaan harvinaisena kirjoitusasu <i>Hortencia</i> (meillä alle 15 kantajaa).
<i>Hortensia</i> on naispuolinen vastine roomalaiselle sukunimelle <i>Hortensius</i>. Nimen taustalta löytyy latinan sana 'hortus', "puutarha". Historiasta muistetaan roomalainen varakas oraattori Quintus Hortensius Hortalus (114 50 eaa.), joka tunnetaan lyhyemmin Hortensiuksena. <i>Hortensius</i> oli nimeltään myös Ciceron kadonnut teos, kehotus filosofian opiskeluun. Shakespearen 400-luvulle eaa. sijoittuvassa tragediassa <i>Timon Ateenalainen</i> on <i>Hortensius</i>-niminen henkilö, yksi Timonin velkojain palvelijoista.


Latinan mukainen <i>Hortensia</i> on periytynyt sellaisenaan mm. espanjan ja suomen kieleen. Ranskassa ja englannissa nimi esiintyy muodossa <i>Hortense</i> (meillä alle 30 kantajaa). Ainakin englannissa ja ruotsissa tunnetaan kirjoitusasu <i>Hortencia</i> (meillä alle 15 kantajaa). Yhdysvalloissa <i>Hortencia</i>-nimen suosionhuippu osui vuoteen 1930, jolloin se pääsi 1 000 yleisimmin valitun tytönnimen joukkoon.
Hortensiat (<i>Hydrangea</i>) ovat upeita koristekasveja. Niitä tunnetaan noin 75 eri lajia puuvartisista köynnöksistä pensaisiin ja ruukkukukkiin.


Jollekin <i>Hortensia</i> voi olla tuttu sarjakuvista. Aku Ankan äiti, siis Roopen sisko, oli tämänniminen. Hortensia MacAnkka (alkukielellä <i>Dumbella</i>) on tiettävästi esiintynyt vain ankkojen sukupuussa.
Hortensiat (<i>Hydrangea</i>) ovat upeita koristekasveja, joilla on suuret pallomaiset tai kartiomaiset kukat. Niitä tunnetaan noin 75 lajia puuvartisista köynnöksistä pensaisiin ja ruukkukukkiin. Hortensiat "löydettiin" 1700-luvulla, kun niitä tuotiin Japanista Portugaliin. Jollekin <i>Hortensia</i> voi olla tuttu sarjakuvista. Aku Ankan äiti, siis Roopen sisko, oli tämänniminen. Hortensia MacAnkka (alkukielellä Hortense) on tiettävästi esiintynyt vain ankkojen sukupuussa.





Nykyinen versio 24. maaliskuuta 2011 kello 13.01

Puutarhan kaunistus Hortensia on Suomessa alle 35 naisen nimi. Eniten esiintymiä, viisi kappaletta, on ajalta ennen vuotta 1899; 1900-luvulla nimi on valittu vain satunnaisesti, noin kerran vuosikymmenessä. 2000-lukulaisia kaimojakin löytyy, vaikka nimi usein mielletäänkin muodista pois jääneeksi.

Hortensia on naispuolinen vastine roomalaiselle sukunimelle Hortensius. Nimen taustalta löytyy latinan sana 'hortus', "puutarha". Historiasta muistetaan roomalainen varakas oraattori Quintus Hortensius Hortalus (114 – 50 eaa.), joka tunnetaan lyhyemmin Hortensiuksena. Hortensius oli nimeltään myös Ciceron kadonnut teos, kehotus filosofian opiskeluun. Shakespearen 400-luvulle eaa. sijoittuvassa tragediassa Timon Ateenalainen on Hortensius-niminen henkilö, yksi Timonin velkojain palvelijoista.

Latinan mukainen Hortensia on periytynyt sellaisenaan mm. espanjan ja suomen kieleen. Ranskassa ja englannissa nimi esiintyy muodossa Hortense (meillä alle 30 kantajaa). Ainakin englannissa ja ruotsissa tunnetaan kirjoitusasu Hortencia (meillä alle 15 kantajaa). Yhdysvalloissa Hortencia-nimen suosionhuippu osui vuoteen 1930, jolloin se pääsi 1 000 yleisimmin valitun tytönnimen joukkoon.

Hortensiat (Hydrangea) ovat upeita koristekasveja, joilla on suuret pallomaiset tai kartiomaiset kukat. Niitä tunnetaan noin 75 lajia puuvartisista köynnöksistä pensaisiin ja ruukkukukkiin. Hortensiat "löydettiin" 1700-luvulla, kun niitä tuotiin Japanista Portugaliin. Jollekin Hortensia voi olla tuttu sarjakuvista. Aku Ankan äiti, siis Roopen sisko, oli tämänniminen. Hortensia MacAnkka (alkukielellä Hortense) on tiettävästi esiintynyt vain ankkojen sukupuussa.


(REA UOTILA-LINDQVIST 24.3.2011)