Ero sivun ”Neo” versioiden välillä

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
Ytimekäs <i>Neo</i> on meillä jo noin 190 pojan nimi. Sen ensiesiintymä on vuodelta 1968, mutta 2000-luvulle tultaessa nimenkantajia oli kuitenkin vasta muutama. Vuonna 2010 nimettiin 43 <i>Neoa</i>. Pidempi <i>Neeo</i> on alle 10 pojan nimi.
Ytimekäs <i>Neo</i> on meillä jo noin 190 pojan nimi. Sen ensiesiintymä on vuodelta 1968, mutta 2000-luvulle tultaessa nimenkantajia oli kuitenkin vasta muutama. Vuonna 2010 nimettiin 43 <i>Neoa</i>. Pidempi <i>Neeo</i> on alle 10 pojan nimi.


Vuoden 1999 hittielokuva <i>The Matrix</i> jatko-osineen on epäilemättä vaikuttanut nimen nopeaan suosioon niin Suomessa kuin muuallakin. Elokuvan päähenkilö oli Keanu Reevesin esittämä Neo. Elokuvassa Neo on anagrammi englannin sanasta 'one', "yksi": se yksi mies, joka pelastaa maailman. Perinteisesti nimi tulee kuitenkin klassisista kielistä: kreikassa yleinen etuliite νεος (neos) merkitsee "uutta, nuorta". Maailmalla <i>Neo</i>-nimelle löytyy tosin muitakin lähtökohtia, mm. afrikkalaisista kielistä.
Vuoden 1999 hittielokuva <i>The Matrix</i> jatko-osineen on epäilemättä vaikuttanut nimen nopeaan suosioon niin Suomessa kuin muuallakin. Elokuvan päähenkilö oli Keanu Reevesin esittämä Neo: anagrammi englannin sanasta 'one', "yksi": se yksi mies, joka pelastaa maailman. Perinteisesti nimi tulee kuitenkin klassisista kielistä: kreikassa yleinen etuliite νεος (neos) merkitsee "uutta, nuorta". Maailmalla <i>Neo</i>-nimelle löytyy tosin muitakin lähtökohtia, mm. afrikkalaisista kielistä.


Ruotsissa <i>Neo</i>-nimi on niinikään nousukiidossa 100 suosituimman pojannimen joukossa: siellä tämännimisiä on 1 975.
Ruotsissa <i>Neo</i>-nimi on niinikään nousukiidossa 100 suosituimman pojannimen joukossa: siellä tämännimisiä on 1 975.

Versio 20. tammikuuta 2011 kello 11.35

Ytimekäs Neo on meillä jo noin 190 pojan nimi. Sen ensiesiintymä on vuodelta 1968, mutta 2000-luvulle tultaessa nimenkantajia oli kuitenkin vasta muutama. Vuonna 2010 nimettiin 43 Neoa. Pidempi Neeo on alle 10 pojan nimi.

Vuoden 1999 hittielokuva The Matrix jatko-osineen on epäilemättä vaikuttanut nimen nopeaan suosioon niin Suomessa kuin muuallakin. Elokuvan päähenkilö oli Keanu Reevesin esittämä Neo: anagrammi englannin sanasta 'one', "yksi": se yksi mies, joka pelastaa maailman. Perinteisesti nimi tulee kuitenkin klassisista kielistä: kreikassa yleinen etuliite νεος (neos) merkitsee "uutta, nuorta". Maailmalla Neo-nimelle löytyy tosin muitakin lähtökohtia, mm. afrikkalaisista kielistä.

Ruotsissa Neo-nimi on niinikään nousukiidossa 100 suosituimman pojannimen joukossa: siellä tämännimisiä on 1 975.

Samaa kreikkalaista kantaa oleva tytönnimi Ne(e)a oli 1990-luvun suosikkinimiä: Nea pääsi silloin myös nimipäiväkalenteriin. Kalenteri- ja kirjasarjanimi Nea on edelleen paljon yleisempi hieman alle 5 356 kantajalla. Neea-nimisiä on 2 413.


(REA UOTILA-LINDQVIST 20.1.2011)