Ero sivun ”Nenna” versioiden välillä

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
<i>Nenna</i> on Suomessa 309 naisen ja yhden miehen nimi. Ensimmäiset, kumpaakin sukupuolta edustavat, tapaukset ovat 1800-luvun puolelta, mutta vuoteen 1990 mennessä tämännimisiä oli kertynyt vasta 10. Varsinainen buumi alkoi 1990-luvun puolivälissä, jolloin lehtien palstoilta voitiin lukea Anna Hanskin vauvan saaneen nimekseen <i>Nenna</i> (s. 1994). Vuonna 1995 nimettiin jo 17 kaimaa, seuraavana vuonna 30 ja vuotta myöhemmin 35. 2000-luvun loppupuoliskolla nimi on melko yleinen ja vuotuinen lisäys on vakiintunut parinkymmenen kieppeille; kuluvalta vuodelta Väestörekisteri tuntee vasta 9 <i>Nenna</i>-neitiä.
<i>Nenna</i> on Suomessa 309 naisen ja yhden miehen nimi. Ensimmäiset, kumpaakin sukupuolta edustavat, tapaukset ovat 1800-luvun puolelta, mutta vuoteen 1990 mennessä tämännimisiä oli kertynyt vasta 10. Varsinainen buumi alkoi 1990-luvun puolivälissä, jolloin lehtien palstoilta voitiin lukea Anna Hanskin vauvan saaneen nimekseen <i>Nenna</i> (s. 1994). Vuonna 1995 nimettiin jo 17 kaimaa, seuraavana vuonna 30 ja vuotta myöhemmin 35. 2000-luvun loppupuoliskolla nimi on melko yleinen ja vuotuinen lisäys näyttää vakiintuneen parinkymmenen kieppeille; kuluvalta vuodelta Väestörekisteri tuntee kuitenkin vasta 9 <i>Nenna</i>-neitiä.


<i>Nenna</i> on alkuaan hellittelynimi, eikä sille voida osoittaa yhtä tiettyä lähtökohtaa. 1990-luvulla suosiossa olivat muutkin -nn-yhdistelmän sisältävät nimet, muiden muassa tuolloiset muotinimet <i>Jenna</i> (0/11024), <i>Henna</i> (0/11654), <i>Fanny</i> (3/9965) ja <i>Sanni</i> (0/9652).
<i>Nenna</i> on alkuaan hellittelynimi, eikä sille voida osoittaa yhtä tiettyä lähtökohtaa. 1990-luvulla suosiossa olivat muutkin -nn-yhdistelmän sisältävät nimet, muiden muassa tuolloiset muotinimet <i>Jenna</i> (0/11024), <i>Henna</i> (0/11654), <i>Fanny</i> (3/9965) ja <i>Sanni</i> (0/9652).

Versio 18. lokakuuta 2009 kello 10.16

Nenna on Suomessa 309 naisen ja yhden miehen nimi. Ensimmäiset, kumpaakin sukupuolta edustavat, tapaukset ovat 1800-luvun puolelta, mutta vuoteen 1990 mennessä tämännimisiä oli kertynyt vasta 10. Varsinainen buumi alkoi 1990-luvun puolivälissä, jolloin lehtien palstoilta voitiin lukea Anna Hanskin vauvan saaneen nimekseen Nenna (s. 1994). Vuonna 1995 nimettiin jo 17 kaimaa, seuraavana vuonna 30 ja vuotta myöhemmin 35. 2000-luvun loppupuoliskolla nimi on melko yleinen ja vuotuinen lisäys näyttää vakiintuneen parinkymmenen kieppeille; kuluvalta vuodelta Väestörekisteri tuntee kuitenkin vasta 9 Nenna-neitiä.

Nenna on alkuaan hellittelynimi, eikä sille voida osoittaa yhtä tiettyä lähtökohtaa. 1990-luvulla suosiossa olivat muutkin -nn-yhdistelmän sisältävät nimet, muiden muassa tuolloiset muotinimet Jenna (0/11024), Henna (0/11654), Fanny (3/9965) ja Sanni (0/9652).

Taru Mäkisen nuortenkirjoissa seikkaileva Ninna (0/249) sekä Neena (0/26) viittaavat venäläisperäisten kalenterinimien Niina ja Nina suuntaan. Läheinen Nena (0/19) taas muistuttaa 1980-luvun saksalaisesta poptähdestä (oik. Gabriele Susanne Kerner). Annan pohjoismainen variantti Nanna on nimenä 998 naisella.

(REA LEHTONEN 18.10.2009)