Ero sivun ”Lorelei” versioiden välillä
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
<i>Lorelei</i> on Saksan Bavariassa sijaitseva suuri kallio Rein-joen itärannalla. Kallion nimi tulee Reinin alueen murteen sanasta 'lureln' ("kuiskata, solista") ja alun kelttiläisperäisestä sanasta 'ley' ("kivi, kallio"). Kallion ympärillä virtaus on erittäin voimakas. Virtaus ja lähistöllä vielä 1800-luvun alussa sijainnut vesiputous saivat aikaan solisevan äänen, jota vielä kallion kaiku vahvisti. Toisen teorian mukaan nimen alkuosa tulisi saksan verbistä 'lauern' ("väijyä"): paikalla on virtauksen takia sattunut paljon onnettomuuksia. |
<i>Lorelei</i> on Saksan Bavariassa sijaitseva suuri kallio Rein-joen itärannalla. Kallion nimi tulee Reinin alueen murteen sanasta 'lureln' ("kuiskata, solista") ja alun kelttiläisperäisestä sanasta 'ley' ("kivi, kallio"). Kallion ympärillä virtaus on erittäin voimakas. Virtaus ja lähistöllä vielä 1800-luvun alussa sijainnut vesiputous saivat aikaan solisevan äänen, jota vielä kallion kaiku vahvisti. Toisen teorian mukaan nimen alkuosa tulisi saksan verbistä 'lauern' ("väijyä"): paikalla on virtauksen takia sattunut paljon onnettomuuksia. |
||
Saksalainen romantiikan ajan runoilija Clemens Brentano (1778—1842) antoi nimen <i>Lorelei</i> seireenille, joka houkuttelee merimiehiä. Ovidiukselta ja Echo-myytistä ammentanut legenda ilmestyi vuonna 1802 ja sai heti suuren suosion. Valtaosa lukijoista itse asiassa uskoi, että kyseessä oli keskiaikainen perinnetarina — ja niin <i>Loreleista</i> tuli germaanisen mytologian sankaritar. Heinrich Heine käytti Brentanon tarinaa vuonna 1824 runossaan Die Lorelei. Vuonna 1837 Heinen runo sai Friedrich Silcherin sävelen; Franz Lisztin sovitus tuli suosituksi. Sittemmin seurasivat vielä Wallacen ooppera <i>Lurline</i> (1860), Catalanin ooppera <i>Loreley</i> (1890) sekä Mendelssohnin keskeneräiseksi jäänyt ooppera (1946). Ranskassa Apollinaire julkaisi runon La Loreley kokoelmassa <i>Alcools</i> (1913). |
Saksalainen romantiikan ajan runoilija Clemens Brentano (1778—1842) antoi nimen <i>Lorelei</i> seireenille, joka houkuttelee merimiehiä. Ovidiukselta ja Echo-myytistä ammentanut legenda ilmestyi vuonna 1802 ja sai heti suuren suosion. Valtaosa lukijoista itse asiassa uskoi, että kyseessä oli keskiaikainen perinnetarina — ja niin <i>Loreleista</i> tuli germaanisen mytologian sankaritar. Heinrich Heine käytti Brentanon tarinaa vuonna 1824 runossaan "Die Lorelei". Vuonna 1837 Heinen runo sai Friedrich Silcherin sävelen; Franz Lisztin sovitus tuli suosituksi. Sittemmin seurasivat vielä Wallacen ooppera <i>Lurline</i> (1860), Catalanin ooppera <i>Loreley</i> (1890) sekä Mendelssohnin keskeneräiseksi jäänyt ooppera (1946). Ranskassa Apollinaire julkaisi runon "La Loreley" kokoelmassa <i>Alcools</i> (1913). |
||
Etunimikäyttöön <i>Lorelei</i> tuli Saksassa 1800-luvun lopulla. Kovin yleistä siitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Kirjoitusasuja nimi on saanut maailmalla levitessään useita, mikä johtuu osin <i>Lorelein</i> sekoittumisesta nimien <i>Laura</i>, <i>Lea</i> ja <i>Lee/Leigh</i> kanssa. |
Etunimikäyttöön <i>Lorelei</i> tuli Saksassa 1800-luvun lopulla. Kovin yleistä siitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Kirjoitusasuja nimi on saanut maailmalla levitessään useita, mikä johtuu osin <i>Lorelein</i> sekoittumisesta nimien <i>Laura</i>, <i>Lea</i> ja <i>Lee/Leigh</i> kanssa. |
||
Versio 26. heinäkuuta 2012 kello 08.25
Lorelei on Saksan Bavariassa sijaitseva suuri kallio Rein-joen itärannalla. Kallion nimi tulee Reinin alueen murteen sanasta 'lureln' ("kuiskata, solista") ja alun kelttiläisperäisestä sanasta 'ley' ("kivi, kallio"). Kallion ympärillä virtaus on erittäin voimakas. Virtaus ja lähistöllä vielä 1800-luvun alussa sijainnut vesiputous saivat aikaan solisevan äänen, jota vielä kallion kaiku vahvisti. Toisen teorian mukaan nimen alkuosa tulisi saksan verbistä 'lauern' ("väijyä"): paikalla on virtauksen takia sattunut paljon onnettomuuksia.
Saksalainen romantiikan ajan runoilija Clemens Brentano (1778—1842) antoi nimen Lorelei seireenille, joka houkuttelee merimiehiä. Ovidiukselta ja Echo-myytistä ammentanut legenda ilmestyi vuonna 1802 ja sai heti suuren suosion. Valtaosa lukijoista itse asiassa uskoi, että kyseessä oli keskiaikainen perinnetarina — ja niin Loreleista tuli germaanisen mytologian sankaritar. Heinrich Heine käytti Brentanon tarinaa vuonna 1824 runossaan "Die Lorelei". Vuonna 1837 Heinen runo sai Friedrich Silcherin sävelen; Franz Lisztin sovitus tuli suosituksi. Sittemmin seurasivat vielä Wallacen ooppera Lurline (1860), Catalanin ooppera Loreley (1890) sekä Mendelssohnin keskeneräiseksi jäänyt ooppera (1946). Ranskassa Apollinaire julkaisi runon "La Loreley" kokoelmassa Alcools (1913).
Etunimikäyttöön Lorelei tuli Saksassa 1800-luvun lopulla. Kovin yleistä siitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Kirjoitusasuja nimi on saanut maailmalla levitessään useita, mikä johtuu osin Lorelein sekoittumisesta nimien Laura, Lea ja Lee/Leigh kanssa.
Suomessa Lorelei on valittu nimeksi alle 25 kertaa (Loreley alle 30, Lorelai alle 10, Lauralee alle 10, Lorilee alle 5, Lorelie alle 5, Lorely alle 5).
Ranskassa nimi on kokenut pienimuotoisen uuden tulemisen vuoden 1990 jälkeen. Lorelei-nimisiä Ranskassa on yli 1 200. Yhdysvalloissa nimeä on alettu käyttää aavistuksen verran enemmän vuoden 2005 jälkeen; esikuvana on voinut olla TV-sarja Gilmoren tyttöjen Lorelai (Rory) -niminen hahmo.
(REA UOTILA-LINDQVIST 26.7.2012)