Iloittu

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.

Iloita-verbin passiivin toinen partisiippi Iloittu pääsi nimilautakunnan seulasta läpi ja ensi kertaa etunimikäyttöön vuonna 2012. Iloittu on myös paikannimi: samanniminen järvi sijaitsee läntisellä Uudellamaalla. Kaunis, molemmille sukupuolille sopiva etunimi kuuluu Ilo-nimipesueeseen.

Ilo on ollut etunimikäytössä jo vanhastaan. Yhteensä nimenkantajia on Väestörekisterissä 218 miestä ja alle 44 naista. Heistä valtaosa, 101 miestä ja alle 17 naista, on syntynyt ennen vuotta 1939. Ilon uusi tuleminen ajoittuu 2000-luvulle: viimeisten 12 vuoden aikana uusia kaimoja on saatu 73 poikaa ja 21 tyttöä. Iloisa on alle 22 naisen nimi, Iloni alle 15 ja Ilonen alle viiden henkilön.

Unkarista Suomeen 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kotoutunut Ilona on unkarilainen Helenan muuntuma. Unkarilaisnimen valitsivat lapselleen mielellään heimohenkiset kansallisromantikot. Sittemmin Ilonasta on tullut osa perusnimistöämme; sen ajatellaan olevan täysin luonteva osa Ilo-nimipesuetta. Tunnetaan jopa etunimiyhdistelmiä tyyliin Elomme Ilona. Ilona on meillä valittu etunimeksi 25 273 kertaa tytöille ja alle 5 kertaa pojille. Pitkävokaalinen Iloona on alle 10 naisen nimi.

Runokielen "onnea, iloa, riemua" merkitsevää Auvoa ehdotti etunimeksi Yrjö Karilas vuonna 1919, tosin tytönnimenä. Nimeä annettiinkin aluksi myös tytöille; nykyään se on vakiintunut kalenteriin miehennimeksi. Tähän mennessä Auvo on ollut alle 1 928 miehen ja alle 75 naisen nimi, Auvoisa ja murteellinen Auvosa molemmat alle viiden naisen. Huvi on valittu etunimeksi alle 70 miehelle ja alle 10 naiselle; Riemu alle 25 miehelle ja alle 25 naiselle; ja Hupi alle 10 miehelle ja alle 10 naiselle.

"Iloa" ja "riemua" merkitsevä ruotsin sana Glädje on meillä annettu etunimeksi alle 5 kertaa (1980–99). Vastaava englannin kielen sana on 'joy'. Joy on englanninkielisissä maissa yleinen naisennimi: meillä kaimoja on 201 naista ja alle 30 miestä. Italian vastaava sana Gioia on meillä alle 5 henkilön nimi, ranskan Joie alle 5 henkilön nimi. Monen slaavilaisen kielen Radost, "ilo", on alle 5:n nimi, espanjan Alegria alle 10:n.

Latinan "iloa" merkitsevä Laetitia on vanha etunimi: meillä sillä on kantajia alle 40 naista (Letizia alle 21, Letitia alle 15, Laeticia alle 15, Latisha alle 10, Letisia alle 10, Laticia alle 5, Letisha alle 5, Laetizia alle 5). Kreikan Eufrosyne (Ευφροσυνη) merkitsee sekin "iloa" ja "iloisuutta". Eufrosyne (1 175 kantajaa), Eufrosyyne (alle 129), Eufrosina (alle 46), Eufrosiina (alle 49) ja Euphrosyne (alle 10) ovat olleet Suomessakin hyvin yleisiä nimiä etenkin 1800-luvulla.


(REA UOTILA-LINDQVIST 13.12.2012)