Mimi

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.

Sympaattinen Mimi on alkuaan Italiassa ja Ranskassa käytetty Marian ja Marien lempinimi. Yleistyttyään englanninkielisissä maissa sitä on alettu käyttää satunnaisesti myös esim. Miriamin, Mirandan, Michellen, Amelian, Amyn, Emilyn ja Naomin lempinimenä.

Mimì tunnetaan ennen kaikkea Puccinin oopperasta La Bohème (1896), jonka naispääosassa on tämänniminen ompelijatar. Oopperan kuuluisimpia aarioita on 'Sì, mi chiamano Mimì', "Kyllä, minua kutsutaan Mimiksi"; teksti jatkuu "... mutta oikea nimeni on Lucia".

Mimiä ovat käyttäneet taiteilijanimenään useat esiintyvät taiteilijat, yhtenä tunnetuimmista yhdysvaltalainen näyttelijä Mimi Rogers (oik. Miriam Rogers, s. 1956). Henkilöhahmo Mimi esiintyy useassakin manga- ja animesarjassa.

Mimi esiintyy Väestörekisterissämme alle 169 kertaa. Ensimmäiset esiintymät ovat 1900-luvun alkupuoliskolta, mutta vasta ajanjaksolla 1960–79 nimenkantajien määrä nousi pariinkymmeneen. Vuoden 2000 jälkeen nimi on valittu 82 tytölle; näistä 18 vuosina 2010–12. Muuallakin Euroopassa sekä Yhdysvalloissa Mimi on koettu lempinimimäiseksi: suurinta suosiota se on saavuttanut 1950- ja 60-luvuilla.

Kalenterinimi Mimmi on samaa kantaa ja tulee meille Ruotsin kautta. Molemmissa maissa sitä on käytetty Marian lisäksi myös Emilian ja Vilhelmi(i)nan lempinimenä 1800-luvulta lähtien. Nimipäivää Mimmi juhlii 26.5. muiden Vilhelmiina-nimien seurassa: päivän nimirimpsu kuuluu Minna, Vilma, Vilhelmiina, Miina, Mimmi. Ruotsissa Minni Hiiren nimi on Mimmi Pigg. Suomen kielessä 'mimmi' on tullut merkitsemään naishenkilöä, etenkin topakkaa sellaista. Mimmi esiintyy Väestörekisterissä 1 194 naisen nimenä. Sen ensimmäinen kultakausi oli 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Uusi tuleminen ajoittuu 1990- ja 2000-luvuille: vuoden 2000 jälkeen Mimmin on saanut nimekseen 419 tyttöä. —Englannin kielen mukainen Mimmy on meillä alle 15 tytön nimi. Koristeaihekissa Hello Kittyn kaksoissisko on nimeltään Mimmy.


(REA UOTILA-LINDQVIST 10.11.2012)