Venna

Nimiwikistä
Versio hetkellä 30. syyskuuta 2008 kello 12.51 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Moderninoloinen Venna on annettu Suomessa nimeksi 19 kertaa, joista kerran miehelle (vuonna 1937). Väestörekisterin ensimmäinen maininta Vennasta on vuodelta 1886. 2000-luvulla nimi on valittu 5 kertaa; edellinen suosionhuippu oli 1920-luvulla. Tutumpi se on suku- ja paikannimien perusosana esimerkiksi muodossa Vennamo.

Venna muistuttaa läheisesti Vennyä (2/229) sekä miehennimeksi vakiintuneita Venniä (314/73) ja Vennua (38/0). Vennin ja Vennun kantanimiksi on esitetty Verneriä ja Veiniä (<Sven), Vennyä on käytetty Venlan ja Vend(e)lan hellittelynimenä. Vennalla on silti omakin etymologiansa: karjalan murteissa venna l. venni merkitsee niinipuuta eli lehmusta.

Muoto Wenna on valittu kerran, vuonna 2005.


(REA LEHTONEN 30.9.2008)