Tanna

Nimiwikistä
Versio hetkellä 16. marraskuuta 2010 kello 11.21 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uniikki tai ainakin ääriharvinainen Tanna on annettu nimeksi vuonna 1986. Tuohon aikaan vaikuttanut Tanna-yhtye soitti suomirokkia. Bändin nimi tuli yleiseen tietoisuuteen juuri vuonna 1986, jolloin Tanna julkaisi ensimmäiset levynsä. Etunimenä Tanna viittaa epäilemättä ihailun kohteen olleeseen yhtyeeseen, mutta puoltaa hyvin paikkaansa samaan aikaan suosittujen kalenterinimien Tanja, Taina ja Sanna rinnalla.

Tanna, Tannah ja Tana tunnetaan naisenniminä myös Yhdysvalloissa. Siellä nimi voidaan tulkita lyhentymäksi Montanasta. Meillä voimasanaankin viittaava Tana on niinikään muutaman nimi, Montana alle 20:n.


(REA UOTILA-LINDQVIST 16.11.2010)