Tupuna

Nimiwikistä
Versio hetkellä 10. helmikuuta 2010 kello 11.18 – tehnyt 85.194.225.107 (keskustelu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tupunan on saanut nimekseen 40 naista. Näistä ylivoimainen enemmistö, 25 kappaletta, on saanut nimensä 1960- ja 1970-luvuilla, mutta - yllätys yllätys - esikuvana ei aina olekaan ollut Pirkko Koskimiehen Pupu Tupuna -kirjasarja (1972-). Väestörekisteri kertoo, että nimi oli "keksitty" jo edellisellä vuosikymmenellä: esimerkiksi vuonna 1964 nimettiin viisi Tupunaa, ja uusia kaimoja saatiin tasaisesti muutaman vuosivauhtia aina 1970-luvun loppuun. 2000-lukulaisia retro-Tupunoita on kolme.

Tosielämän kuulu (ja ensimmäinen) nimenkantaja on satutätinäkin tunnettu Tupuna Vaissi; kertoja ja piirtäjä se lienee ollut esikuvana 1960-luvun Tupuna-tytöille.

Lyhyempi, Aku Ankkaankin assosioituva Tupu on 26 naisen nimi. Sekä Tupua että Tupunaa on useimmin käytetty Tu-alkuisten nimien (Tuija, Tuula jne.) lyhenteenä ja lempinimenä.


(REA LEHTONEN 9.2.2010)