Sissel

Nimiwikistä
Versio hetkellä 23. toukokuuta 2009 kello 11.44 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sissel on Suomessa nimenä 38 naisella. Skandinaavinen nimi on yleistynyt 1990-luvulta lähtien; ennen vuotta 1990 sillä oli kantajia vain 14. Lillehammerin talviolympialaisista vuonna 1994 muistetaan norjalaissopraano Sissel Kyrkjebø.

Norjassa erityisen suosittu Sissel on Cecilian muunnos. Roomalainen lisänimi Caecilius/Caecilia taas on muotoutunut latinan sokeaa merkitsevästä sanasta. Pohjoisempaan Eurooppaan monen marttyyrin ja pyhimyksen nimi kulkeutui muodoissa Cecil, Cecilia, Cicely ja Sisley, joiden lempinimiä mm. Sissel ja Sisselot olivat. Nykyään Ruotsissa tunnetaan myös muoto Sissela, Islannissa Sisselja ja Sesselja, Tanskassa Sidsel. Suomessakin satojen vuosien takaisissa kirkonkirjoissa mainitaan mm. kirjoitusasut Sisla, Sidsla, Siisla ja Sitzla.

Sissela (0/8), Sidsel (0/4), Sesselja (0/2), Sisla (0/2; tuoreempi vuodelta 2000)


(REA LEHTONEN 23.5.2009)