Tanna

Nimiwikistä
Versio hetkellä 16. marraskuuta 2010 kello 11.23 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uniikki tai ainakin ääriharvinainen Tanna on annettu nimeksi vuonna 1986. Tuohon aikaan vaikuttanut Tanna-yhtye soitti suomirokkia. Bändin nimi tuli yleiseen tietoisuuteen samaisena vuonna 1986, jolloin Tanna julkaisi ensimmäiset levynsä.

Etunimenä Tanna viittaa epäilemättä ihailun kohteena olleeseen yhtyeeseen, mutta puoltaa hyvin paikkaansa samaan aikaan suosittujen kalenterinimien Tanja (alle 12 282 kantajaa), Taina (alle 11 586) ja Sanna (25 358) rinnalla.

Tanna, Tannah ja Tana tunnetaan naisenniminä myös Yhdysvalloissa. Siellä nimi voidaan tulkita lyhentymäksi Montanasta. Meillä voimasanaankin viittaava Tana on niinikään muutaman nimi, Montana alle 20:n.


(REA UOTILA-LINDQVIST 16.11.2010)