Siilas

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.

Raamatullisen Siilaksen selitetään juontuvan latinan metsää tarkoittavasta sanasta 'silva'. Roomalaisten Silvanus oli puiden jumala, ja nimi otettiin ennen pitkää käyttöön metsässä asuvien tai puutyöläisten keskuudessa. Uudessa Testamentissa Silas oli profeetta ja Paavalin ystävä. Uudemmalla ajalla Silaksen keksivät käyttöön puritaanit 1600-luvun Englannissa; 1800-luvulla se puolestaan esiintyi usean tunnetun romaanihenkilön nimenä, mm. George Eliotin Silas Marnerin ja Sheridan Le Fanun Uncle Silasin nimihenkilöinä. Nykyään Silas on kansainvälisestikin harvinainen nimi.

Meikäläisessä Väestörekisterissä Siilas on ollut 35 miehen nimi, muodossa Silas 28:n. Lempinimi Siilo, parhaiten muistettu Mort Walkerin ja Jerry Dumasin Sami ja Siilo -sarjakuvasta (engl. Sam and Silo), on sekin valittu nimeksi kerran. Silvanus on 6 miehen nimi, Silvo on käytössä molemmilla sukupuolilla luvuin 225/5.

Suosituin Si(i)las on ollut 1920-luvulla, jolloin jommankumman kirjoitusasun sai nimekseen 11 poikaa. Uusi aalto on nähtävästi odotettavissa 2000-luvulla: kuluvalta vuosikymmeneltä on jo 15 mainintaa. Aineksia suurempaankin suosioon löytyy: kansainvälisyys ja klassinen tausta, näppärä lyhyys ja muodikas s-pääte, aiemman suosion puuttuminen.

Ortodoksisessa kalenterissamme Silasta, Silvanosta ja Silvoa muistetaan 30.7.


(REA LEHTONEN 29.8.2009)




Joulukuun alussa 2009 nimenkantajia oli 36.

Helmikuun lopussa 2012 Väestörekisteri ilmoittaa nimenkantajien kokonaismääräksi alle 56 miestä ja alle 20 naista. Kokonaismäärästä 6 on nimetty vuosina 2010-12, kaikki miehiä.