Manna

Nimiwikistä
Versio hetkellä 19. kesäkuuta 2009 kello 08.15 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mannapuuro on lasten herkkua. Raamatussa taivaalta satoi mannaa, mutta tuon mannan etymologinen alkuperä on hämärän peitossa. Taivaan lahja lienee ollut jonkinlaista mahlaa; meikäläisiä mannaryynejä tai -suurimoita Egyptissä ei ainakaan satanut.

Manna on yleinen Mariannan ja Mariannen lempinimi; onpa se käsitetty myös Mannen sisarnimeksi. Pohjoismaissa Mann-nimet viittaavat miehisyyteen. Näin esim. Islannin edustalla sijaitsevien Vestmanna-saarten nimi tarkoittaa "lännen miesten saaria".

Manna on maassamme käytössä molemmilla sukupuolilla luvuin 28/40. Mies-Mannat ovat yhtä poikkeusta lukuunottamatta saaneet nimensä ennen vuotta 1950. Monen muun lempinimimuodosteen tavoin Mannakin on noussut varsinaiseen suosioon vasta viime aikoina: 2000-lukulaisia on Mannoista 19.

(REA LEHTONEN 19.6.2009)