Jadessa

Nimiwikistä
Versio hetkellä 11. lokakuuta 2009 kello 16.06 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uusmuodoste Jadessa on tuore lisä etunimistöömme: sen 68 kantajasta vanhin on saanut nimensä vuonna 1977. Seuraava esiintymä on vuodelta 2004, jonka jälkeen nimi on yleistynyt hurjaa vauhtia. Vuonna 2008 nimettiin 27 Jadessa-tyttöä.

Nimen taustalla on viileänvihreä jalokivi jade. Kivi puolestaan on saanut nimensä espanjan kielestä, jossa 'piedra de la ijada' tarkoittaa "kyljen kiveä". Jaden ajateltiin auttavan munuaisvaivoihin. Arvostettu itämainen kiviaines on tullut etunimikäyttöön Britanniassa 1970-luvulla. Edes sanan englanninkielinen sivumerkitys "ämmä, luuska; prostituoitu" ei ole haitannut nimen yleistymistä. Meillä Jade on nimenä 1 031 naisella ja yhdellä miehellä; näistä yli 700 esiintymää 2000-luvulta.

Jade on viime vuosina poikinut useita pidentymiä: tunnetaan mm. Jadeliina 0/15, Jadella 0/4, Jadena 0/4, Jadelle 0/3, Jadeleine 0/2, Jadelia 0/2, Jadelina 0/2, Jadenna 0/1, Jadeline 0/1, Jadetta 0/1. Kirjoitusasulla Jadé on yksi kantaja; Yade-nimisiä on kolme.

Nimi Jadessa lienee muodostettu muodikkaalla -ssa-päätteellä mm. Odessan, Alissan ja Vanessan mallin mukaan.

(REA LEHTONEN 11.10.2009)