Lauritsa

Nimiwikistä
Versio hetkellä 24. heinäkuuta 2012 kello 08.44 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lauritsa on vanha suomalainen muuntuma Lorenzista eli Laurentiuksesta.

Laurentius (lat. "Laurentumista kotoisin oleva mies") oli roomalainen cognomen, lisä- eli sukunimi. Laurentum sijaitsi muinaisessa Italiassa; kaupunki oli saanut nimensä latinankielisestä laakeripuuta merkitsevästä sanasta 'laurus'. Pyhä Laurentius oli Roomassa kolmannella vuosisadalla elänyt marttyyri; ahkerasti muistellun marttyyrin nimi levisi kaikkialle kristikuntaan. Katolinen kirkko tuntee pitkälti yli 20 Laurentius-nimistä pyhimystä. -Englannissa ja Ranskassa nimi muuttui muotoon Laurence; 1800-luvulta lähtien kirjoitusasu Lawrence on ollut yleisempi Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Kansankielinen Lauritsa lienee muotoutunut tanskan Lauritsin pohjalta. Laurentius-nimet ovat meillä olleet suosittuja jo varhain keskiajalla: yleisimmäksi asuksi on noussut lyhentymä Lauri (nykyisessä väestörekisterissä 63 793 kantajaa). Laurentiuksen muistopäivä mainittiin Missale aboensessa (1488) ja Agricolan rukouskirjassa (1544); almanakassa vuonna 1705. Lauri oli almanakassa joitakin vuosia 1767—86, mutta syrjäytti alkuperäisen Laurentiuksen vuonna 1858.

Lorenz eli Lauritsa Creutz nuorempi (1646–1698) oli suomalaiseen Creutzin aatelissukuun kuulunut vapaaherra, Lorentz Creutz vanhemman poika. Lauritsa Creutz oli merkittävä ruotu- ja veropalkkalaitoksen sekä aatelisten läänitysten purkamisen toimeenpanija. Paikannimissä Lauritsa esiintyy mm. Lauritsalan entisessä kauppalassa (nyk. osa Lappeenrantaa).

Väestörekisterissä kaunis Lauritsa mainitaan alle 15 miehen ja alle 15 naisen nimenä. Esiintymät ovat ajanjaksoilta 1900-19, 1960-79 ja 1980-99.

Muilla asuilla on kantajia seuraavasti: Lawrence alle 171, Lorenz alle 143, Laurent alle 131, Lorentz alle 128, Lorenzo alle 122, Laurence alle 47, Lorens alle 59, Laurentius alle 58, Lauritz alle 25, Laurenz alle 20, Laurits alle 15, Laurens alle 15, Lorentzo alle 15, Lavrentij alle 15, Lorents alle 10, Lavrenti alle 10, Lavrentiy alle 5.


(REA UOTILA-LINDQVIST 9.3.2012)