Zara

Nimiwikistä
Versio hetkellä 26. heinäkuuta 2012 kello 09.21 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Zara on Suomessa alle 80 naisen nimi, Zarah alle 22:n; Zaara on valittu kaksi kertaa, vuosina 2006 ja 2009. Zahra on noin 253 naisen nimi.

Zaran ensiesiintymä meillä on vuodelta 1924, mutta yleisempään käyttöön nimi tuli vasta 1980-luvulla, sen jälkeen kun Englannin prinsessa Anne oli antanut sen tyttärelleen, kuningatar Elisabetin ensimmäiselle lapsenlapselle (Zara Anne Elizabeth Phillips, s. 1981). Nimivalintaa pidettiin hovipiireissä räväkkänä. 2000-lukulaisia kaimoja meillä on nelisenkymmentä.

Kuuluisista kaimoista kannattaa mainita myös virolainen kirjallisuudentutkija Zara Mints (1927–1990), semiootikko Juri Lotmanin vaimo, sekä miespuolinen Zara Yaqob (1399–1468), Etiopian keisari. Zara on myös keskeinen henkilö Sofi Oksasen romaanissa Puhdistus (2008). Zarah muistetaan ennen kaikkea legendaarisesta ruotsalaisesta filmitähti-laulaja Zarah Leanderista (oik. Sara Stina Hedberg, 1907–1981).

Zara on alkuaan itämaista alkuperää: sen taustalta mainitaan usein arabiankielinen nimi Zahra (زهرة, "kukkiva kukka; hohtava valkoinen"). Fatima Zahra (n. 605–632), 'al-Zahra’ eli "Valon nainen", oli profeetta Muhammadin tytär: muslimit pitävät häntä maailman mahtavimpana koskaan eläneenä naisena, naiseuden perikuvana ja kaikkien naisten johtajana Paratiisissa. Heprean kielessä nimi Zara liittyy aamuruskoon ja valon säteilyyn. Zara on usein toiminut myös Saran vauhdikkaampana varianttina, ja juuri Sa(a)raan, heprean "ruhtinattareen", se nykyään rinnastetaankin. Länsimaihin nimi on kulkeutunut kirjallisuuden kautta: William Congreven tragediassa The Mourning Bride vuodelta 1697 Zara on afrikkalaisen kuningattaren nimi, ja 1700-luvun puolelta tunnetaan useampikin tämänniminen näytelmähenkilö. Yleisempään etunimikäyttöön Zara pääsi Euroopassa kuitenkin vasta 1950-luvulla; erityisen suosituksi se on tullut parin viime vuosikymmenen aikana ja elää nyt suosionsa huippua niin Englannissa kuin Ranskassakin. Ruotsissa Zaralla on jo lähemmäs tuhat kantajaa; siellä tunnetaan mm. lapsitähti Zara Larsson (s. 1997). Joissain slaavilaisissa maissa, esimerkiksi Bulgariassa ja Makedoniassa, Zara on vanhastaan tunnettu kotoperäisen Zaharinan lyhenteenä.

Nimen suosiota voi hillitä se, että se on myös tuotemerkki. Espanjalainen, vuonna 1975 perustettu Zara-vaateketjujätti on maailman suurin. Maantieteessä Zara on mm. alue Turkissa ja kylä Tiibetissä.

Zara lausutaan kuten Saara, mutta soinnillisella s:llä. Suomessa joku voi lausua myös "tsara", jolloin syntyy viittaussuhde vaikkapa avantgardistirunoilija Tristan Tzaraan (1896–1963).


(REA UOTILA-LINDQVIST 10.2.2011)



Helmikuun lopussa 2012 Väestörekisteri ilmoittaa nimenkantajien kokonaismääräksi alle 83 naista ja alle 10 miestä. Kokonaismäärästä 6 on nimetty vuosina 2010-12, kaikki naisia.

Heinäkuun loppuun mennessä 2012 nimi on valittu alle 88 kertaa.