Miila

Nimiwikistä
Versio hetkellä 6. marraskuuta 2012 kello 15.04 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Slaavilaisen pehmeä Miila on 2000-luvulla suositumpi kuin koskaan ennen. Nimeä on annettu maassamme melko tasaisesti, yhteensä 226 kertaa; ensimmäiset maininnat ovat 1800-luvun puolelta. Kasvava suosio painottuu kuitenkin 1980-luvulle ja sen jälkeiseen aikaan. 2000-luvun Miila-tyttöjä on jo 68 kappaletta, joista 7 kuluvalta vuodelta 2008.

Miila katsotaan, lähteestä riippuen, joko Emilian tai Ludmilan lyhentymäksi. Suomessa sitä on käytetty vanhastaan Emilian lempinimenä. Muunmuassa Sylvi Kekkosen äitiä Emiliaa kutsuttiin Miilaksi.

Lyhyen vokaalin Mila on huippusuosittu luvuin 2/934, joista 438 2000-luvulta. Se saa nimipäivän vuoden 2010 kalenterissa, jossa se pääsee Emilian, Emman, Emmin, Millan, Miljan, Milkan ja Amalian sekä ruotsinkielisten Emelien ja Milin rinnalle juhlimaan 19. toukokuuta. Venäjää opiskelleille on tuttu ääntämisharjoitus Мама мыла Милу мылом. Мила мыло не любила. ("Äiti pesi Milan saippualla. Mila ei pitänyt saippuasta.")

Variantti Emiila on annettu nimeksi kaksi kertaa, vuosina 1984 ja 2002. Almanakasta niinikään puuttuva sisarus, Miili, on ollut nimenä 156 naisella. Miilia-nimisiäkin on ollut 85 ja Milia-naisia 94. Milie on valittu kerran, vuonna 1894. Erikantainen saattaa olla uusi tulokas Milea, 4 kantajaa.


(REA LEHTONEN 29.9.2008)




Väestörekisterissämme oli 233 Miilaa ja 2/985 Milaa 18.5.2009.

Elokuun alussa 2009 Miila-nimisiä oli 234 ja Miloja 2/1006.

Joulukuun alussa 2009 nimenkantajia oli 235.

Lokakuun lopussa 2010 Väestörekisteri ilmoitti nimenkantajien määräksi 250 naista. Mila-nimisiä oli alle 1 141 naista ja alle 20 miestä.

Tammikuun alussa 2011 Miila-nimisiä oli alle 254 naista. Vuonna 2010 nimettiin 19 Miilaa.

Helmikuun lopussa 2012 Väestörekisteri ilmoittaa nimenkantajien kokonaismääräksi 267 naista. Kokonaismäärästä 32 on nimetty vuosina 2010-12.

Heinäkuun loppuun mennessä 2012 nimi on valittu 269 kertaa.

Marraskuun alkuun mennessä 2012 nimi on valittu yhteensä 273 kertaa. Vuosina 2010—12 uusia nimenkantajia on syntynyt 37 kappaletta.