Ero sivun ”Vanhoja nimiä” versioiden välillä

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
 
(13 välissä olevaa versiota samalta käyttäjältä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
Tälle sivulle keräämme vanhoja etunimiä, joita nykyinen Suomen Väestörekisteri ei tunne. Väestörekisteri luotiin vuonna 1964, eikä siihen sisällytetty ennen tuota vuotta kuolleita henkilöitä. Tästä syystä moni mielenkiintoinen nimi löytyy nykyään enää kirkonkirjoja lehteilemällä tai epätarkoista lähteistä.

On todennäköistä, että suuri osa listatuista nimistä on päätynyt lähteinä käytettyihin kirjoihin tai jopa hautakiviin väärin kirjoitettuina, joten ne eivät välttämättä ole olleet kenenkään oikeana etunimenä. Koska emme voi tietää todellista tilannetta kunkin nimen kohdalla, olemme päättäneet listata nimet sellaisenaan.
On mahdollista, että osa listatuista nimistä on päätynyt lähteinä käytettyihin kirjoihin tai jopa hautakiviin väärin kirjoitettuina, joten ne eivät välttämättä ole olleet kenenkään oikeana etunimenä. Koska emme voi tietää todellista tilannetta kunkin nimen kohdalla, olemme päättäneet listata nimet sellaisenaan.

'''Vanhoja nimiä A-L'''

'''Vanhoja nimiä A-E'''

A

'''A'''

Aalat: Klas Aalat Telen, kastettu 1888 Nummi
Aalat: Klas Aalat Telen, kastettu 1888 Nummi
Rivi 16: Rivi 18:

Aarli: Arli/Aarli Inkilä 1912-1940 Luumäki
Aarli: Arli/Aarli Inkilä 1912-1940 Luumäki

Aarmas: Gustaf Aarmas Pulliainen kastettu 1887 Hankasalmi

Aarme: Aarme Johannes Lind kastettu 1901 Nakkila

Aartje: ilmeisesti miehen nimi 1700-1800-luvulla
Aartje: ilmeisesti miehen nimi 1700-1800-luvulla
Rivi 32: Rivi 30:

Abet: Abet Nego Jauhiainen, kastettu 1812 Maaninka
Abet: Abet Nego Jauhiainen, kastettu 1812 Maaninka

Abiana: Abiana Holst kastettu 1796 Tammela

Able: Able Lukkarinen, kastettu 1688 Kuopio
Able: Able Lukkarinen, kastettu 1688 Kuopio
Rivi 43: Rivi 39:
Abnadar: Abnadar Andersson, 1825 Mäntsälä
Abnadar: Abnadar Andersson, 1825 Mäntsälä

Abrahamina: Abrahamina Emerentina, pienenä kuolleella tytöllä ollut nimi
Abrahamina: Abrahamina: Abrahamina Emerentina Argillander s. 2.2.1773
1700-1800-luvulta

Achatius: Wiktor Achatius Boström kastettu 1847 Helsinki

Achatus: Wictor Achatus Boström, kastettu Helsinki 1847
Achatus: Wictor Achatus Boström, kastettu Helsinki 1847
Rivi 55: Rivi 48:

Adamus: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö
Adamus: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Addig: Addig Adolph Memsen kastettu 1748 Luopioinen

Adéele: Lyyli Adéele Rinkinen, kastettu 1898 Sortavala
Adéele: Lyyli Adéele Rinkinen, kastettu 1898 Sortavala
Rivi 63: Rivi 54:

Adelaite: Emerentia Adelaite Dannholm, kastettu Helsinki 1827
Adelaite: Emerentia Adelaite Dannholm, kastettu Helsinki 1827

Adick: Carl Adick Esbjörn kastettu 1814 Luopioinen

Adladina: Adladina Wilhelmina Ersson, kastettu 1844 Vårdö
Adladina: Adladina Wilhelmina Ersson, kastettu 1844 Vårdö
Rivi 71: Rivi 60:

Adol: Kustaa Adol Suhonen 1877-1918
Adol: Kustaa Adol Suhonen 1877-1918

Adolfa: Fredrica Adolfa Gretantytär, kastettu 1834 Finström

Adolfus: Adolfus Matsinpoika, kastettu 1821 Brändö

Adolina: Augusta Adolina Lindström, kastettu 1872 Finström
Adolina: Augusta Adolina Lindström, kastettu 1872 Finström
Rivi 89: Rivi 82:

Agat: Baltqar Agat Grönlund, kastettu 1796 Kuopio
Agat: Baltqar Agat Grönlund, kastettu 1796 Kuopio

Agathan: Hugo Hjalmar Agathan Methen, kastettu 1869 Finström

Agathonia: Barbara Agathonia Forström s. 03.12.1830, Vihti
Agathonia: Barbara Agathonia Forström s. 03.12.1830, Vihti
Rivi 99: Rivi 94:

Agilem: Tauno Ensio Agilem Tuisku 1921-1942 Kemi
Agilem: Tauno Ensio Agilem Tuisku 1921-1942 Kemi

Agne-Liina: Hilkka Agne-Liina Mattila, Salla Onkamo. Lähde: ''Kansakoulukalenteri'' 1960, luettelo Suomen kansakoulunopettajista

Agnelina: Selma Agnelina Grund, kastettu 1859 Hammarland
Agnelina: Selma Agnelina Grund, kastettu 1859 Hammarland
Rivi 112: Rivi 105:
Agusti: Agusti Ojala -1918
Agusti: Agusti Ojala -1918

Agvilia: Anna Agvilia Soininen, syntynyt 28.9.1871 Kuopiossa
Ahasverus: Johan Ahasverus Aschanius kastettu 1843 Askola

Ahatius: Ahatius Herranen kastettu 1863 Juva

Ahlfild: Heikki Ahlfild Rantalaiho s. 1878, Suomusjärvi, k. 1959, Suomusjärvi
Ahlfild: Heikki Ahlfild Rantalaiho s. 1878, Suomusjärvi, k. 1959, Suomusjärvi

Ahteenia: Alma Ahteenia Pöyhönen, 1875 Laukaa
Ahteenia: Alma Ahteenia Pöyhönen, 1875 Laukaa

Ainnikki: Airi Ainnikki Linkojoki, Lauritsalan kansalaiskoulu. Lähde: ''Kansakoulukalenteri'' 1960, luettelo Suomen kansakoulunopettajista

Ajna: porvoolaiselta hautausmaalta
Ajna: porvoolaiselta hautausmaalta

Akales: Akales Mononen kastettu 1883 Tohmajärvi

Akapus: J. F. Akapus Domander 1894-1895 (Rengon hautausmaa)
Akapus: J. F. Akapus Domander 1894-1895 (Rengon hautausmaa)

Akata
Akata

Akathius: Arthur Akathius Wahtonen kastettu 1875 Angelniemi

Akatir: Akatir Alfrid Ahlman kastettu 1871 Pihlajavesi

Akimov: Feodor Akimov Hramoff -1918 (kirjoillaolokunta Kivennapa)
Akimov: Feodor Akimov Hramoff -1918 (kirjoillaolokunta Kivennapa)
Rivi 153: Rivi 136:

Aldyth: Aldyth Hultin 1871-1924 (Luovutettu Karjala, Jaakkiman hautausmaa)
Aldyth: Aldyth Hultin 1871-1924 (Luovutettu Karjala, Jaakkiman hautausmaa)

Alegius: Nestor Alegius Lågas 1897-1959, Hämeenlinnan hautausmaa

Alekius: John Alekius Virmolin 1890-1918
Alekius: John Alekius Virmolin 1890-1918

Alertina: Sophia Alertina Fonteen kastettu 1777 Loimaa

Alesius: Juho Alesius Sievä 1884-1918
Alesius: Juho Alesius Sievä 1884-1918

Alevtine: Alevtine Stünkel 1892-1977, Hietaniemen ortodoksiselta hautausmaalta
Alevtine: Alevtine Stünkel 1892-1977, Hietaniemen ortodoksiselta hautausmaalta

Alexgerona: Cicilia Alexgerona Forsgård, kastettu 1808 Liedossa

Alexianne: Adelaide Henriette Alexianne Diederichs, kastettu 1848 Suomen ensimmäisen
Alexianne: Adelaide Henriette Alexianne Diederichs, kastettu 1848 Suomen ensimmäisen
Rivi 168: Rivi 149:

Alexiefna: Fatima Alexiefna Enckell, kastettu 1824 Ulvila
Alexiefna: Fatima Alexiefna Enckell, kastettu 1824 Ulvila

Alexna: Saga Alexna Irene Mattsson, 1910-1927 Eckerö

Alezander: Alezander Olivier Hyrkstedt, kastettu Ristiina 1857
Alezander: Alezander Olivier Hyrkstedt, kastettu Ristiina 1857

Alfilda: Alfilda Kilpimaa, kastettu Rovaniemellä 1906
Alfilda: Alfilda Kilpimaa, kastettu Rovaniemellä 1906

Alfong: Karl Uno Alfong Karlin poika, kastettu 1892 Jomalassa

Alfreet: Daavid Alfreet Wirtanen 1866-1918
Alfreet: Daavid Alfreet Wirtanen 1866-1918
Rivi 180: Rivi 165:

Alfvild: Rauman vanhalta hautausmaalta
Alfvild: Rauman vanhalta hautausmaalta

Alga: Alga Matilda Johannantytär kastettu 1871 Vårdö

Algos: Karl Algos von Hertzen 1889-1918
Algos: Karl Algos von Hertzen 1889-1918

Alinsip: Paavo Alinsip Lakaniemi, 2. luokan vapaudenmitali 1941
Alinsip: Paavo Alinsip Lakaniemi, 2. luokan vapaudenmitali 1941

Alisabet: Eva Alisabet Vasenius kastettu 1804 Hämeenlinna

Alisabeth: Anna Alisabeth Hildeen kastettu 1773 Kustavi

Aljunes: Anton Axel Aljunes Tervonen kastettu 1882 Ylihärmä

Alkaida: Agnes Alkaida Väättänen k. 1891 Petäjävesi
Alkaida: Agnes Alkaida Väättänen k. 1891 Petäjävesi

Alkuonni: Alkuonni Walkeejärvi kastettu 1870 Pihlajavesi

Alldin: Alldin Artur Aaltonen 1883-1918
Alldin: Alldin Artur Aaltonen 1883-1918
Rivi 219: Rivi 194:
Alphild: Wieno Alphild Sträng, kastettu Pori 1900
Alphild: Wieno Alphild Sträng, kastettu Pori 1900

Alphosa: Fanny Alphosa Weckman (kastettu Enossa 1838)
Alphina: Sigrid Alphina Lindholm, kastettu 1886 Rengossa

Alphosa: Fanny Alphosa Weckman (kastettu Enossa 1838)
Alram: Alram Halonen (synt. 1757 Paltamo, Vuolijoki)

Alria: Alria Evelina Emerentia Hoffman, kastettu Tukholman suomalainen srk 1884
Alria: Alria Evelina Emerentia Hoffman, kastettu Tukholman suomalainen srk 1884
Rivi 233: Rivi 208:
Alydia: Anna Alydia Eriksson, kastettu 1890 Mäntsälä
Alydia: Anna Alydia Eriksson, kastettu 1890 Mäntsälä

Amander: Eric Amander Gustafinpoika kastettu 1829 Kemiö
Alxei: Ivan Alxei Georg Häggblad, kastettu 1865 Eckerö

Amandeus: Oskar Amandeus Björkqvist kastettu 1867 Pori

Amaranta: lähde: Tampereen seudun sukututkimusseura r.y.:n tiedotuslehti Orpana 2/2006
Amaranta: lähde: Tampereen seudun sukututkimusseura r.y.:n tiedotuslehti Orpana 2/2006

Amarian: Amarian Huhtala kastettu 1821 Siikajoki

Amarias: Amarias Karhu kastettu 1802 Anjala

Amarida: Amarida Regnata Cumenius kastettu 1828 Huittinen

Amarilla: Amanda Amarilla Markola kastettu 1838 Kärkölä

Ameresia: Elin Ameresia Söderholm kastettu 1879 Porvoo

Ametius: Carl Olivier Ametius Askan, kastettu Helsinki 1824
Ametius: Carl Olivier Ametius Askan, kastettu Helsinki 1824
Rivi 265: Rivi 228:
Amoena: lähde: Tampereen seudun sukututkimusseura r.y.:n tiedotuslehti Orpana 2/2006
Amoena: lähde: Tampereen seudun sukututkimusseura r.y.:n tiedotuslehti Orpana 2/2006

Anahelm: Julius Anahelm Lehmusvirta 1880-1918
Amonia: Anna Amonia Lajberg kastettu 1864 Föglö

Anamias: Anamias Eskelinen 17.10.1856 - 28.7.1902 Sonkajärvellä
Amria: Amria Christina Hyvärinen kastettu 1832 Suonenjoki

Anahelm: Julius Anahelm Lehmusvirta 1880-1918

Andorus: Andorus Paulinus Weckman, kastettu 1848 Helsinki
Andorus: Andorus Paulinus Weckman, kastettu 1848 Helsinki
Rivi 282: Rivi 243:

Andrietha: Lovisa Andrietha Ringbom, kastettu 1804 Loimaa
Andrietha: Lovisa Andrietha Ringbom, kastettu 1804 Loimaa

Andromagve: Andromagve Euridice Pulcheria Amalia Langenskjöld kastettu 1825 Kärkölä

Anevald: Victor Anevald Romanus Johnsson, kastettu 1842 Turku
Anevald: Victor Anevald Romanus Johnsson, kastettu 1842 Turku
Rivi 290: Rivi 249:

Anfvidus: Anfvidus Carlinpoika, 1759 Elimäki
Anfvidus: Anfvidus Carlinpoika, 1759 Elimäki

Angli: pieni lapsi Angli Florense, 1919-1919 Eckerö

Angnet: Hannu Angnet Nuutinen 1914-1939 Kuopio
Angnet: Hannu Angnet Nuutinen 1914-1939 Kuopio

Anicka: Anicka Andersintytär kastettu 1758 Nurmijärvi

Anio: Allan Anio Aalto 1887-1918
Anio: Allan Anio Aalto 1887-1918
Rivi 301: Rivi 260:
Ankon: Julius Ankon Samuel Krogerus, kastettu Juuka 1856
Ankon: Julius Ankon Samuel Krogerus, kastettu Juuka 1856

Ann'Marie: Ann'Marie Johnsson, syntynyt 13.7.1897 Helsingissä
Ann-Lily: Ann-Lily Margaretha Sutinen. Lähde: ''Kansakoulukalenteri'' 1960, luettelo Suomen kansakoulunopettajista

Annehelm: Annehelm Sikanen, syntynyt 9.3.1879 Leppävirralla

Ansandra: Ansandra Hakala, kastettu 1880 Mäntsälä
Ansandra: Ansandra Hakala, kastettu 1880 Mäntsälä
Rivi 307: Rivi 268:
Anselmius: Herman Anselmius Soutua 1896-1918
Anselmius: Herman Anselmius Soutua 1896-1918

Ansiina: Hulda Ansiina Tuisku, kastettu Rovaniemellä 1892
Anshelmina: Sofia Anshelmina Engblom, kastettu 1866 Finström

Anstub: Gustaf Anstub Eklund kastettu 1848 Rusko
Ansiina: Hulda Ansiina Tuisku, kastettu Rovaniemellä 1892

Antikka: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)
Antikka: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)
Rivi 322: Rivi 283:

Antrian: Kauko Antrian/Adrian Salmi 1915-1941 Perho
Antrian: Kauko Antrian/Adrian Salmi 1915-1941 Perho

Anttimus: Wilho Anttimus Nordström kastettu 1889 Nummi

Anttone: Johan Anttone Elenius 1899-1899 (Ylihärmän hautausmaa)
Anttone: Johan Anttone Elenius 1899-1899 (Ylihärmän hautausmaa)

Antukka: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)
Antukka: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Anunodus: Andreas Anunodus Andersinpoika kastettu 1858 Nauvo

Apel: Apel Markkanen 1888-1918
Apel: Apel Markkanen 1888-1918

Apollinaris: Walto Helmer Apollinaris Vähätalo, kastettu 1885 Ikaalinen

Apolonius: Apolonius Eberhard Wahlberg, kastettu Kuolemajärvi 1831
Apolonius: Apolonius Eberhard Wahlberg, kastettu Kuolemajärvi 1831
Rivi 342: Rivi 297:

Aquilina: Lovisa Aquilina Malmstedt s. 1811, Pusula, Wörlö
Aquilina: Lovisa Aquilina Malmstedt s. 1811, Pusula, Wörlö

Aqvillina: Aqvillina Abilla Matsson kastettu 1828 Mäntsälä

Arald: Arald Friedrich Bähr, kastettu 1736 Eurajoki
Arald: Arald Friedrich Bähr, kastettu 1736 Eurajoki

Aramias: Aramias Eemil Eskelinen, syntynyt 9.2.1886 Sonkajärvellä
Aramias

Araton: Uudenkaupungin hautausmaalta, 1874-1897
Araton: Uudenkaupungin hautausmaalta, 1874-1897

Arcadius: Carl Arcadius Sjödahl kastettu 1837 Inkoo

Arenida: Impi Arenida Nikkonen, kastettu 1904 Impilahti
Arenida: Impi Arenida Nikkonen, kastettu 1904 Impilahti

Arfvedh
Arfwed: Arfwed Pellilä kastettu 1738 Asikkala

Aristarchus: Frithiof Adolf Aristarchus Stenros 1878-1918
Aristarchus: Frithiof Adolf Aristarchus Stenros 1878-1918
Rivi 362: Rivi 313:

Arlanda: Hilda Arlanda Eriksson, kastettu 1880 Maarianhamina
Arlanda: Hilda Arlanda Eriksson, kastettu 1880 Maarianhamina

Arminia: Carolina Aurora Arminia Berghoff kastettu 1836 Lappee

Arminius: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)
Arminius: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Arnatus: Julius Sebastian Arnatus Studd, kastettu Juuka 1834
Arnatus: Julius Sebastian Arnatus Studd, kastettu Juuka 1834

Arnias: Arnias Kolehmainen kastettu 1906 Impilahti

Arnid: Arnid Benjamin Sandberg kastettu 1876 Sippola

Arniella: Arniella Enqvist kastettu 1845 Kärkölä

Arnolta
Arnolta
Rivi 382: Rivi 325:

Artimus: Uuno Artimus Raitanen 1898-1918
Artimus: Uuno Artimus Raitanen 1898-1918

Artipas: Isak Artipas Lindberg kastettu 1860 Nauvo

Artu: Artu Mielonen -1918
Artu: Artu Mielonen -1918

Artvik: Artvik Leonard Kaukonen, kastettu 1881 Nakkilassa

Arviit: Nestor Arviit Kankassalo 1894-1918
Arviit: Nestor Arviit Kankassalo 1894-1918
Rivi 392: Rivi 335:

Asahel: Julius Asahel Engberg, kastettu Karjalohja 1856
Asahel: Julius Asahel Engberg, kastettu Karjalohja 1856

Asar: Alexander Asar Martila kastettu 1841 Viljakkala

Asarelda: Asarelda Viirret kastettu 1844 Pyhäjoki

Aselm: Aselm Tarronen -1981
Aselm: Aselm Tarronen -1981

Askellina: Askellina Appelqvist kastettu 1847 Bromarv

Aslog: Aslog Vallborg Elisabet Laxåback, Pietarsaari Vestersundsbyn kk. Lähde: ''Kansakoulukalenteri'' 1960, luettelo Suomen kansakoulunopettajista

Asmavet: Johan Asmavet Erikinpoika kastettu 1853 Mäntsälä

Asrikki: Asrikki Johannes Yli-Hemminki 1913-1939 Kauhava
Asrikki: Asrikki Johannes Yli-Hemminki 1913-1939 Kauhava

Assarelda: Assarelda Laukka kastettu 1849 Haapavesi

Assaria: Assaria Laitinen kastettu 1848 Haukivuori

Astrikiel: Viljo Astrikiel J. Rantala 1921-1944 Liminka
Astrikiel: Viljo Astrikiel J. Rantala 1921-1944 Liminka
Rivi 416: Rivi 345:

Atanatius: August Atanatius Aulio 1887-1918
Atanatius: August Atanatius Aulio 1887-1918

Ateela: Hilja Ateela Holsti kastettu 1887 Haukipudas

Atelina: Ruusa Atelina Backända, kastettu Veteli 1888
Atelina: Ruusa Atelina Backända, kastettu Veteli 1888
Rivi 427: Rivi 354:
Atephanus: Atephanus Packin, kastettu 1756 Rautu
Atephanus: Atephanus Packin, kastettu 1756 Rautu

Atheenia: Alma Atheenia Pöyhönen kastettu 1875 Laukaa
Athea: Athea Eufemia Bergman, kastettu 1882 Korppoossa

Athemar: Carl Johan Athemar Wirzen kastettu 1848 Ensimmäinen Suomen meriekipaasin srk

Athelia: Aina Athelia Mustonen, 1885 Rautu
Athelia: Aina Athelia Mustonen, 1885 Rautu
Rivi 452: Rivi 377:

Atonia: Atonia Wilhelmina Strömsholm, 1894 Pietarsaari
Atonia: Atonia Wilhelmina Strömsholm, 1894 Pietarsaari

Atrael: Aimo Atrael Louhivaara 1913-1936, Hämeenlinnan hautausmaa

Atsaola: Matilda Atsaola Nurmi 1886-1918
Atsaola: Matilda Atsaola Nurmi 1886-1918
Rivi 466: Rivi 389:

Atthalia: Atthalia Mirjam Keskinen 1876 Jyväskylä
Atthalia: Atthalia Mirjam Keskinen 1876 Jyväskylä

Augustinius: Augustinius Mikael Erlandsson, kastettu 1876 Finström

Aukustiinus: Alku Aukustiinus Eerola 1864-1904
Aukustiinus: Alku Aukustiinus Eerola 1864-1904

Aulio: Yrjö Aulio Wanhatalo kastettu 1904 Ulvila
Aunie: Aunie Simonin tytär, kastettu 1696 Pöytyällä

Aunu: Aunu Gustava Haverinen, kastettu 1880 Kuhmo
Aunu: Aunu Gustava Haverinen, kastettu 1880 Kuhmo

Auphina: Dagmar Auphina Danielintytär, kastettu 1878 Finström

Aurell: Aimo Aurell Naapuri 1924-1944 Kiukainen
Aurell: Aimo Aurell Naapuri 1924-1944 Kiukainen
Rivi 478: Rivi 405:

Ausgarius: Kustaa Ausgarius Wigren 1883-1918
Ausgarius: Kustaa Ausgarius Wigren 1883-1918

Ausnia: Ausnia Wilhelmina Lastikka kastettu 1878 Käkisalmi

Austina: Austina Fyhr kastettu 1818 Kiukainen

Austrami: Johan Austrami Mårten kastettu 1699 Mustasaari

Ausura: Adolfina Ausura Charlotta Wasz kastettu 1817 Salo

Author: Author Duvel (synt. ennen 1600)

Auton: Auton Lagerholm kastettu 1846 Jämsä

Avdotia: Avdotia Baranov, kastettu 1812 Raivola
Avdotia: Avdotia Baranov, kastettu 1812 Raivola

Avenarius: Avenarius Jalkainen kastettu 1738 Tohmajärvi

Averus: Auer Averus Aaltonen 1912-1941 Pyhtää
Averus: Auer Averus Aaltonen 1912-1941 Pyhtää

Avina: Alma Avina Vilander kastettu 1878 Iitti

Avith: Avith Johaninlapsi kastettu 1884 Iitti

Axela: Elfrida Axela Gustafva, Helsinki, 3.10.1834
Axela: Elfrida Axela Gustafva, Helsinki, 3.10.1834

Axelida: Hedvid Axelida Homborg, 1862-1923 Finström
Axeliana: Evelina Axeliana Lindbom kastettu 1834 Kokkola

Axelma: Olga Hilja Axelma Warjonen, 1906-1908 Eckerö
Axiana: Matilda Axiana Melin kastettu 1877 Tammela

Axina: Hilma Axina Johansson kastettu 1869 Kuru

Axinia: Hilma Axinia Peuraniemi, kastettu Rovaniemellä 1871
Axinia: Hilma Axinia Peuraniemi, kastettu Rovaniemellä 1871

Azarias: Wilhelm Azarias Tolvanen kastettu 1857 Rantasalmi

'''B'''
B

Babab: Babab Susannin lapsi, kastettu 1721 Mustasaari
Babab: Babab Susannin lapsi, kastettu 1721 Mustasaari
Rivi 529: Rivi 434:

Bacilius: Bacilius Larsson, kastettu 1858 Laukaa
Bacilius: Bacilius Larsson, kastettu 1858 Laukaa

Bajilius: Karl Oskar Bajilius Jäderström, kastettu 1879 Finström

Balaga: Balaga Nenonen, kastettu 1795 Ilomantsi
Balaga: Balaga Nenonen, kastettu 1795 Ilomantsi
Rivi 539: Rivi 446:

Baraskeva: Baraskeva Röppänen s. noin 1892, siirretty 1940 Karjalasta Möntsälänkylästä Oulun lääniin
Baraskeva: Baraskeva Röppänen s. noin 1892, siirretty 1940 Karjalasta Möntsälänkylästä Oulun lääniin

Bartholomaes: Bartholomaes Johaninpoika, kastettu 1799 Joutseno

Bartholomaeus: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö
Bartholomaeus: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö
Rivi 549: Rivi 454:

Basileos: toisena nimenä kuolinilmoituksessa, 1940-2006
Basileos: toisena nimenä kuolinilmoituksessa, 1940-2006

Bastia: Bastia Kesänen kastettu 1825 Pihtipudas

Bata: Ulla Bata Fredriksson, kastettu 1831 Sulva
Bata: Ulla Bata Fredriksson, kastettu 1831 Sulva
Rivi 557: Rivi 460:

Bathildas: Fanny Tullia Carolina Bathildas Carpelan, kastettu 1847 Helsinki
Bathildas: Fanny Tullia Carolina Bathildas Carpelan, kastettu 1847 Helsinki

Bedus: Gustaf Bedus Olander, 1840-1915 Finström

Bencht: Bencht Benchtinpoika, kastettu 1703 Eckerö

Bendix: Selim Bendix Granlund 1915-1940 Närpes/Närpiö
Bendix: Selim Bendix Granlund 1915-1940 Närpes/Närpiö
Rivi 601: Rivi 508:

Bodania: Bodania Korppi, kastettu 1827 Kivennapa
Bodania: Bodania Korppi, kastettu 1827 Kivennapa

Bodvin: Henrik Bodvin Nordberg, kastettu 1874 Brändö

Boetius: Boetius Liliewaan, kastettu 1667 Nauvo
Boetius: Boetius Liliewaan, kastettu 1667 Nauvo

Bogdanoff: Teodor Bogdanoff Markoff 1913-1944 Turku
Bogdanoff: Teodor Bogdanoff Markoff 1913-1944 Turku

Bogislar: Carl Bogislar von Platen kastettu 1831 Tuulos

Bolderin: Oswald Bolderin Hermo, kastettu 1888 Pendleton, Oregon, USA
Bolderin: Oswald Bolderin Hermo, kastettu 1888 Pendleton, Oregon, USA
Rivi 643: Rivi 550:

Brethania: Anna Erica Brethania Helin, 1859 Föglö
Brethania: Anna Erica Brethania Helin, 1859 Föglö

Brijta: Brijta Hanson, kastettu 1691 Eckerö

Brixjus: Brixjus Meijer, kastettu 1738 Pernaja
Brixjus: Brixjus Meijer, kastettu 1738 Pernaja
Rivi 683: Rivi 592:

Buuris: Buuris Rafael Mäkelä, kastettu 1905 Pori
Buuris: Buuris Rafael Mäkelä, kastettu 1905 Pori

Bärnad: Erik Bärnad Erikinpoika, kastettu 1893 Finström

Bärtill: Bärtill Jöraninpoika, kastettu 1734 Eckerö

Bärtyl: Bärtyl Karjalainen, kastettu 1701 Hiitola
Bärtyl: Bärtyl Karjalainen, kastettu 1701 Hiitola

'''C'''
C

Cácilia: Cácilia Kauppinen, kastettu 1781 Heinävedellä

Cacillia: Cacillia Kauppinen, kastettu 1755 Heinävedellä

Cadovius: Peder Hugo Cadovius Degener, kastettu 1849 Helsingissä

Caisalisa: Caisalisa Hedman, kastettu 1769 Mäntsälä
Caisalisa: Caisalisa Hedman, kastettu 1769 Mäntsälä
Rivi 709: Rivi 628:
Carlona: lähde: Tampereen seudun sukututkimusseura r.y.:n tiedotuslehti Orpana 2/2006
Carlona: lähde: Tampereen seudun sukututkimusseura r.y.:n tiedotuslehti Orpana 2/2006

Carplina: Carplina Lovisa Soininen, syntynyt 15.4.1835 Liperissä
Catharina-Ingred: Catharina-Ingred Johanintytär kastettu 1739 Vihti

Cavaignac: Carl Robert Napoleon Cavaignac Lohm, kastettu 1848 Tammela
Cavaignac: Carl Robert Napoleon Cavaignac Lohm, kastettu 1848 Tammela

Cecilja: Cecilja Wessman, kastettu 1807 Nastolassa

Cedid: Cedid Ossian Nieminen 1903-1943 Helsinki
Cedid: Cedid Ossian Nieminen 1903-1943 Helsinki
Rivi 720: Rivi 641:

Chambell: Elis Chambell Nikolai Furuhjelm 1862-1918
Chambell: Elis Chambell Nikolai Furuhjelm 1862-1918

Chandin: Johan Chandin Bergmans kastettu 1750 Turku

Chanetta: Maria Chanetta Stenholm kastettu 1829 Hausjärvi

Chanutus: Chanutus Nilsinpoika kastettu 1667 Virolahti

Charlotha: Maria Charlotha Hagström 1870-1959 (Liljendalin hautausmaa)
Charlotha: Maria Charlotha Hagström 1870-1959 (Liljendalin hautausmaa)

Charlotta-Adele: Käthe Charlotta-Adele Westphal, kastettu 1893 Helsinki

Chataina: Chataina Matts dotter, kastettu 1748 Ahlainen
Chataina: Chataina Matts dotter, kastettu 1748 Ahlainen
Rivi 740: Rivi 653:

Christiernus: Christiernus Sevonius, kastettu 1727 Uusikirkko
Christiernus: Christiernus Sevonius, kastettu 1727 Uusikirkko

Christophorns: Christophorns Christerinpoika, kastettu 1770 Joutseno

Christophorus: Carolus Christophorus Gjös s. 01.11.1767, Parainen
Christophorus: Carolus Christophorus Gjös s. 01.11.1767, Parainen

Cladius: Cladius Mårteninpoika, kastettu 1604 Brändö

Cleazar: Fredrich Cleazar Nicodemus Illberg 1839 (Suomen kaarti)
Cleazar: Fredrich Cleazar Nicodemus Illberg 1839 (Suomen kaarti)
Rivi 749: Rivi 662:
Clementia: Emerentia Clementia Ekfors, kastettu Turku 1841
Clementia: Emerentia Clementia Ekfors, kastettu Turku 1841

Clementius: Clementius Zachinpoika, kastettu 1796 Johannes
Cnut: Cnut Raninen, kastettu 1818 Jaakkima

Clements: Clements Mattsinpoika, kastettu 1795 Kivijärvi
Coccilia: Coccilia Hiltunen, kastettu 1770 Paltamossa

Clemeth: Clemeth Eskillinpoika, kastettu 1671 Laitila
Coceilia: Coceilia Hiltunen, kastettu 1787 Kiihtelysvaaralla

Clemeus: Clemeus Fabritius, kastettu 1736 Kaavi
Coceilja: Coceilja Suomalainen, kastettu 1804 Kesälahdella

Cnut: Cnut Raninen, kastettu 1818 Jaakkima
Cocilia: Cocilia Malin, kastettu 1804 Rääkkylässä

Coecelia
Coecelia

Coecilia: Coecilia Greta Farin kastettu 1837 Kuopio
Coecilia: Coecilia Kauppinen, kastettu 1750 Pieksämäellä

Coecilja: Coecilja Katarina Hiltunen, kastettu 1807 Maaningalla

Coesilia: Coesilia Ahokas, kastettu 1837 Jaakkima
Coesilia: Coesilia Ahokas, kastettu 1837 Jaakkima

Conradina: lähde: Tampereen seudun sukututkimusseura r.y.:n tiedotuslehti Orpana 2/2006
Conradina: lähde: Tampereen seudun sukututkimusseura r.y.:n tiedotuslehti Orpana 2/2006

Conradine: Jeanette Conradine Ramstedt, kastettu 1820 Helsinki

Cordi-May: Cordi-May Ceder, Jomala Strandnäs. Lähde: ''Kansakoulukalenteri'' 1960, luettelo Suomen kansakoulunopettajista

Crescens: Leo Crescens Syrjänen 1878-1918
Crescens: Leo Crescens Syrjänen 1878-1918
Rivi 778: Rivi 689:

Cunigunda: Sara Wublina Cunigunda Tulindberg, 1828 Tukholman suomalainen srk
Cunigunda: Sara Wublina Cunigunda Tulindberg, 1828 Tukholman suomalainen srk

Cuno: Cuno Sigismund Svinhufvud, kastettu 1848 Turussa

Custafva
Custafva
Rivi 790: Rivi 703:

'''D'''
D

Daavit: a) Daavit Palonen -1918, b) Daavit Oiva Anttila 1916-1916 (Jaalan uusia hautausmaa)
Daavit: a) Daavit Palonen -1918, b) Daavit Oiva Anttila 1916-1916 (Jaalan uusia hautausmaa)
Rivi 797: Rivi 710:

Damionus: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö
Damionus: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Dancairus: Hugo Dancairus Karlsson, kastettu 1884 Finström

Dansianus: Axel Dansianus Erikanpoika, kastettu 1880 Finström

Decider: Urban Decider Nordström 1930-1942 Helsinki
Decider: Urban Decider Nordström 1930-1942 Helsinki

Deidrich: Deidrich Mauritz Wijkman, kastettu 1801 Finström

Dejedrica: Dejedrica Delfina Dahl, kastettu 1817 Turku
Dejedrica: Dejedrica Delfina Dahl, kastettu 1817 Turku

Dekla: Dekla Ågerblom s 1914, siirretty 1940 Karjalasta Pattijoelle
Dekla: Dekla Ågerblom s 1914, siirretty 1940 Karjalasta Pattijoelle

Delant: Johan Delant Matala kastettu 1852 Kemi

Delminde: Wivika Delminde Vahlberg, kastettu Hämeenkyrö 1815
Delminde: Wivika Delminde Vahlberg, kastettu Hämeenkyrö 1815
Rivi 812: Rivi 729:
Demetrus: Demetrus Evanpoika, kastettu 1850 Hattula
Demetrus: Demetrus Evanpoika, kastettu 1850 Hattula

Desireia: Lura Desireia Emilia Fonselius, kastettu 1883 Pori
Deodotar: Johanna Deodotar Tistelgren, kastettu 1735 Ylistarossa

Deodotus: Johan Deodotus Söderberg, kastettu 1779 Pietarsaaressa

Dëogenes: Hjalmar Dëogenes Strömberg, kastettu 1869 Viipurissa

Deutken: Deutken Axelin poika, kastettu 1740 Iitissä

Dietericus: Carl Dietericus Custor, kastettu Alavus 1748
Dietericus: Carl Dietericus Custor, kastettu Alavus 1748
Rivi 823: Rivi 746:

Dimon: Dimon Jöransson, kastettu 1771 Sauvo
Dimon: Dimon Jöransson, kastettu 1771 Sauvo

Diomid: Diomid Jefremov, kastettu 1864 Petsamossa

Dionnysius: Dionnysius Pietilä kastettu 1806 Revonlahti

Dmetrius: Guoidun Dmetrius Baumgarten, kastettu 1826 Sääminki
Dmetrius: Guoidun Dmetrius Baumgarten, kastettu 1826 Sääminki
Rivi 847: Rivi 766:

Dorodea: Dorodea Möykkynen, kastettu 1693 Kuopio
Dorodea: Dorodea Möykkynen, kastettu 1693 Kuopio

Dorofei: Dorofei Sibakov 1906-1948, Hämeenlinnan hautausmaa

Doråthea: Doråthea Erichsdotter (syntynyt n. 1670)
Doråthea: Doråthea Erichsdotter (syntynyt n. 1670)

Dosia: Dosia Siilos 1886-1956, Hämeenlinnan hautausmaa

Drochim: Drochim Makkonen, kastettu 1784 Tohmajärvi
Drochim: Drochim Makkonen, kastettu 1784 Tohmajärvi
Rivi 867: Rivi 782:

Dundas: Nikolai Dundas Johaninpoika, 1855 Padasjoki
Dundas: Nikolai Dundas Johaninpoika, 1855 Padasjoki

Durock: Fredrik Durock Meinander, kastettu 1802 Porvoossa

Dusnelda: Dusnelda Vilhelmina Andersén, 1842 Helsinki
Dusnelda: Dusnelda Vilhelmina Andersén, 1842 Helsinki

Dutti: Dutti Mikander 1859-1928, Kuopion isolla hautuumaalla
Dutti: Dutti Mikander 1859-1928, Kuopion isolla hautuumaalla

Dyning: Henry Dyning Danielsson, 1922-1922 Finström

Dÿrich: Dÿrich Kratz, kastettu 1679 Helsinki
Dÿrich: Dÿrich Kratz, kastettu 1679 Helsinki
Rivi 885: Rivi 804:

'''E'''
E

Ebasar: Ebasar Forssell 1887-1918
Ebasar: Ebasar Forssell 1887-1918
Rivi 892: Rivi 811:

Ebiika: Anna Ebiika Porola o.s. Fant 1876-1955 (Ylihärmän hautausmaa)
Ebiika: Anna Ebiika Porola o.s. Fant 1876-1955 (Ylihärmän hautausmaa)

Ebla: Ebla Sigrid Lundberg kastettu 1850 Vaasa

Ebona: Ebona Uusitalo, 1850 Nivala
Ebona: Ebona Uusitalo, 1850 Nivala
Rivi 906: Rivi 823:

Editti: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö
Editti: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Edvino: Lorenzo Edvino Reuter, kastettu 1828 Lohtaja

Edwig: Eino Edwig Paija 1918-1944 Muolaa
Edwig: Eino Edwig Paija 1918-1944 Muolaa
Rivi 914: Rivi 829:

Eefraim: Eefraim Hägg 1880-1918
Eefraim: Eefraim Hägg 1880-1918

Eelenora: Ulrica Eelenora Cajander kastettu 1831 Kaarina

Eelma: Eelma Dakmar Kallio 1899-1901 (Rengon hautausmaa)
Eelma: Eelma Dakmar Kallio 1899-1901 (Rengon hautausmaa)
Rivi 921: Rivi 834:
Eemok: Kaarle Eemok Numminen 1898-1918
Eemok: Kaarle Eemok Numminen 1898-1918

Eesit: Eesit Pasanen, syntynyt 5.3.1893 Iisalmella
Eesit: naisen nimi 1800-luvulta

Eetit: Alli Eetit Lairi k. 1909 (Lemin vanha hautausmaa)
Eetit: Alli Eetit Lairi k. 1909 (Lemin vanha hautausmaa)

Eetri: Eetri Johannes Räihä, syntynyt 30.1.1907 Sonkajärvellä

Eernest: Efraim Eernest Leinonen 1858-1945
Eernest: Efraim Eernest Leinonen 1858-1945
Rivi 938: Rivi 853:

Ehrenfried: Johan Ehrenfried Jansson, kastettu Brändössä 1883
Ehrenfried: Johan Ehrenfried Jansson, kastettu Brändössä 1883

Ehrich: Ehrich Jönsinpoika, kastettu 1709 Eckerö

Eilard: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö
Eilard: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö
Rivi 945: Rivi 862:
Eilda
Eilda

Eilervo: Ines Eilervo Kytölä, syntynyt 9.7.1905 Multialla
Eilig: Johan Eilig Dahlström, kastettu 1879 Iitti

Eimilia: Johanna Eimilia Gumerus, kastettu 1872 Säkkijärvellä
Eilig: Johan Eilig Dahlström, kastettu 1879 Iitti

Ekfenia: Elsa Ekfenia, kastettu Brändössä 1894
Ekfenia: Elsa Ekfenia, kastettu Brändössä 1894
Rivi 966: Rivi 883:

Elfvina: Cicilia Elfvina Bäckman 1841 (Bromarv)
Elfvina: Cicilia Elfvina Bäckman 1841 (Bromarv)

Eliada: Jedida Eliada Notkola kastettu 1875 Keuruu

Eliador: Birger Eliador Johansson 1909-1941 Korppoo
Eliador: Birger Eliador Johansson 1909-1941 Korppoo

Elifas: Fredrik Elifas Hellström kastettu 1850 Kokkola

Eliira: Fiina Eliira Alperi, kastettu Veteli 1894
Eliira: Fiina Eliira Alperi, kastettu Veteli 1894
Rivi 990: Rivi 903:

Elisferemias
Elisferemias

Elitabeth: Elitabeth Marianne Hamilas, Lokalahti Mattinen. Lähde: ''Kansakoulukalenteri'' 1960, luettelo Suomen kansakoulunopettajista

Eljam: Lauri Eljam Pirttimäki kastettu 1898 Jyväskylä

Elkka: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)
Elkka: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)
Rivi 1 010: Rivi 919:

Elmaria: Elmaria Eskola (kastettu Iitissä 1887)
Elmaria: Elmaria Eskola (kastettu Iitissä 1887)

Elouisa: Hedvig Elouisa Florentina Nordlund, kastettu 1816 Eurajoella

Elpiö: Elieser (myöh. Elpiö) Kaila, oikeustieteen prof., Kyösti Kallion kolmannen hallituksen oikeusministeri. Kuollut 1938.
Elpiö: Elieser (myöh. Elpiö) Kaila, oikeustieteen prof., Kyösti Kallion kolmannen hallituksen oikeusministeri. Kuollut 1938.
Rivi 1 017: Rivi 928:
Elvrand: Tor Axel Elvrand Österling 1921-1942 Helsinki
Elvrand: Tor Axel Elvrand Österling 1921-1942 Helsinki

Emerentina: Abrahamina Emerentina, pienenä kuolleella tytöllä ollut nimi
Emerentina: Abrahamina Emerentina Argillander s. 2.2.1773
1700-1800-luvulta

Emerentja: Charlotta Emerentja Carlström 1827-1849 (Hämeenlinnan hautausmaa)
Emerentja: Charlotta Emerentja Carlström 1827-1849 (Hämeenlinnan hautausmaa)
Rivi 1 028: Rivi 938:
Emit: Johan Emit Jokela 1895-1918
Emit: Johan Emit Jokela 1895-1918

Emmoina: Hilda Rosina Emmoina Svinhufvud, kastettu Turku 1843
Emmaric: Emmaric Huttunen kastettu 1840 Pieksämäki

Emmarich: Mathias Emmarich Jansson kastettu 1874 Lumparland
Emok: Emok Ikävalko, kastettu 1905 Jääskissä

Emmoina: Hilda Rosina Emmoina Svinhufvud, kastettu Turku 1843
Emolia: Saima Emolia Haapala, kastettu 1894 Jääskissä

Emolina: Ida Emolina Lenantytär, kastettu 1864 Föglössä

Enach: Enach Koponen, kastettu 1811 Kuopiossa

Enack: Enack Mäkelin, kastettu 1813 Kuopiossa

Enard: Wäinö Hugo Enard Maans, kastettu 1886 Ähtävässä

Endru: Endru Haglund 1910-1940 s. Replot/Raippaluoto, haut. Korsholm/Mustasaari
Endru: Endru Haglund 1910-1940 s. Replot/Raippaluoto, haut. Korsholm/Mustasaari
Rivi 1 048: Rivi 966:
Enicrantia: Charlotta Enicrantia Sitoin (kastettu Käkisalmella 1829)
Enicrantia: Charlotta Enicrantia Sitoin (kastettu Käkisalmella 1829)

Engla-Catharina: Margaretha Aurora Emilia Engla-Catharina, s. 1920
Enilia: Lovisa Enilia Bäckman kastettu 1863 Kirkkonummi

Enilia: Lovisa Enilia Bäckman, kastettu 1863 Kirkkonummella
Enochlina: Urabina Enochlina Wilhelmina Järnfeldt, kastettu 1831 Turku

Enoek: Kaarle Enoek Jyry 1874-1918
Enoek: Kaarle Enoek Jyry 1874-1918

Enseh: Enseh Israel Holopainen kastettu 1789 Kuopio

Ensor: Jorma Ensor Rajasalo 1909-1940 s. Savonlinna haut. Helsinki
Ensor: Jorma Ensor Rajasalo 1909-1940 s. Savonlinna haut. Helsinki
Rivi 1 069: Rivi 985:

Ereen: Ereen Sesilia Tiljander 1894 (Iitti)
Ereen: Ereen Sesilia Tiljander 1894 (Iitti)

Ericus (synt. 1771 Paltamo)

Erlan: Erlan Huokas -1918
Erlan: Erlan Huokas -1918
Rivi 1 100: Rivi 1 014:
Esetrattelina: Esetrattelina Horentia Jansson, 1892 Vårdö
Esetrattelina: Esetrattelina Horentia Jansson, 1892 Vårdö

Eskol: Eskol Siekkinen kastettu 1765 Oulunsalo
Eskiäll: Eskiäll Mågnsinpoika, kastettu 1732 Eckerö

Esperan: Selma Rosina Esperan Linsens, kastettu Turku 1818
Esperan: Selma Rosina Esperan Linsens, kastettu Turku 1818
Rivi 1 111: Rivi 1 025:

Estilla: Olga Estilla Pappila, kastettu 1894 Nousiainen
Estilla: Olga Estilla Pappila, kastettu 1894 Nousiainen

Eställa: Elna Eställa Sofia Liljeqvist, kastettu 1897 Jepualla

Etit: Etit Emilia Kohi, kastettu 1890 Koivisto
Etit: Etit Emilia Kohi, kastettu 1890 Koivisto
Rivi 1 117: Rivi 1 033:

Eudemia: Elma Eudemia Paawola (kastettu Iitissä 1894)
Eudemia: Elma Eudemia Paawola (kastettu Iitissä 1894)

Eudexus: Eudexus Amatus Falck kastettu 1824 Helsinki

Eudiksius: Eudiksius Pusa kastettu 1906 Pyhäjärvi

Eudoksius: Eudoksius Luukkanen kastettu 1895 Pyhäjärvi

Eudoxius: Eudoxius Tenkanen kastettu 1873 Pyhäjärvi

Eufebius: Martti Eufebius Pekkala s. Suonenjoki, haut. Kajaani
Eufebius: Martti Eufebius Pekkala s. Suonenjoki, haut. Kajaani

Eufebrug: Anders Eufebrug Andersson, kastettu Brändössä 1864
Eufebrug: Anders Eufebrug Andersson, kastettu Brändössä 1864

Eufemina: Karin Eufemina Asplund, Dragsfjärd Ytterkulla. Lähde: ''Kansakoulukalenteri'' 1960, luettelo Suomen kansakoulunopettajista

Eufrosyna: Ulrica Eufrosyna Malenius s. 17.04.1840, Suomusjärvi
Eufrosyna: Ulrica Eufrosyna Malenius s. 17.04.1840, Suomusjärvi
Rivi 1 137: Rivi 1 043:

Eukari: Eukari Happonen s. 1896, siirretty 1940 Karjalasta Uukuniemeltä Sieviin
Eukari: Eukari Happonen s. 1896, siirretty 1940 Karjalasta Uukuniemeltä Sieviin

Eukus: Eukus Johaninpoika kastettu 1725 Urjala

Eulenia: Eulenia Hannonen s. 1912, siirretty 1940 Karjalasta Sieviin
Eulenia: Eulenia Hannonen s. 1912, siirretty 1940 Karjalasta Sieviin

Eunicka: Gemina Eunicka Abrahamsson, kastettu Hämeenkyrö 1847
Eunicka: Gemina Eunicka Abrahamsson, kastettu Hämeenkyrö 1847

Euophrosyne: Euophrosyne Jonaksen tytär, kastettu 1795 Hartolassa

Euphemia: Euphemia Josepha Heerman s. 14.12.1839, Nummi
Euphemia: Euphemia Josepha Heerman s. 14.12.1839, Nummi

Euphemja: Sabina Euphemja Jaakkola, kastettu 1834 Mäntsälässä

Euphenia: Euphenia Andersson, kastettu 1826 Askainen
Euphenia: Euphenia Andersson, kastettu 1826 Askainen

Euphennia: Euphennia Hartikainen, kastettu 1753 Juvalla

Euphresina: Euphresina Johanna Stiernschantz, kastettu 1744 Porvoo
Euphresina: Euphresina Johanna Stiernschantz, kastettu 1744 Porvoo

Euphrofina: Lydia Euphrofina Jahnintytär, kastettu 1860 Finström

Euphrosagne: Ida Euphrosagne Jägerros, kastettu 1844 Asikkalassa

Euphrosina: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö
Euphrosina: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Euphrosyn: Alexandra Euphrosyn Carolinan tytär, kastettu 1845 Kiskossa

Euphrosyna: Edla Euphrosyna Grönlund, kastettu 1823 Helsingissä

Euphrosynia: Adelina Euphrosynia Hallberg, kastettu 1843 Kaskinen
Euphrosynia: Adelina Euphrosynia Hallberg, kastettu 1843 Kaskinen

Eurial: Viktoria Eurial Karlintytär kastettu 1865 Vårdö
Euprosyne: Charlotta Euprosyne Lindström, kastettu 1755 Halikossa

Euprozyne: Matilda Sophia Euprozyne Wickström, kastettu 1844 Helsingissä
Euridice: Andromagve Euridice Pulcheria Amalia Langenskjöld kastettu 1825 Kärkölä

Evalt: Teuvo Evalt Uolevi Holopainen 1915-1942 Rovaniemi
Evalt: Teuvo Evalt Uolevi Holopainen 1915-1942 Rovaniemi
Rivi 1 163: Rivi 1 081:

Evhenij: Evhenij Makonin 1910-1918 s. Hamina, k. Luumäki
Evhenij: Evhenij Makonin 1910-1918 s. Hamina, k. Luumäki

Evry: Ester Evry Pauliina Wikström, kastettu 1902 Jääskissä

Evvard: Gustaf Evvard Stigell, kastettu 1835 Tarvasjoki
Evvard: Gustaf Evvard Stigell, kastettu 1835 Tarvasjoki
Rivi 1 171: Rivi 1 091:

F

Fagin: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Fanina: Ester Ida Fanina Harjula 1895 (Antrea)

Fannina: Amanda Fannina Muuri 1872 (Hamina)

Fany: Fany Elisabeth Roos, kastettu Kajaanissa 1864

Farex: Farex Sundberg, kastettu 1878 Mäntsälä

Farinna: Rauha Walma Farinna Huhtanen, kastettu 1903 Pori

Fedoria: Fedoria Mulju s. 1895, siirretty 1940 Karjalasta Pulkkilaan

Fedotta: Fedotta Bogdanoff s. Impilahdella 1897, kaatui 1918

Fedriikka: Kaisa Fedriikka Hirvinen 1860-1933 (Kettukankaan hautausmaa, Toholampi)

Feeni

Fejzi: Fejzi Alejeff 1919-1942 Helsinki (synt. Venäjällä)

Femice: Thyra Augusta Femice Larsson, kastettu 1881 Tukholman suomalainen seurakunta

Fensi: Fensi Viljam Valdemar Palmroos 1915-1941 s. Mynämäki

Feoronia: Feoronia Wasiliew 1831-1904 (Luovutettu Karjala, Kitelän ortodoksisen seurakunnan vanha hautausmaa Impilahdella)

Fernia: Aina Fernia Rauha, 1896-1905 (perhe Amerikassa jo ainakin v. 1888), lähde Madetojan sukuseuran sukukirja

Feudoria: Feudoria Rantala s. , siirretty 1940 Karjalasta Airanteelta Pattijoelle

Feyez: Feyez Kayenuk 1914-1939 synt. Venäjällä, haut. Helsinki

Fidus: Fidus Hiltunen kastettu 1855 Juuka

Filippov: Ioann Filippov Klementjev 1895-1918

Filje: Filje Julia Nieminen 1900-1918

Fimmia: Fimmia Emilia Karlsson, 1879 Geta

Fins: Lauren Fins Erichsdotter, kastettu 1765 Toholampi

Fiolard: Fiolard Konrad Myllymäki 1920-1941 Pomarkku

Flodin: Karl Flodin Jansson 1913-1940 synt. Kirkkonummi, haut. Helsinki

Flodorafina: Evelina Adolfina Flodorafina Nyman, kastettu 1823 Loviisa

Floro: Sten Floro Babtisto Catani, kastettu 1893 Helsinki

Florus: Aksel Florus Sund 1885-1918

Folki: Folki Anshelm Hellstén, kastettu 1902 Impilahti

Forth: Forth Allert Lindroos 1918-1940 Kimito/Kemiö

Frangott: Friedich Frangott Slöör 1918-1942 s. Sortavala, haut. Helsinki

Fransiilia: Edna Fransiilia Enbysk, kastettu 1906 Pendleton, Oregon, USA

Freedik: Freedik Oskari Salmela 1865-1918

Freedrinand: Juho Freedrinand Ylijoki 1891-1918

Freetrik: Usko Freetrik Heino 1887-1918

Freitag: Johan Baltzar Freitag Lundström, kastettu 1834 Oulu

Freyrid: Holger Freyrid Rancken 1886-1918

Friedric: Axel Friedric Juselius s.1798, Tammela, k. 1799

Friedricus: Friedricus Jorv kastettu 1757 Sulva

Frigerica: Frigerica Sonck kastettu 1762 Rauma

Friika: Roosa Friika Grönvall, 1851-1909, Jämsän vanhalta hautausmaalta

Friina

Friitjof: Kalle Friitjof Nuuttila 1865-1918

Frithjof-Germund: Frithjof-Germund Paaer (ent. Sandströn). Syntynyt 18.10.1881, Parkano, kuollut 29.05.50

Fritjaf: Kaarlo Fritjaf Luuru 1896-1940 Lohtaja

Fritolf: Jaakko Fritolf Elomaa 1912-1940 Tampere

Fritsiof: Juho Fritsiof Saramo 1881-1918

Fromholt: Adolph Fromholt Bröijer kastettu 1745 Asikkala

Fulmo: Fulmo Skought, kastettu 1691 Raahe

Furgentius: Uno Furgentius Högblom, kastettu 1882 Angelniemi

Fvidolina: Amanda Fvidolina Wictoria Ríts, 1854 Heinjoki

Fürchtegott: Felix Andreas Fürchtegott Mickwitz, kastettu 1865 Helsinki

Färlik: Juho Färlik Forsman 1899-1918

Fätinand: Wilho Fätinand Lindqvist 1894-1918

G

Galilaeus: Galilaeus Johaninpoika, kastettu 1812 Mäntsälä

Galiläus: Galiläus Johaninpoika, kastettu 1799 Mäntsälä

Galitius: Otto Galitius Molander, kastettu 1886 Bergö

Ganudus: Ganudus Guttorminpoika, kastettu 1742 Enontekiö

Garder: Stig Garder Kavonius 1923-1941 Helsingin mlk., haut. Helsinki

Garg: Garg Nordström -1918 (kirjoilla Helsingin pitäjässä)

Gastalia: Maria Gastalia Waaraniemi, kastettu Ylitorniossa 1870

Geeka: Geeka Hendersson, 1680 Mustasaari

Geeorgius: Geeorgius Georginpoika, 1809 Antrea

Geertrud: Geertrud Erikintytär, 1771 Jääski

Geinhard: Kustaa Geinhard Vikström 1890-1918

Gelimer: Johan Gelimer Eklund, kastettu 1849 Pori

Gelina: Emma Gelina Soini 1870-1947, Hämeenlinnan hautausmaa

Gemil: Gemil Mathsinpoika, kastettu 1782 Koivisto

Geminna: Rachel Geminna Lepomäki, kastettu 1849 Viljakkala

Genesa: Anna Genesa Sandberg, kastettu 1894 Pori

Genna: Genna Adamina Hamnqvist 1855 (Kuopio)

Georrg: Georrg Oletnikoff 1864-1973 (Luovutettu Karjala, Johanneksen (Sovetski) hautausmaalla v. 1985-86 luettavissa olleet suomalaiset hautakivet)

Gerbrud: Gerbrud Heinonen, kastettu 1774 Parikkala

Gereon: Gereon Polycarpus Malm, kastettu Suomenniemi 1800

Gerhardina: Alfreda Elvina Gerhardina Nikander, kastettu 1858 Pusula

Gesehen: Gesehen Borgen, kastettu 1723 Viipuri

Geska: Geska Kontiainen, kastettu 1705 Sulkava

Gesken: Gesken Task, kastettu 1694 Viipuri

Geskin: Geskin Kontio, kastettu 1713 Sulkava

Gestia: Gestia Louvet, kastettu 1845 Temmes

Geutanus: Geutanus Sjöman (kastettu Ahlaisissa 1736)

Gharlotta: Gharlotta Lindholm 185?-1927, Tuuloksen hautausmaa

Gobinus: Nestori Gobinus Laurila 1894-1918

Goren: Goren Jöraninpoika, kastettu 1772 Brändö

Gorina: Emilia Gorina Eriksson, kastettu 1879 Eckerö

Gorius: Gorius Wartia, kastettu 1705 Hiitola

Gotlib: Adam Gotlib Lindberg 1794 (Helsinki)

Gottfridus: Gottfridus Harzell s. 1742, Kisko, k. 1789, Karjaa

Gottrid: Arvid Georg Gottrid Lundin, kastettu 1848 Pyhtää

Gottschalk

Gous: Gous Rafael Sahlsten, kastettu 1893 Ulvila

Govert: Govert Indebetou kastettu 1729 Pori

Gracilda: Teckla Gracilda Perpetua Krook, kastettu 1839 Helsinki

Graeta: Lovisa Graeta Sigfredsdotter, kastettu 1772 Myrskylä

Graminondos: Albrekt Graminondos Gyllenberg, kastettu 1853 Kruunupyy

Grasilda: Julia Grasilda Uusimaa, kastettu 1875 Ylitornio

Grata: Grata Johansdotter, kastettu 1758 Myrskylä

Gráta: Gráta Erichsdotter, kastettu 1768 Myrskylä

Gratha: Anna Gratha Hindrichsdotter, kastettu 1762 Myrskylä

Gred: Gred Ristlakki 1916-1941, Hietaniemen ortodoksiselta hautausmaalta

Greels: Greels Perinpoika, kastettu 1694 Akaa

Grejus: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Gresilia: Eva Gresilia Markkainen, kastettu 1826 Kuopio

Griko: Griko Pantsu s. 1884, siirretty 1940 Karjalasta Oulun lääniin

Guitel: Kurt Sigfrid Guitel Ingström 1923-1944 Helsinki

Gunelia: Henrietta Josefina Gunelia Larsson, kastettu 1886 Ruokolahti

Gunella: Gunella Christina Löfström, kastettu 1755 Hamiltonin rykmentin seurakunta

Gunilda: Gunilda Ilkko, kastettu 1854 Iisalmi

Gunnila: Gunnila Fredrica Bröijer, kastettu 1801 Asikkala

Guntrom: Georg Guntrom Jankko 1919-1941 s. Hamina, haut. Helsinki

Gunweig: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Guoidun: Guoidun Dmetrius Baumgarten, kastettu 1826 Sääminki

Gustawa: Gustawa Josefina Bergman s. 02.11.1859, Sammatti, k. 04.12.1859, Sammatti

Gustof: Frantz Gustof Hultman, kastettu 1818 Tukholman suomalainen srk

Gustu

Gyntre: Gyntre Eufimia Antell (syntynyt 1900-luvun alkupuolella, Oulun hautausmaalta)

Gårda

Göstä: Göstä Jooseppi 1895-1899

Göthilde: Göthilde Sofia Procopé, kastettu 1836 Mietoinen

H

Haagan: Haakon/Haagan A. Pankkio 1917-1941 Vehmaa

Hahns: Hahns Eskelinen, kastettu 1869 Maaninka

Halfwan: Carl Leonard Halfvan Cederhvarf 1908-1941 Helsinki

Hanikka: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Hanok: Hanok Mikael Kilpinen 1894-1918

Hanssu: a) Hanssu Honkonen 1853-1935, Konginkankaan hautausmaalta, b) Hanssu Hämäläinen 1868-1955, Konginkankaan hautausmaalta

Hanttu: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Haraltti: Iivari Haraltti Murtomäki 1899-1918

Hartdvigh: Hartdvigh Toivainen, kastettu 1676 Kuopio

Hasdrubal: Hasdrubal Haggrén, 1848 Jämsä

Hasea: Urho Hasea Läspä, 1890 Veteli

Hedmund: Frans August Hedmund Mikkola 1891-1918

Hedviiki: Hedviiki Sofia Piirto

Hedwick

Hegechiel: Hegechiel Henrikinpoika, 1801 Loppi

Hegenius: Hegenius Erikinpoika, 1851 Föglö

Hegesipus: Johann Hegesipus Engros, 1872 Pietari

Hegesius: Carl Hegesius Johaninpoika, 1847 Tyrvää

Hegginus: Heribert Hegginus Helander, 1868 Pori

Hegideus: Henric Hegideus Lindström, 1847 Mäntsälä

Heida: Heida Elsa Onnetar Mäkelä s. 1926, siirretty 1940 Karjalan Helylästä Pyhäjoelle

Heinrique: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Hekmi: Hekmi Maria Grönholm, kastettu 1887 Pori

Hekric: Hekric Räsänen, kastettu 1830 Nurmes

Heleana: Heleana Luukkoinen kastettu 1853 Viipuri

Helgart: Helgart Christina von Konow, 1710 Mynämäki

Helgarth: Helgarth Telkkinen, 1734 Kivennapa

Heliodora: lähde: Tampereen seudun sukututkimusseura r.y.:n tiedotuslehti Orpana 2/2006

Helitia: Agda Safiira Helitia Oksanen (kastettu Alahärmässä 1894)

Helkka-Maija: Helkka-Maija Hanhijärvi, kansakoulunopettaja, Tyrvään kunnanvaltuuston jäsen 1961-64. Lähde: <i>Kunnallishallintoa kuttupitäjässä, Tyrvään kunta 1869-1968</i>

Helleri: Siiri Helleri Fredriksson, kastettu 1892 Kivennapa

Helmouth: Helmouth William Blomqvist 1919-1940 Parainen/Pargas

Helonise: Rosalia Aurora Helonise Tvarjanskij 1843 (Suomen kaarti)

Helpri: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Hender: Hender Tulki kastettu 1739 Kemi

Henderic: Henderic Johaninpoika kastettu 1804 Nurmo

Henderica: Jeana Henderica Gjös s. 13.10.1772, Parainen

Henderich: Henderich Kårre kastettu 1746 Lappajärvi

Henderick: Henderick Sebastian Böckelman kastettu 1762 Pietarsaari

Hendricka: Lovisa Hendricka Möller s. 08.10.1745, Mäntsälä, Kartano

Hendrietta: Rosina Hendrietta Flander, kastettu Pietarsaari 1867

Hendrig

Henncina/Herncina: Henncina/Herncina Natalia Kellgren 1841

Henrit: Yrjö Henrit Tuomi 1896-1918

Henzie: Henzie Pia Marita Holm, Helsinki Annankadun ruots.kk. Lähde: ''Kansakoulukalenteri'' 1960, luettelo Suomen kansakoulunopettajista

Hepatius: Adolph Hepatius Leopold Jansson, kastettu 1836 Tammisaari

Heribertus: Herman Heribertus Johansson, kastettu Parainen 1832

Heripert: Oskari Heripert Hacksell 1881-1918

Hermand: Otto Hermand Ossian Lindroos 1914-1944 s. Kuusankoski, haut. Iitti

Hermannia: Olga Theodolinda Hermannia Sedelius, kastettu 1862 Tampere

Hermiana: Hermiana Scharlotta, kastettu 1700 Mynämäki

Hermiane: Ida Hermiane, kastettu 1836 Tukholman suomalainen seurakunta

Hetsekiel: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Heusic

Heuter: Samuli Heuter Heinonen 1913-1939 Pyhäjärvi

Hiab: Hiab Hortana, kastettu 1764 Tuutari

Hialmar: Alf Numa Hialmar Wahlström, kastettu 1848 Tukholman suomalainen srk

Hialmina: Eva Hialmina Helena Tollet, kastettu 1833 Mietoinen

Hidda: Hidda Rosina Stjenvall, kastettu Helsinki 1844

Hiepra: Naima Hiepra Häyhä, kastettu 1872 Viipuri

Hihma: Hihma Josefina Korsman, kastettu 1877 Pori

Hiijoppi: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Hiioppi: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Hiiska: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Hiisku: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Hikda: Hikda Katharina Warjus, kastettu 1861 Juva

Hilama: Hilama Gustava Wikman, kastettu 1881 Lammi

Hildewig: Enny Hildeqig Gran, kastettu Brändössä 1893

Hildred: Hildred Dorothea Rebinder, kastettu 1694 Viipuri

Hilippa: Lauri Heimo Hilippa Pelkonen 1924-1944 Helsinki

Hillippa: Hillippa Kiskinen, kastettu 1809 Kontiolahdella

Hilper: Hilper Kopra 1918-1941 Valkjärvi

Hilund: Hilund Fredrika Salomonintytär, kastettu 1854 Virrat

Hinbre

Hindorf: Kaarlo Hindorf Enola 1900-1940 Halikko

Hindrick: Hindrick Marianpoika, kastettu 1771 Ahlainen

Hindrika: Hindrika Wilhelmina Söderström, kastettu 1861 Hamina

Hintrikki: Paavo Hintrikki Kankaanpää 1897-1918

Hirsch-Ber: Hirsch-Ber Stein 1900-1940 Helsinki

Hjalman

Hjalmida: Dalinda Maria Hjalmida Wahlström, 1849 Tukholman suomalainen srk

Hjalmiina: Hjalmiina Viktoria Vahlberg, Asikainen. Kansanedustaja Juho Paavo Saarisen (s. 1886) äiti

Hjärtta: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Horan: Horan Axelinlapsi, 1752 Juva

Horentia: Esetrattelina Horentia Jansson, 1892 Vårdö

Horibert: Petter Horibert Andersinpoika, 1821 Föglö

Hortensa: Blenda Hortensa Forstén, 1846 Juva

Hortulanus: Hortulanus Lindholm, 1825 Nauvo

Hyacintha: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Hyasintha: Lyyli Eireenee Hyasintha Kovero, kastettu 1890 Jyväskylä

Hygea: Hygea Pipping, kastettu 1806 Turku

Hykimys: Väinö Hykimys Joki 1883-1918

Hylgart: Hylgart Sven Alexander Berglund, kastettu 1904 Helsinki

Hymel: Hymel Kapanen, kastettu 1898 Jaakkima

Hymmin: Elsa Hymmin Karén, kastettu 1898 Pori

Hypatus: Hemming Fredrik Hypatus Hellström 1897-1918

Hyppolita: Hyppolita Mathilda Weber, kastettu 1776 Mikkeli

Hyytik: Birger Hans Hyytik Saarinen, kastettu 1895 Pori

I

Iachris

Iashris

Ifuar: Ifuar Waroinen, kastettu 1685 Kuopio

Igelin: Igelin Sandholm 1922-1996

Ignadius: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Iivardus: Iivardus 1669 Kuopio, isä "befalningsman"

Iiwar: Iiwar Aleksander Blomberg 1900-1918

Ikindin: Ikindin Amansen 1918-1939 synt. Petsamo, haut. Inari

Ikka: Ikka Hyvönen 1884-1918

Ikme: Ikme Limerik Westerbacka, kastettu 1895 Merikarvia

Iknadius: Arvid Iknadius Salminen -1918

Ildefons: Bernhard Ildefons Schnickwaldt, kastettu 1868 Helsinki

Ildegert: Ildegert Selma Albertina Wikman, kastettu 1827 Tukholman suomalainen seurakunta

Ilis: Ilis Alfhild Skogster, kastettu 1873 Tuusula

Iljis: Erna Iljis Hellevi Käyhkö s. 1905, siirretty 1940 Karjalan Kirjavalahdelta Pyhäjoelle

Indar: Indar Johan Räty, kastettu 1853 Impilahti

Ingejärd: Werna Ingejärd Linea Karlström (kastettu Kruunupyyssä 1901)

Ingiborg: Ingiborg Erichin tytär, kastettu 1694 Akaa

Ingne

Ingred: Ingred Magdalena Flander (synt. 1768 Sotkamo)

Inkeborg: Inkeborg Fredrika Dahlblom, Kemiö Sjölax. Lähde: ''Kansakoulukalenteri'' 1960, luettelo Suomen kansakoulunopettajista

Inrik: Frans Inrik Taiminen 1889-1918

Irenen: Irenen Mathilda Saarinen synt. 1905

Irjana

Irman

Isakus: Isakus Gabrielinpoika s. 1734, Lohja, Askola k. 1772, Lohja, Kiekla

Isedar: Eliel Isedar Jansson, kastettu 1895 Sottunga

Isedor: Emil Isedor Holmström 1914-1936

Isida: Algot Isida Jansson, kastettu 1888 Eckerö

Island: Mary Island Nordberg, kastettu 1868 Pori

Islarael: Islarael Brun, kastettu 1823 Sysmä

Isolina: Araminta Isolina Ehrnroth, kastettu 1834 Mikkeli

Isu: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Ithiel: Tancred Isaac Ithiel Renvall 1900-1945 Helsinki

Ivare: Ivare Sillanpää 1880-1918

J

Jacquette: Jacquette Liocadie Nordensvan, kastettu 1836 Hämeenlinna

Jacuska

Jaeharias: Jaeharias Johaninpoika kastettu 1813 Anjala

Jaehris: Jaehris Eliaksenpoika kastettu 1819 Anjala

Jaenette: Jaenette Hevosoja kastettu 1850 Tammela

Jagelonica: Cecilia Jagelonica Granroth 1834 (Ensimmäinen Suomen meriekipaasi)

Jagiutte: Jagiutte Marg. Falkenberg, saanut lapsen 1750 Tyrvännössä

Jakat: Karl Jakat Westerlund (kastettu Ahlaisissa 1727)

Jakobles: Jakobles Grellsson, kastettu 1735 Ahlainen

Jalombi: Jalombi Ratilainen, kastettu Kitee 1787

Jaquet: Ebba Jaquet Falckenberg, kastettu Tenhola 1750

Jaquetta: Jaquetta Ulrique Matilde af Forselus, kastettu Elimäki 1827

Jaquette: Jaquette Fredrique von Nummers, kastettu Hämeenlinnassa 1828

Jauritz: Jauritz Sundberg kastettu 1731 Saltvik

Jeadog: Jeadog Maksimo s. 1880, siirretty 1940 Karjalasta Puikkolasta Rautioon

Jebits: Johan Jebits Johannanpoika, kastettu 1874 Saltvik

Jedidjäk: Anshelm Jedidjäk Gram, kastettu 1870 Brändö

Jeemias: Jeemias Matsinpoika, kastettu 1830 Pukkila

Jefamias: Jefamias Kyllönen, kastettu 1821 Haapajärvi

Jefanias: Jefanias Wehkalahti, kastettu 1819 Haapajärvi

Jeframia: Sofia Jeframia Filpus, kastettu Ylitorniolla 1880

Jefrosenia: Jefrosenia Ivanov, kastettu 1825 Salmi

Jehemia: Henrik Jehemia And, kastettu 1866 Padasjoki

Jehosua: Emanuel Jehosua Holmberg, kastettu 1865 Föglö

Jelisej: Jelisej Laurentio, kastettu 1826 Laihia

Jellmina: Eva Jellmina Immanuelintytär, kastettu 1828 Viljakkala

Jelna: Jelna Aleksandra Puolamäki, kastettu 1899 Ikaalinen

Jemelian: Jemelian Kopytov, kastettu 1884 Petsamo

Jemeljan: Jemeljan Harlov, kastettu 1855 Petsamo

Jemienna: Maria Jemienna Hyönölä, kastettu 1806 Viljakkala

Jemilian: Jemilian Kannujev, kastettu 1884 Petsamo

Jemini: Jemini Erland Erikinpoika, kastettu 1850 Hämeenkoski

Jemmina: Maria Jemmina Haverinen, kastettu 1899 Kurkijoki

Jenima: Jenima Vilhelmintytär, kastettu 1858 Petäjävesi

Jephania: Matts Jephania Lenanpoika, kastettu 1838 Ylöjärvi

Jeremej: Jeremej Olinoff 1886-1918

Jeremiia: Jeremiia Jämsä 1835-1904 (Kettukankaan hautausmaa, Toholampi)

Jerma: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Jesel: Jesel Judi Jebets Seremius, kastettu 1873 Juva

Jeseph: Jeseph Lukoinen, kastettu 1834 Puumala

Jesepha: Jesepha Maria von Essen, kastettu 1776 Siikajoki

Jesias: Jesias Bolmroos, kastettu 1754 Turku

Jestafei: Jestafei Jegorov, kastettu 1859 Petsamo

Jevlalija: Jevlalija Harlov, kastettu 1856 Petsamo

Jevlampia: Jevlampia Aleksejvna 1892-1960, Hietaniemen ortodoksiselta hautausmaalta

Jevstafi: Jevstafi Jefremov, kastettu 1869 Petsamo

Jhanelma: Taimi Jhanelma Silta-aho 1911-1927 (Lestijärven hautausmaa)

Joab: Joab Sylvester Kallo 1918-1941 Kittilä

Joaskim: Joaskim Löf, kastettu 1803 Kuopio

Jobin: Jaben/Jobin Mäkinen 1897-1941 Leivonmäki

Joel-Jacob: Kurt Joel-Jacob Saurén 1919-1940 Helsinki

Jolvan: Jolvan Valtteri Rauha, 1897-1897 (perhe Amerikassa jo ainakin v. 1888), lähde Madetojan sukuseuran sukukirja

Joosefia: Hilda Joosefia Tiihonen 1875-1949, Kuopion isolla hautausmaalla

Jooso: Jooso Toivanen s. 1873, siirretty 1940 Karjalasta Uukuniemestä Sieviin

Jorma-Antero: Jorma-Antero Tarna 1945-1945, Hämeenlinnan hautausmaa

Joseb: Joseb Trygg, kastettu 1816 Anjala

Josephar: Josephar Blondina Stenholm, kastettu 1840 Porvoo

Josva: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Judiehta: Judiehta Miettinen 1734

Juhkom: Juhkom Rahkonen 1880-1918

Jukkeri: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Julli: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Juna: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Junikka: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Junnikka: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Junnukka: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Juntikka: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Juntto: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Junukka: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Juokko: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Juones: a) Juones Hongisto 1832-1906, b) Juones Suni 1868-1914 (Savitaipaleen vanha hautausmaa)

Juono: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Juoppi: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Juose: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Juosi: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Jupperi: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Juppi: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Juppo: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Jussunda: Mimmi Jussunda Serena Höckerstedt, 1881 Kirkkonummi

Justtiina: Ida Justtiina (k. 1953), Rauman vanhalta hautausmaalta

Jutha/Jutka: Jutha/Jutka Taskinen, kastettu 1692 Kuopio

Juti: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Jutikka: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Jutti: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Juunes: Juunes Kovalainen, 1900 Paltamo

Juuska: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Juusko: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Juusti: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Juutetta: Juutetta Lamberg, 1889 Sortavala

Juutikka: Juutikka Leipäsäkki, 1901 Koivisto

Juuvel: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Juvelius: Tony Juvelius Vest 1921-1944 synt. Petalax/Petolahti, haut. Malax/Maalahti

Jydiita: Hilma Jydiita Isokangas, kastettu 1893 Kaustinen

Jyli: Jyli Elina Lindroos, kastettu 1889 Mäntsälä

Jynia: Jynia Amalia Abramsson, kastettu 1880 Veteli

Jyrjö: Osmo Jyrjö Rainio 1915-1941 Helsinki

Jyydia: Martha Jyydia Halonen, kastettu 1897 Juva

Jyylia: Hilda Jyylia Paavola, kastettu 1898 Kaustinen

Jyylä: Jyylä Maria Haikonen, kastettu 1886 Käkisalmi

Jyynia: Anna Jyynia Pesola, kastettu 1897 Kaustinen

Jäppi: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Järmi: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Järne: Järne Armas Nurminen 1898-1918

Jäsper: Jäsper Nilisinpoika, kastettu 1668 Virolahti

Jönnu: Jönnu Johannes Ruohonen, kastettu Eurassa 1891

K

Kaal: Kaal Rikhat Juhanson 1900-1918

Kabriel: Urho Kabriel Kujala 1888-1918

Kaeti: Kaeti Pauliina Hill 1894-1981

Kaiervo: Arvo Eero Kaiervo Leppäniemi 1920-1942 synt. Kaustinen, haut. Helsinki

Kaimas: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Kaino-Johannes: Kaino-Johannes Uljas, lähde: kaatuneiden luettelo

Kamime: Selma Kamime Eriksson, kastettu 1894 Finström

Kanigunda: Ida Margaretha Kanigunda Pettersson, kastettu 1867 Kumlinge

Kanno: Kanno Nikolai Pölkky 1894-1918

Kanut: Kanut Wähikä, kastettu 1816 Hiitola

Kanutius: Kanutius Carlinpoika, kastettu 1801 Johannes

Kapnel

Kasenja: Kasenja Pohjansalo s. 1875, siirretty 1940 Karjalasta Kivennavalta Rautioon

Katima: Katima Suoma Oktava Ilenius, kastettu Eurassa 1894

Keephas: Keephas Wuorenmaa, kastettu 1848 Isokyrö

Kettu: Kettu Matilda Nyberg kastettu 1901 Viipuri

Kiias: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Kiliana: Edla Kiliana Karp, kastettu 1836 Helsinki

Kilianus: Kilianus Färberg, kastettu 1747 Uusikaarlepyy

Kimalli: Auvo Kimalli Hyppönen, kastettu 1886 Ruskeala

Kinnert: Sakari Kinnert Saarisalo, Eno Haapalahti. Lähde: ''Kansakoulukalenteri'' 1960, luettelo Suomen kansakoulunopettajista

Kinto: Kinto Ilmari Aaltonen, kastettu 1902 Kirvu

Kiutu: Armas Kiutu Jalava -1918

Klautia: Klautia Purmonen s. 1904, siirretty 1940 Karjalasta Möntsölästä Pattijoelle

Klemi: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Kolme: Kolme Tilander 1910-1944 Lapinjärvi

Konoi: Konoi Hongo k. 15.9.1906 (Luovutettu Karjala, Käsnäselän ortodoksinen hautausmaa)

Konra: Konra/Konsta Juho Kautmäki 1910-1941 Kisko

Konrael: Erik Konrael Marianpoika, kastettu 1785 Ahlainen

Konrat: Konrat Söderberg -1918

Korjus: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Koverina: Koverina Danielintytär kastettu 1820 Parkano

Krekorius: Krekorius Krekola 1880-1918

Krysofamus: Karl Krysofamus Pehrsson, kastettu Brändössä 1865

Kulma: Leo Kulma Westerlund, kastettu 1900 Viipuri

Kumigunda: Cecilia Kumigunda Crohns 1849 (Helsinki)

Kunoff: Carl Kunoff Bäckström, kastettu 1845 Helsinki

Kunrad: Tor Albert Kunrad Långsjö 1921-1941 s. Esse/Ähtävä, haut. Pietarsaaren mlk

Kuusanto: Kuusanto Dimegtree s. 1881

Kypriakus: Lauri Kypriakus Vilén 1897-1918

L

Laars: Laars Nevalainen, kastettu 1713 Haapavesi

Laasi: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Laaso: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Lagebror: Söderberg Inge Lagebror Aug. 1903-1940 synt. Pori, haut. Kouvola

Lambertina: Euphemia Lambertina Mennander, kastettu Kisko 1807

Lange: Lange Wiliam Hyttinen, kastettu Maaningalla 1892

Lanti: Lanti Lahti 1894-1918

Laqarus: Laqarus Happonen, kastettu 1811 Kuopio

Larnek: Arvid Larnek Fagerström 1890-1919

Lasareva: Evdokia Lasareva Menschakoff 1838-1901 (Luovutettu Karjala, Käsnäselän ortodoksinen hautausmaa)

Lasticka: Lasticka Eskelsdotter, Säkkijärvi 1662

Latgortha: Jenny Beda Latgortha Sely (kastettu Helsingissa 1846)

Laukka: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Laukko: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Lauritza: Lauritza Haikari kastettu 1698 Jääski

Lausentius: Lausentius Jöreninpoika kastettu 1695 Sahalahti

Lavantina: Carolina Lavantina Gustafintytär, 1830 Pertteli

Lavenius: Lavenius Lukkaroinen, 1880 Sakkola

Lawina: Lawina Josefina Lindberg, 1873 Pornainen

Lazarias: Lazarias Hartzell s. 15.11.1833, Suomusjärvi

Leenok: Paavo Leenok Koskinen 1914-1939 Naantali

Lefanias: Lefanias Pennanen, kastettu Haapavesi 1837

Lehna: Maj Lehna Emilia Augusta Hallberg, kastettu 1848 Turku

Leimea: Tyyni Leimea, Ruskeala, 10.8.1873

Leinbrecht: Leinbrecht Ulric Raaben, kastettu 1799 Mikkeli

Leipzig: Beat Sophie Leipzig Funck, kastettu 1813 Sipoo

Leir: Leir Olaf Kuokkanen, kastettu 1906 Muolaa

Lejanna: Olga Lejanna, 27.11.1852, Porin rippikirjoista

Lemi: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Lemmentyra: Ida Lemmentyra Lindholm kastettu 1894 Suomusjärvi

Lempeä: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Lenalydia: Linda Maria Lenalydia Paukku, kastettu 1883 Ruokolahti

Leonee: Charles Leonee Hedman, kastettu 1810 Raahe

Lepha: Lepha Calixta Mattsson, kastettu Nauvo 1827

Leschina: Maria Leschina Ladde, kastettu 1817 Nousiainen

Leuise: Leuise Volkwein, kastettu 1864 Helsinki

Levanti: Wilhelm Levanti Nassokin, 1821 Porvoo

Levantin: Levantin Holmberg, 1839 Porvoo

Levantina: Amalia Levantina Nygrén, 1827 Turku

Levatina: Margarita Levatina Holmudd, 1841 Kristiinankaupunki

Leveadie: Airi Anni Leveadie Saarnio, 1901 Kirvu

Leverus: Leverus Känkänen, 1890 Muolaa

Levontius: Levontius Susannanpoika, 1842 Isokyrö

Levrenti: Levrenti Timofejev, 1894 Tiurula

Lewant: Fredrika Lewant Ridderström, 1842 Pietari

Lici: Lici Sund

Liiastiina: Liiastiina Häkälä (kastettu Virolahdessa 1883)

Lijsa: Lijsa Larsson, kastettu 1750 Alahärmä

Lijsbeta

Limerik: Ikme Limerik Westerbacka, kastettu 1895 Merikarvia

Limi: Limi Josefina Karvinen, kastettu 1880 Kerimäki

Liocadie: Jacquette Liocadie Nordensvan, kastettu 1836 Hämeenlinna

Lipas/Lipus: Lipas/Lipus Koljonen 1905-1940 Lemi

Lisbeta: a) Lisbeta Svenintytär k. 1658 Karjalohja, Tallaa, b) Lisbeta Niilontytär k. 1695, Karjalohja, Tammisto

Lisbetha: Lisbetha Johanintytär s. 26.10.1713

Lisbetta

Lisken: Anna Lisken Erling kastettu 1707 Tenhola

Liskin: Pudentia Liskin Neovius, kastettu 1747 Pielavesi

Lisämys: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Litonio: Litonio Simoninpoika, kastettu 1678 Mouhijärvi

Leonitius: Mainio Leonitius Ahonen 1904-1940 Juankoski

Leopert: Martti Leopert Viitala 1916-1940 Teuva

Leporello: Adalbert Leporello Sabel 1877-1915 (kirjoillaolokunta Kuopio)

Liiti: Liiti Veikko Karttunen 1920-2006

Litsa: Litsa Maaranen, kastettu 1695 Uukuniemi

Ljuboff: Ljuboff Alopaeus, netistä löytyneestä sukupuusta

Looth: Isaac Looth Ros, kastettu 1822 Rauma

Lori-Kristiina: Lori-Kristiina Manner, Taivassalo Kirkonkylä. Lähde: ''Kansakoulukalenteri'' 1960, luettelo Suomen kansakoulunopettajista

Ludovius: Antonius Ludovius Runeberg, kastettu 1769 Muhos

Ludvid: Toivo Ludvid Tehno 1913-1939 Luopioinen

Ludzia: Ludzia Ruuskainen, kastettu 1676 Kuopio

Luikko: Eilo Luikko Heikki Heikkilä 1920-1941 s. Forssa, haut. Lempäälä

Lump: Lump Korpi, kastettu 1841 Salmi

Lutzia

Luukka: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Luukko: lähde Viljo Nissilä, ''Suomen Karjalan nimistö'' (1975)

Lylly: Lylly Willgren 1878-1944, Hämeenlinnan hautausmaa

Lysbetha

Lyssbeta

Lytti: Lytti Linora Virkki, kastettu 1906 Kirvu

Seuraavalle sivulle: [[Vanhoja nimiä F-J]]
Lyyly: Lyyly Hilja Sofia Nyberg, kastettu 1891 Mäntsälä

Seuraavalle sivulle: [[Vanhoja nimiä K-Q]]

Seuraavalle sivulle: [[Vanhoja nimiä M-Ö]]
Seuraavalle sivulle: [[Vanhoja nimiä R-Ö]]

Nykyinen versio 1. elokuuta 2011 kello 16.14

Tälle sivulle keräämme vanhoja etunimiä, joita nykyinen Suomen Väestörekisteri ei tunne. Väestörekisteri luotiin vuonna 1964, eikä siihen sisällytetty ennen tuota vuotta kuolleita henkilöitä. Tästä syystä moni mielenkiintoinen nimi löytyy nykyään enää kirkonkirjoja lehteilemällä tai epätarkoista lähteistä.

On mahdollista, että osa listatuista nimistä on päätynyt lähteinä käytettyihin kirjoihin tai jopa hautakiviin väärin kirjoitettuina, joten ne eivät välttämättä ole olleet kenenkään oikeana etunimenä. Koska emme voi tietää todellista tilannetta kunkin nimen kohdalla, olemme päättäneet listata nimet sellaisenaan.

Vanhoja nimiä A-E

A

Aalat: Klas Aalat Telen, kastettu 1888 Nummi

Aallo: Aallo Alina Häkkinen, kastettu 1881 Pielisjärvi

Aarent: Lauhola Elo Aarent 1915-1940 Kemi

Aarli: Arli/Aarli Inkilä 1912-1940 Luumäki

Aartje: ilmeisesti miehen nimi 1700-1800-luvulla

Aassa: Aassa Simma, kastettu 1739 Enontekiö

Aatolf: Kustaa Aatolf Kannel 1883-1918

Abalonia: Abalonia Vilhelmina Nyström s. Nauvolla 1864

Abcar: Abcar Mauritz Strömberg, kastettu 1824 Ruotsinpyhtää

Abet: Abet Nego Jauhiainen, kastettu 1812 Maaninka

Able: Able Lukkarinen, kastettu 1688 Kuopio

Ablertina: Lisa Ablertina Kantola, kastettu 1841 Kauhava

Ablonia: Stina Ablonia Arnberg, kastettu 1726 Viitasaari

Abnadar: Abnadar Andersson, 1825 Mäntsälä

Abrahamina: Abrahamina: Abrahamina Emerentina Argillander s. 2.2.1773

Achatus: Wictor Achatus Boström, kastettu Helsinki 1847

Ackates: Bror Ackates Napoleon Adlercreutz, kastettu 1838 Siuntio

Adaja: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Adamus: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Adéele: Lyyli Adéele Rinkinen, kastettu 1898 Sortavala

Adeladina: Adeladina Fransilia Henricintytär, kastettu 1841 Föglö

Adelaite: Emerentia Adelaite Dannholm, kastettu Helsinki 1827

Adladina: Adladina Wilhelmina Ersson, kastettu 1844 Vårdö

Adlaida: Lovisa Adlaida Koskelin, kastettu 1834 Halikko

Adol: Kustaa Adol Suhonen 1877-1918

Adolfa: Fredrica Adolfa Gretantytär, kastettu 1834 Finström

Adolfus: Adolfus Matsinpoika, kastettu 1821 Brändö

Adolina: Augusta Adolina Lindström, kastettu 1872 Finström

Adorina: Adorina Fransilia Nordberg, kastettu Sottunga 1831

Aduan: Carl Aduan Isacinpoika, 1803 Saltvik

Adönika: Aurora Adönika Hæggström 1859-1928

Aeria: Aeria Mathilda Bamberg, 1868 Sund

Aerter: Aerter Hämäläinen, 1847 Pieksämäki

Aesar: Aesar Isaskar Lindevall -1919

Afelia: Agra Afelia Skogberg s. 20.04.1889, Karjalohja, k. 13.06.1889, Karjalohja

Agat: Baltqar Agat Grönlund, kastettu 1796 Kuopio

Agathan: Hugo Hjalmar Agathan Methen, kastettu 1869 Finström

Agathonia: Barbara Agathonia Forström s. 03.12.1830, Vihti

Agatus: Carl Agatus Lemström, kastettu 1827 Asikkala

Agdar: Karl Agdar Granlund, kastettu Suursaari 1893

Agesilaus: Agesilaus Donatus Peussa, kastettu Koivisto 1879

Agilem: Tauno Ensio Agilem Tuisku 1921-1942 Kemi

Agnelina: Selma Agnelina Grund, kastettu 1859 Hammarland

Agrilius: Agrilius Helin, kastettu 1854 Eräjärvi

Aguilina: Wendla Aguilina Björn, kastettu 1869 Eckerö

Aguita: Maria Aguita Ahlqvist 1806 (Kuopio)

Agusti: Agusti Ojala -1918

Agvilia: Anna Agvilia Soininen, syntynyt 28.9.1871 Kuopiossa

Ahlfild: Heikki Ahlfild Rantalaiho s. 1878, Suomusjärvi, k. 1959, Suomusjärvi

Ahteenia: Alma Ahteenia Pöyhönen, 1875 Laukaa

Ajna: porvoolaiselta hautausmaalta

Akapus: J. F. Akapus Domander 1894-1895 (Rengon hautausmaa)

Akata

Akimov: Feodor Akimov Hramoff -1918 (kirjoillaolokunta Kivennapa)

Aksalon: Aksalon Walkonen, kastettu 1876 Hankasalmi

Aksander: Aksander Teppo, kastettu 1859 Nurmo

Alamari: Toivo Alamari Honkonen 1897-1918

Alariikki: Pekka Alariikki Heikkilä 1912-1940 s. Turtola, haut. Pello

Albarius; Johan Albarius Nyman 1902-1940 s. Rautalampi, haut. Suonenjoki

Albergt: Albergt Knuutinen, kastettu 1675 Kuopio

Albortina

Albrect: Einar Albrect/Alfred Suhonen 1910-1941 Joroinen

Aldyth: Aldyth Hultin 1871-1924 (Luovutettu Karjala, Jaakkiman hautausmaa)

Alekius: John Alekius Virmolin 1890-1918

Alesius: Juho Alesius Sievä 1884-1918

Alevtine: Alevtine Stünkel 1892-1977, Hietaniemen ortodoksiselta hautausmaalta

Alexgerona: Cicilia Alexgerona Forsgård, kastettu 1808 Liedossa

Alexianne: Adelaide Henriette Alexianne Diederichs, kastettu 1848 Suomen ensimmäisen meriekipaasin seurakunta

Alexiefna: Fatima Alexiefna Enckell, kastettu 1824 Ulvila

Alexna: Saga Alexna Irene Mattsson, 1910-1927 Eckerö

Alezander: Alezander Olivier Hyrkstedt, kastettu Ristiina 1857

Alfilda: Alfilda Kilpimaa, kastettu Rovaniemellä 1906

Alfong: Karl Uno Alfong Karlin poika, kastettu 1892 Jomalassa

Alfreet: Daavid Alfreet Wirtanen 1866-1918

Alfrikki: Johan Alfrikki Heikkilä 1919-1944 Alavieska

Alfrina: Hildur Alfrina Weckström 1916-1950, Espoon tuomiokirkon hautausmaalta

Alfvild: Rauman vanhalta hautausmaalta

Algos: Karl Algos von Hertzen 1889-1918

Alinsip: Paavo Alinsip Lakaniemi, 2. luokan vapaudenmitali 1941

Alkaida: Agnes Alkaida Väättänen k. 1891 Petäjävesi

Alldin: Alldin Artur Aaltonen 1883-1918

Alloysius: Allan Helmer Alloysius Fagerholm, s. 1912, Sipoo

Alnanus: Anton Alnanus Björkroos, kastettu 1900 Merikarvia

Alno: Alno Arvid Suhonen, kastettu 1886 Johannes

Aloina: Aloina Järvenpää, kastettu 1869 Ikaalinen

Alolf: Gustaf Alolf Elias Kamp, kastettu 1850 Suomen kaarti

Alolfina: Alolfina Poikolainen, kastettu 1871 Laukaa

Alolph: Gustaf Alolph Granberg, kastettu 1824 Pertteli

Alomon: Alomon Adamsson, kastettu 1804 Korpilahti

Alongie: Alongie Sulima Bäck 1858

Alphild: Wieno Alphild Sträng, kastettu Pori 1900

Alphina: Sigrid Alphina Lindholm, kastettu 1886 Rengossa

Alphosa: Fanny Alphosa Weckman (kastettu Enossa 1838)

Alria: Alria Evelina Emerentia Hoffman, kastettu Tukholman suomalainen srk 1884

Aluxander: Mathias Aluxander Mattsson, kastettu 1850 Urjala

Aluxandra: Aluxandra Johanintytär, kastettu 1850 Urjala

Alviliina

Alydia: Anna Alydia Eriksson, kastettu 1890 Mäntsälä

Alxei: Ivan Alxei Georg Häggblad, kastettu 1865 Eckerö

Amaranta: lähde: Tampereen seudun sukututkimusseura r.y.:n tiedotuslehti Orpana 2/2006

Ametius: Carl Olivier Ametius Askan, kastettu Helsinki 1824

Amia: Amia Larsson, kastettu 1773 Antrea

Amianda: Lempi Amianda Nieminen, kastettu 1905 Viipuri

Amikos: Amikos Isosalo, kastettu 1854 Sievi

Amiliana: Maria Amiliana Michelsdotter, kastettu 1867 Turku

Amilius: Gustaf Amilius Inberg, kastettu 1858 Noormarkku

Ammiel: Raision hautausmaalta

Amoena: lähde: Tampereen seudun sukututkimusseura r.y.:n tiedotuslehti Orpana 2/2006

Anahelm: Julius Anahelm Lehmusvirta 1880-1918

Anamias: Anamias Eskelinen 17.10.1856 - 28.7.1902 Sonkajärvellä

Andorus: Andorus Paulinus Weckman, kastettu 1848 Helsinki

Andreano: Anna Aurora Andreano Winter (kastettu Antreassa 1843)

Andreetta: Andreetta Hendrica Britantytär, kastettu 1799 Kokemäki

Andriet: Andriet Sofia Lenantytär, kastettu 1825 Asikkala

Andrieta: Andrieta Maria Wengren, kastettu 1798 Kökar

Andrietha: Lovisa Andrietha Ringbom, kastettu 1804 Loimaa

Anevald: Victor Anevald Romanus Johnsson, kastettu 1842 Turku

Anevall: Anevall Smaltz, kastettu 1805 Pertteli

Anfvidus: Anfvidus Carlinpoika, 1759 Elimäki

Angli: pieni lapsi Angli Florense, 1919-1919 Eckerö

Angnet: Hannu Angnet Nuutinen 1914-1939 Kuopio

Anio: Allan Anio Aalto 1887-1918

Anisim: Antti/Anisim Siilin 1903-1939 Suojärvi

Ankon: Julius Ankon Samuel Krogerus, kastettu Juuka 1856

Ann'Marie: Ann'Marie Johnsson, syntynyt 13.7.1897 Helsingissä

Annehelm: Annehelm Sikanen, syntynyt 9.3.1879 Leppävirralla

Ansandra: Ansandra Hakala, kastettu 1880 Mäntsälä

Anselmius: Herman Anselmius Soutua 1896-1918

Anshelmina: Sofia Anshelmina Engblom, kastettu 1866 Finström

Ansiina: Hulda Ansiina Tuisku, kastettu Rovaniemellä 1892

Antikka: lähde Viljo Nissilä, Suomen Karjalan nimistö (1975)

Antiochus: Antiokus/Antiochus Petäjä, kastettu 1852 Kannus

Antonee: Sofie Antonee Hausen, kastettu 1858 Helsinki

Antonet: Selma Elvira Antonet Printz, kastettu 1837 Karjalohja

Antonete: Fredrica Antonete Niiranen 1826

Antrian: Kauko Antrian/Adrian Salmi 1915-1941 Perho

Anttone: Johan Anttone Elenius 1899-1899 (Ylihärmän hautausmaa)

Antukka: lähde Viljo Nissilä, Suomen Karjalan nimistö (1975)

Apel: Apel Markkanen 1888-1918

Apolonius: Apolonius Eberhard Wahlberg, kastettu Kuolemajärvi 1831

Aprilis: Julius Aprilis Laukkainen, Kesälahti 1834

Aqniliva: Aqniliva Savolainen, kastettu 1816 Kuopio

Aquilina: Lovisa Aquilina Malmstedt s. 1811, Pusula, Wörlö

Arald: Arald Friedrich Bähr, kastettu 1736 Eurajoki

Aramias: Aramias Eemil Eskelinen, syntynyt 9.2.1886 Sonkajärvellä

Araton: Uudenkaupungin hautausmaalta, 1874-1897

Arenida: Impi Arenida Nikkonen, kastettu 1904 Impilahti

Arfvedh

Aristarchus: Frithiof Adolf Aristarchus Stenros 1878-1918

Arjum: Arjum Madjan Törnblom, kastettu Brändössä 1893

Arlanda: Hilda Arlanda Eriksson, kastettu 1880 Maarianhamina

Arminius: lähde Viljo Nissilä, Suomen Karjalan nimistö (1975)

Arnatus: Julius Sebastian Arnatus Studd, kastettu Juuka 1834

Arnolta

Arsenii: Alexander Arsenii Oscar Weckman, kastettu 1837 Helsinki

Artamon: Artamon Ivanov, kastettu 1846 Salmi

Artimus: Uuno Artimus Raitanen 1898-1918

Artu: Artu Mielonen -1918

Artvik: Artvik Leonard Kaukonen, kastettu 1881 Nakkilassa

Arviit: Nestor Arviit Kankassalo 1894-1918

Arvit: Otto Arvit Aaltonen 1891-1918

Asahel: Julius Asahel Engberg, kastettu Karjalohja 1856

Aselm: Aselm Tarronen -1981

Asrikki: Asrikki Johannes Yli-Hemminki 1913-1939 Kauhava

Astrikiel: Viljo Astrikiel J. Rantala 1921-1944 Liminka

Astrilli: Aina Astrilli Käyhkö (kastettu Kaukolassa 1892)

Atanatius: August Atanatius Aulio 1887-1918

Atelina: Ruusa Atelina Backända, kastettu Veteli 1888

Atelja: Augusta Atelja Bröckert, kastettu 1825 Vaasa

Atellois: Atellois Arvid Ylijoki, kastettu 1886 Ikaalinen

Atephanus: Atephanus Packin, kastettu 1756 Rautu

Athea: Athea Eufemia Bergman, kastettu 1882 Korppoossa

Athelia: Aina Athelia Mustonen, 1885 Rautu

Athenaea: Athenaea Holm, 1819 Porvoo

Atiilia: Impi Atiilia Lehtinen, 1898 Jaala

Atilda: Atilda Maria Sairanen, 1882 Kerimäki

Atilia: Hilja Atilia Salminen, 1887 Jaala

Atilja: Maria Atilja Stenberg, 1863 Tuusula

Atol: Oskar Atol Wirkman, 1898 Veteli

Atolfi: Atolfi Wilhelm Karppinen, 1883 Paltamo

Atolv: Atolv Rinkinen, 1891 Kerimäki

Atolvi: Wilho Atolvi Räsänen, 1896 Viipuri

Atonia: Atonia Wilhelmina Strömsholm, 1894 Pietarsaari

Atsaola: Matilda Atsaola Nurmi 1886-1918

Atsar: a) Atsar Saarinen 1886-1918, b) Atsar Johannes Kaartila 1924-1944 Jalasjärvi

Atsari: Aarne Atsari Mustalampi 1901-1939 synt. Jaakkima, haut. Joensuu

Atselia: Irene Maria Atselia Lindblom, 1890 Hammarland

Attea: Attea Christina Sevon, kastettu 1837 Paimio

Atthalia: Atthalia Mirjam Keskinen 1876 Jyväskylä

Augustinius: Augustinius Mikael Erlandsson, kastettu 1876 Finström

Aukustiinus: Alku Aukustiinus Eerola 1864-1904

Aunie: Aunie Simonin tytär, kastettu 1696 Pöytyällä

Aunu: Aunu Gustava Haverinen, kastettu 1880 Kuhmo

Auphina: Dagmar Auphina Danielintytär, kastettu 1878 Finström

Aurell: Aimo Aurell Naapuri 1924-1944 Kiukainen

Auselius: Anton Auselius Ekholm 1891-1918

Ausgarius: Kustaa Ausgarius Wigren 1883-1918

Avdotia: Avdotia Baranov, kastettu 1812 Raivola

Averus: Auer Averus Aaltonen 1912-1941 Pyhtää

Axela: Elfrida Axela Gustafva, Helsinki, 3.10.1834

Axelida: Hedvid Axelida Homborg, 1862-1923 Finström

Axelma: Olga Hilja Axelma Warjonen, 1906-1908 Eckerö

Axinia: Hilma Axinia Peuraniemi, kastettu Rovaniemellä 1871

B

Babab: Babab Susannin lapsi, kastettu 1721 Mustasaari

Babara: Babara Christina Kaloin, kastettu 1802 Mikkeli

Babelina: Hilda Babelina Lovinetzski, kastettu 1836 Hammarland

Babetta: Emilia Babetta Candelin, kastettu 1841 Helsinki

Babtisto: Sten Floro Babtisto Catani, kastettu 1893 Helsinki

Babtius: Johan Babtius Lindroos 1834 Turku

Bacilius: Bacilius Larsson, kastettu 1858 Laukaa

Bajilius: Karl Oskar Bajilius Jäderström, kastettu 1879 Finström

Balaga: Balaga Nenonen, kastettu 1795 Ilomantsi

Baldvin: Carlos Martin Baldvin Jannan, kastettu 1844 Pernaja

Balina: Alma Balina Loo, kastettu 1865 Ulvila

Baltqar: Baltqar Agat Grönlund, kastettu 1796 Kuopio

Baraskeva: Baraskeva Röppänen s. noin 1892, siirretty 1940 Karjalasta Möntsälänkylästä Oulun lääniin

Bartholomaeus: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Bartold: lähde Viljo Nissilä, Suomen Karjalan nimistö (1975)

Bartoldus: lähde Viljo Nissilä, Suomen Karjalan nimistö (1975)

Basileos: toisena nimenä kuolinilmoituksessa, 1940-2006

Bata: Ulla Bata Fredriksson, kastettu 1831 Sulva

Batha: Batha Maria Aulin, kastettu 1799 Kruunupyy

Bathildas: Fanny Tullia Carolina Bathildas Carpelan, kastettu 1847 Helsinki

Bedus: Gustaf Bedus Olander, 1840-1915 Finström

Bencht: Bencht Benchtinpoika, kastettu 1703 Eckerö

Bendix: Selim Bendix Granlund 1915-1940 Närpes/Närpiö

Benedix: Benedix Otonpoika, 1776 Hollola

Benevento: Bruno Åke Benevento Lundgrén, 1890 Aura

Benjanmin: Toivo Benjanmin Honkala 1914-1940 Haapavesi

Benoin: Kalervo Seth Benoin Vire 1922-1943 s. Kuhmoinen, haut. Helsinki

Benooni: Viktor Benooni Suojala 1894-1918

Berdita: Lillian Berdita Salin, kastettu 1900 Jyväskylä

Berentia: Hilda Berentia Johansson, kastettu Lemland 1879

Bertiela: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Bertuli: Bertuli Packainen, Kurkijoki 1640

Bilibaldus: Bilibaldus Pekkinen, kastettu 1779 Sortavala

Birgerus: Birgerus Bratt, 1698 Mustasaari

Birgiitta: Birgiitta Liisa Seikki 1823-1911

Bleckhardina: Eva Bleckhardina Regnata Jägerhorn, kastettu Mietoinen 1800

Blomdina: Dagmar Blomdina Cajan, kastettu 1876 Pori

Blychert: Hampus Blychert Eckstein, kastettu Helsinki 1827

Blächert: Carl Reinhåld Blächert Lybäcker, kastettu 1814 Salo

Bläckert: Johan Bläckert Knut Lybäcker, kastettu 1814 Salo

Blända: Ellen Maria Blända Lovisa Marelius, kastettu 1857 Tukholman suomalainen srk

Boatha: Boatha Wikiönkorpi, kastettu 1803 Temmes

Boda: Boda Emilia Svanström, kastettu 1891 Eckerö

Bodania: Bodania Korppi, kastettu 1827 Kivennapa

Bodvin: Henrik Bodvin Nordberg, kastettu 1874 Brändö

Boetius: Boetius Liliewaan, kastettu 1667 Nauvo

Bogdanoff: Teodor Bogdanoff Markoff 1913-1944 Turku

Bolderin: Oswald Bolderin Hermo, kastettu 1888 Pendleton, Oregon, USA

Bolstaholm: Bolstaholm Öhberg, kastettu 1892 Geta

Bombardina: Bombardina Rosenlund, kastettu 1840 Bromarv

Bonapart: Julius Bonapart Smidt, kastettu Helsinki 1806

Bonaparte: Serafim Bonaparte Ahlgren, kastettu Hollola 1805

Boniam: Boniam Weckman, kastettu 1737 Pernaja

Bootwedh: Bootwedh Höök, kastettu 1677 Mustasaari

Boradina: Selma Fernandina Boradina Mattsson, kastettu 1831 Hiittinen

Boris-Björn: Boris-Björn Schur 1915-1940 Helsinki

Bortoldus: Bortoldus Erichsson, kastettu 1722 Raisio

Botalffi: Väinö Botalffi Myllymäki 1906-1940 Suodenniemi

Botela: Botela Wetterfeldt, kastettu 1747 Porvoo

Bothel: Bothel Svalberg, kastettu 1742 Hamiltonin rykmentti

Bothela: Bothela Christina Hallenberg, kastettu 1748 Hamiltonin rykmentti

Bothilla: Bothilla Christina Öberg, kastettu 1757 Mustasaari

Botholf: Albinus Botholf Friman 1894-1918

Bramvell: Armas Bramvell S. Gisselberg 1919-1942 Helsinki

Brethania: Anna Erica Brethania Helin, 1859 Föglö

Brijta: Brijta Hanson, kastettu 1691 Eckerö

Brixjus: Brixjus Meijer, kastettu 1738 Pernaja

Brobus: Edvin Brobus Lehtonen 1891-1949, Kuopion isolla hautausmaalla

Brosius: lähde Viljo Nissilä, Suomen Karjalan nimistö (1975)

Brudolf: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Brusius: lähde Viljo Nissilä, Suomen Karjalan nimistö (1975)

Brysiof: Odert Brysiof Brofeldt, kastettu Rautalampi 1844

Bryyne: Bruno Bryyne Ahonen 1909-1940 Padasjoki

Bryynö: Bryynö Henrik Tiainen

Bublina: Emerentia Bublina Johansson, kastettu Nauvo 1836

Bude: Valde Viljam Bude Björklund, kastettu 1864 Alahärmä

Buldevinus: Buldevinus Pehrsson, kastettu 1745 Sääksmäki

Bunkhard: Daniel Bunkhard Eeklund, kastettu 1740 Turku

Buonaparta: Buonaparta Moreana Fredrica Lovisa Calonius 1801

Buonaparte: Frantz Buonaparte Hassel, kastettu 1802 Ilomantsi

Buonapartina: Maria Buonapartina Björklund, kastettu 1835 Helsinki

Buralic: Johan Buralic Kyttä, kastettu 1769 Pietari

Burhard: Carl Burhard Schening, kastettu 1825 Viipuri

Burkärd: Carl Gustav Burkärd Gyllengranath, kastettu 1787 Hamiltonin rykmentin seurakunta

Busina: Charlotta Busina Hake, kastettu 1838 Renko

Buuris: Buuris Rafael Mäkelä, kastettu 1905 Pori

Bärnad: Erik Bärnad Erikinpoika, kastettu 1893 Finström

Bärtill: Bärtill Jöraninpoika, kastettu 1734 Eckerö

Bärtyl: Bärtyl Karjalainen, kastettu 1701 Hiitola

C

Cácilia: Cácilia Kauppinen, kastettu 1781 Heinävedellä

Cacillia: Cacillia Kauppinen, kastettu 1755 Heinävedellä

Cadovius: Peder Hugo Cadovius Degener, kastettu 1849 Helsingissä

Caisalisa: Caisalisa Hedman, kastettu 1769 Mäntsälä

Calixta: Calixta Sundström, kastettu 1822 Hiittinen

Cambell: Edvin Hampus Cambell Furuhjelm 1911-1941 s. Helsinki, haut. Urjala

Candidus: Candidus Forsblom, kastettu 1846 Porvoo

Canning: Nils Ossian Canning Herrvan, kastettu 1829 Tukholman suomalainen seurakunta

Canubus: Canubus Welling, kastettu 1708 Kirvu

Canut: Canut Ahvoinen, kastettu 1755 Muolaa

Canutius: Canutius Komulainen, kastettu 1745 Iisalmi

Canutus: Canutus Kainolainen 1733

Carlona: lähde: Tampereen seudun sukututkimusseura r.y.:n tiedotuslehti Orpana 2/2006

Carplina: Carplina Lovisa Soininen, syntynyt 15.4.1835 Liperissä

Cavaignac: Carl Robert Napoleon Cavaignac Lohm, kastettu 1848 Tammela

Cecilja: Cecilja Wessman, kastettu 1807 Nastolassa

Cedid: Cedid Ossian Nieminen 1903-1943 Helsinki

Ceecilia: Ceecilia Heikkinen, 1798 Suomussalmi

Ceelia: Malvina Ceelia Lovisa Selin, 1845 Helsinki

Chambell: Elis Chambell Nikolai Furuhjelm 1862-1918

Charlotha: Maria Charlotha Hagström 1870-1959 (Liljendalin hautausmaa)

Chataina: Chataina Matts dotter, kastettu 1748 Ahlainen

Chirstin: Chirstin Andersson, kastettu 1690 Akaa

Christafa: Hilda Christafa Pyhtilä, 1879-1883, lähde Madetojan sukuseuran sukukirja

Christernus: Christernus Sevonius, kastettu 1707 Rymättylä

Christiernus: Christiernus Sevonius, kastettu 1727 Uusikirkko

Christophorus: Carolus Christophorus Gjös s. 01.11.1767, Parainen

Cladius: Cladius Mårteninpoika, kastettu 1604 Brändö

Cleazar: Fredrich Cleazar Nicodemus Illberg 1839 (Suomen kaarti)

Clementia: Emerentia Clementia Ekfors, kastettu Turku 1841

Cnut: Cnut Raninen, kastettu 1818 Jaakkima

Coccilia: Coccilia Hiltunen, kastettu 1770 Paltamossa

Coceilia: Coceilia Hiltunen, kastettu 1787 Kiihtelysvaaralla

Coceilja: Coceilja Suomalainen, kastettu 1804 Kesälahdella

Cocilia: Cocilia Malin, kastettu 1804 Rääkkylässä

Coecelia

Coecilia: Coecilia Kauppinen, kastettu 1750 Pieksämäellä

Coecilja: Coecilja Katarina Hiltunen, kastettu 1807 Maaningalla

Coesilia: Coesilia Ahokas, kastettu 1837 Jaakkima

Conradina: lähde: Tampereen seudun sukututkimusseura r.y.:n tiedotuslehti Orpana 2/2006

Crescens: Leo Crescens Syrjänen 1878-1918

Crispinus: Anders Crispinus Pehrsson, kastettu Brändössä 1864

Cuesar: August Fredrik Julius Cuesar Thitz, kastettu Suomen kaaderiekipaasin srk 1865

Cunigunda: Sara Wublina Cunigunda Tulindberg, 1828 Tukholman suomalainen srk

Cuno: Cuno Sigismund Svinhufvud, kastettu 1848 Turussa

Custafva

Cyliakus: Albert Cyliakus Fällman, kastettu 1887 Föglö

Cyprus: Cyprus Wilhelm Kauppinen 1811

Cyrelius: Anton Cyrelius Sjöblom, kastettu 1869 Föglö

Cyrena: Maria Cyrena Lundberg, kastettu 1757 Hamiltonin rykmentti

D

Daavit: a) Daavit Palonen -1918, b) Daavit Oiva Anttila 1916-1916 (Jaalan uusia hautausmaa)

Damentti: Damentti Kuutti -1918

Damionus: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Dancairus: Hugo Dancairus Karlsson, kastettu 1884 Finström

Dansianus: Axel Dansianus Erikanpoika, kastettu 1880 Finström

Decider: Urban Decider Nordström 1930-1942 Helsinki

Deidrich: Deidrich Mauritz Wijkman, kastettu 1801 Finström

Dejedrica: Dejedrica Delfina Dahl, kastettu 1817 Turku

Dekla: Dekla Ågerblom s 1914, siirretty 1940 Karjalasta Pattijoelle

Delminde: Wivika Delminde Vahlberg, kastettu Hämeenkyrö 1815

Dementrius: a) Hannes Dementrius Siivonen s. 1895, b) Elias Dementrius 1880-1960, Uudenkaupungin hautausmaalta

Demetrus: Demetrus Evanpoika, kastettu 1850 Hattula

Deodotar: Johanna Deodotar Tistelgren, kastettu 1735 Ylistarossa

Deodotus: Johan Deodotus Söderberg, kastettu 1779 Pietarsaaressa

Dëogenes: Hjalmar Dëogenes Strömberg, kastettu 1869 Viipurissa

Deutken: Deutken Axelin poika, kastettu 1740 Iitissä

Dietericus: Carl Dietericus Custor, kastettu Alavus 1748

Dii: Dii Shabunin, 1906 Petsamo

Dillof: Andreas Dillof Malmstedt, kastettu 1766 Kerimäki

Dilta

Dimon: Dimon Jöransson, kastettu 1771 Sauvo

Dmetrius: Guoidun Dmetrius Baumgarten, kastettu 1826 Sääminki

Domnikia: Domnikia Pavlov, kastettu 1856 Salmi

Domnina: Domnina Joannov, kastettu 1878 Salmi

Don-Alf: Don-Alf Vido Ekholm 1925-1944 Helsinki

Donant: Berent Donant Lindfors, kastettu Loviisa 1752

Donnari: Toivo Donnari Vesterdahl, kastettu 1904 Iitti

Donnart: Donnart Ferdinand Rydsjevsky 1832 (Suomen kadettikoulu)

Dordei: Dordei Andersdotter (syntynyt n. 1680)

Dordia: Dordia Ohlsdotter (syntynyt n. 1680)

Dorodea: Dorodea Möykkynen, kastettu 1693 Kuopio

Doråthea: Doråthea Erichsdotter (syntynyt n. 1670)

Drochim: Drochim Makkonen, kastettu 1784 Tohmajärvi

Drophina: Drophina Tarnainen, kastettu 1766 Ilomantsi

Drothea: Gretha Drothea Manninen, kastettu 1859 Suomussalmi

Drucilla: Johanna Drucilla Thomasintytär, kastettu 1834 Längelmäki

Drutha: Drutha Bernhardintytär, kastettu 1821 Viipuri

Dudaim: Dudaim Sulamit Emmanuel Åberg, 1791 Käkisalmi

Dundas: Nikolai Dundas Johaninpoika, 1855 Padasjoki

Durock: Fredrik Durock Meinander, kastettu 1802 Porvoossa

Dusnelda: Dusnelda Vilhelmina Andersén, 1842 Helsinki

Dutti: Dutti Mikander 1859-1928, Kuopion isolla hautuumaalla

Dyning: Henry Dyning Danielsson, 1922-1922 Finström

Dÿrich: Dÿrich Kratz, kastettu 1679 Helsinki

Dÿrick: Dÿrick Cratz, kastettu 1682 Helsinki

Dyrock: Johan Dyrock Vilhelm Munter, kastettu 1840 Askola

Dyvica: Dyvica Charlotta Andersson, kastettu 1851 Pernaja

Dårde: Dårde Michaelsdotter (syntynyt n. 1670)

Dårdi: Dårdi Johansdotter (syntynyt n. 1700)

E

Ebasar: Ebasar Forssell 1887-1918

Ebeda: Olga Ebeda Eriksson, 1880 Föglö

Ebiika: Anna Ebiika Porola o.s. Fant 1876-1955 (Ylihärmän hautausmaa)

Ebona: Ebona Uusitalo, 1850 Nivala

Ebpa: Ebpa Kainulainen os. Sällinen 1860-1929, Konginkankaan hautausmaalta

Edal: Edal Nikolai Laakso 1886-1918

Edela: Edela Fredrika Tigerstedt, kastettu Pieksämäki 1776

Edgard: Edgard Johansson, kastettu Pedersöre 1900

Editti: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Edwig: Eino Edwig Paija 1918-1944 Muolaa

Eedward: Juho Eedward Hartman 1873-1918

Eefraim: Eefraim Hägg 1880-1918

Eelma: Eelma Dakmar Kallio 1899-1901 (Rengon hautausmaa)

Eemok: Kaarle Eemok Numminen 1898-1918

Eesit: Eesit Pasanen, syntynyt 5.3.1893 Iisalmella

Eetit: Alli Eetit Lairi k. 1909 (Lemin vanha hautausmaa)

Eetri: Eetri Johannes Räihä, syntynyt 30.1.1907 Sonkajärvellä

Eernest: Efraim Eernest Leinonen 1858-1945

Eetri

Eetvard: Kalle Eetvard Salonen 1895-1918

Efria: Elsa Efria Järvinen s. 1905, siirretty 1940 Karjalan Rauskusta Pyhäjoelle

Egenolph: Philip Egenolph Knorring 1833 (Suomen kadettikoulu)

Egnerik: Saul Egnerik Korhonen 1894-1918

Ehrenfried: Johan Ehrenfried Jansson, kastettu Brändössä 1883

Ehrich: Ehrich Jönsinpoika, kastettu 1709 Eckerö

Eilard: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Eilardt: Elioth Eilardt Engdahl, kastettu Nilsiä 1797

Eilda

Eilervo: Ines Eilervo Kytölä, syntynyt 9.7.1905 Multialla

Eilig: Johan Eilig Dahlström, kastettu 1879 Iitti

Ekfenia: Elsa Ekfenia, kastettu Brändössä 1894

Elaisabeta: Elaisabeta Danielsdotter, kastettu 1702 Ilmajoki

Eldad: Josef Eldad Lindqvist, 1869 Pori

Eleazar: Eleazar Hakkarainen 1876 (Halsua)

Eleazer: Eleazer Nicodemus Illberg 1843 (Suomen kaarti)

Elementh: Ensio Elementh Välimäki 1917-1944 Ylistaro

Eleonara: Eleonara Stark 1813

Elesnora: Maria Elesnora Wiberg, kastettu 1812 Kuopio

Elfvina: Cicilia Elfvina Bäckman 1841 (Bromarv)

Eliador: Birger Eliador Johansson 1909-1941 Korppoo

Eliira: Fiina Eliira Alperi, kastettu Veteli 1894

Eliisia: Hilja Eliisia Uurtamo, kastettu Rovaniemellä 1894

Elilas: Mikko Elilas Honkanen 1899-1940 synt. Pielisjärvi, haut. Lieksa

Elilia: Senni Eini Elilia Johansson (kastettu 1888)

Elilias: Elilias Mattsson, kastettu 1778 Lavansaari

Elillo: Onni Elillo Muinonen, kastettu 1899 Anttola

Elioth: Elioth Eilardt Engdahl, kastettu Nilsiä 1797

Elisabetha: a) Catharina Elisabetha Procopaeus s. 1744, Vihti, Wanhala k. 1831, Kaarina

Elisferemias

Elkka: lähde Viljo Nissilä, Suomen Karjalan nimistö (1975)

Elkko: lähde Viljo Nissilä, Suomen Karjalan nimistö (1975)

Elkku: lähde Viljo Nissilä, Suomen Karjalan nimistö (1975)

Elliam: Jannes Elliam Eriksson, kastettu Brändössä 1887

Elliikius: Eenokki Elliikius Lahti 1883-1918

Elliini: Kreeta Elliini Peura, kastettu Rovaniemellä 1892

Ello: lähde Viljo Nissilä, Suomen Karjalan nimistö (1975)

Elmaria: Elmaria Eskola (kastettu Iitissä 1887)

Elouisa: Hedvig Elouisa Florentina Nordlund, kastettu 1816 Eurajoella

Elpiö: Elieser (myöh. Elpiö) Kaila, oikeustieteen prof., Kyösti Kallion kolmannen hallituksen oikeusministeri. Kuollut 1938.

Elvika: Fanny Elvika 1885 (Aura)

Elvrand: Tor Axel Elvrand Österling 1921-1942 Helsinki

Emerentina: Abrahamina Emerentina Argillander s. 2.2.1773

Emerentja: Charlotta Emerentja Carlström 1827-1849 (Hämeenlinnan hautausmaa)

Emergistus: Karl Julius Emergistus Johansson, kastettu Lemland 1887

Emfrid: Rudolf Emfrid Backman 1916-1941 s. Loviisa, haut. Pernaja

Emit: Johan Emit Jokela 1895-1918

Emmoina: Hilda Rosina Emmoina Svinhufvud, kastettu Turku 1843

Emok: Emok Ikävalko, kastettu 1905 Jääskissä

Emolia: Saima Emolia Haapala, kastettu 1894 Jääskissä

Emolina: Ida Emolina Lenantytär, kastettu 1864 Föglössä

Enach: Enach Koponen, kastettu 1811 Kuopiossa

Enack: Enack Mäkelin, kastettu 1813 Kuopiossa

Enard: Wäinö Hugo Enard Maans, kastettu 1886 Ähtävässä

Endru: Endru Haglund 1910-1940 s. Replot/Raippaluoto, haut. Korsholm/Mustasaari

Enean: Lyydia Enean Inberg, kastettu 1887 Merikarvia

Engelhard: Karl Engelhard Haverinen, kastettu 1883 Pietari

Engelique: Elouise Engelique Winqvist, kastettu 1819 Helsinki

Engelmina: Engelmina Norrkulla, kastettu 1834 Tottijärvi

Engia: Engia Morannal Mattsson, kastettu Maarianhaminassa 1885

Enicrantia: Charlotta Enicrantia Sitoin (kastettu Käkisalmella 1829)

Engla-Catharina: Margaretha Aurora Emilia Engla-Catharina, s. 1920

Enilia: Lovisa Enilia Bäckman, kastettu 1863 Kirkkonummella

Enoek: Kaarle Enoek Jyry 1874-1918

Ensor: Jorma Ensor Rajasalo 1909-1940 s. Savonlinna haut. Helsinki

Entaka: Toivo Entaka Välinoro -1918

Ephraimia: Ulrica Ephraimia s. 1825, Suomusjärvi, k. 1826, Suomusjärvi

Ephrosine: Ulrica Ephrosine s. 1830, Suomusjärvi, k. 1861, Suomusjärvi

Epifanes: Jairus Epifanes Rantanen 1901-1918

Epraxia: Epraxia Selin 1885-1953, Hietaniemen ortodoksiselta hautausmaalta

Ereen: Ereen Sesilia Tiljander 1894 (Iitti)

Erlan: Erlan Huokas -1918

Erlantti: Taavetti Erlantti Holmala, kastettu Ikaalinen 1899

Erlund: Ville Erlund Nikkanen 1899-1918

Erlander: Arvo Erlander Ala-Honkola 1909-1941 Kuortane

Ermund: Selim Ermund Haapanen, kastettu Rautu 1898

Ernestia: Nika Ernestia, Simo, 12.4.1859

Ernfried: Ernfried Reinhold Salin s. 07.04.1850, Kisko

Ernistine: Ernistine Stephanie Constance Rehbinder, kastettu Hämeenlinnassa 1843

Ernst-Adolf: Ernst-Adolf Oskar Biese 1918-1939 synt. Kuopio, haut. Kuusankoski

Eror: Börje Eror Erik H. Ranta 1913-1944 Helsinki

Ervart: Kalle Ervart Honkanen 1883-1918

Erviisi: Niilo Erviisi, 30.8.1893, Porin rippikirjoista

Esalina: Rosa Esalina Zinck 1849

Esetrattelina: Esetrattelina Horentia Jansson, 1892 Vårdö

Eskiäll: Eskiäll Mågnsinpoika, kastettu 1732 Eckerö

Esperan: Selma Rosina Esperan Linsens, kastettu Turku 1818

Essas: lähde Viljo Nissilä, Suomen Karjalan nimistö (1975)

Ester-Margaret: lähde: Suomen kirjailijoita -matrikkeli

Estilda: Elma Estilda Polsa, kastettu 1903 Pori

Estilla: Olga Estilla Pappila, kastettu 1894 Nousiainen

Eställa: Elna Eställa Sofia Liljeqvist, kastettu 1897 Jepualla

Etit: Etit Emilia Kohi, kastettu 1890 Koivisto

Euagène: Harry Euagène Peter Oldenburg 1873-1918

Eudemia: Elma Eudemia Paawola (kastettu Iitissä 1894)

Eufebius: Martti Eufebius Pekkala s. Suonenjoki, haut. Kajaani

Eufebrug: Anders Eufebrug Andersson, kastettu Brändössä 1864

Eufrosyna: Ulrica Eufrosyna Malenius s. 17.04.1840, Suomusjärvi

Euhrosyyne: Elma Liisi Euhrosyyne Vaaltonen 1926-1927 (Rengon hautausmaa)

Eukari: Eukari Happonen s. 1896, siirretty 1940 Karjalasta Uukuniemeltä Sieviin

Eulenia: Eulenia Hannonen s. 1912, siirretty 1940 Karjalasta Sieviin

Eunicka: Gemina Eunicka Abrahamsson, kastettu Hämeenkyrö 1847

Euophrosyne: Euophrosyne Jonaksen tytär, kastettu 1795 Hartolassa

Euphemia: Euphemia Josepha Heerman s. 14.12.1839, Nummi

Euphemja: Sabina Euphemja Jaakkola, kastettu 1834 Mäntsälässä

Euphenia: Euphenia Andersson, kastettu 1826 Askainen

Euphennia: Euphennia Hartikainen, kastettu 1753 Juvalla

Euphresina: Euphresina Johanna Stiernschantz, kastettu 1744 Porvoo

Euphrofina: Lydia Euphrofina Jahnintytär, kastettu 1860 Finström

Euphrosagne: Ida Euphrosagne Jägerros, kastettu 1844 Asikkalassa

Euphrosina: Jyväskylästä, lähteenä Arja Lampisen lisensiaattityö

Euphrosyn: Alexandra Euphrosyn Carolinan tytär, kastettu 1845 Kiskossa

Euphrosyna: Edla Euphrosyna Grönlund, kastettu 1823 Helsingissä

Euphrosynia: Adelina Euphrosynia Hallberg, kastettu 1843 Kaskinen

Euprosyne: Charlotta Euprosyne Lindström, kastettu 1755 Halikossa

Euprozyne: Matilda Sophia Euprozyne Wickström, kastettu 1844 Helsingissä

Evalt: Teuvo Evalt Uolevi Holopainen 1915-1942 Rovaniemi

Evarest: Evarest Alopaeus, netistä löytyneestä sukupuusta

Evhenij: Evhenij Makonin 1910-1918 s. Hamina, k. Luumäki

Evry: Ester Evry Pauliina Wikström, kastettu 1902 Jääskissä

Evvard: Gustaf Evvard Stigell, kastettu 1835 Tarvasjoki

Ewerad: Ewerad Landen s. 24.02.1887, Suomusjärvi

Ezelia: Ezelia Mandelina Juselius, kastettu 1885 Geta

Seuraavalle sivulle: Vanhoja nimiä F-J

Seuraavalle sivulle: Vanhoja nimiä K-Q

Seuraavalle sivulle: Vanhoja nimiä R-Ö