Venny

Nimiwikistä
Versio hetkellä 27. maaliskuuta 2011 kello 12.02 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Venny on vahna Vend(e)lan eli Venlan lempinimi. Sellaisena se on ollut käytössä Ruotsissa ja Suomessa 1900-luvun vaihteen molemmin puolin sekä uudestaan 2000-luvulla. Meillä Venny on noin 259 naisen nimi; heistä 118 on nimetty 2000-luvulla. Kirjoitusasussa Venni nimi on noin 90 naisella. Vanhaan oikeinkirjoitukseen pohjautuvalla Wennyllä kantajia on alle 25, Wennillä muutama.

Kantanimi Vendela (Wendela, Wendla, Vendla) on naispuolinen vastine miehennimelle Vendel (Wendel). Se on ikivanha germaaninen nimi, joka viittaa vandaalien heimoon. Nykyään Vendela on käytössä pääasiassa Pohjoismaissa, Wendel taas mm. Saksassa ja Hollannissa.

Venny-nimi henkilöityy usein taiteilija Venny Soldán-Brofeldtiin (1863-1945). Hänellä taiteilijanimi Venny oli alun perin lempinimi virallisesta Wendla Irenestä.

Englanninkielisissä maissa voi joskus tavata nimet Wenny ja Wennie. Tällöin ne voidaan käsittää Gwen-alkuisten naisennimien lyhentymiksi tai vaikkapa Wendyn muuntumiksi. Suomalainen miehennimi Venni on niin ikään eri perua; Venneiksi on perinteisesti kutsuttu mm. Vernereitä.


(REA UOTILA-LINDQVIST 27.3.2011)