Freesia

Nimiwikistä
Versio hetkellä 8. helmikuuta 2013 kello 10.46 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Freesia on Väestörekisterissämme alle 15 naisen nimi. Sen ensiesiintymä on ajanjaksolta 1960–79. Kirjoitusasussa Fresia nimen on saanut alle 10 naista.

Freesiat eli runokit ovat asetelmissa ja kimpuissa suosittuja leikkokukkia sekä yleisiä parfyymituoksuja. Sipulikasvisuku on kotoisin Afrikasta ja siihen kuuluu noin 20 lajia. Freesioiden kukat ovat joko valkoisia, keltaisia tai sini- ja punasävyisiä. Kukkaiskielessä perinteisen keltaisen freesian on sanottu viestivän ystävyydestä; valkoinen freesia taas symboloi viattomuutta. Freesia on myös seitsemännen hääpäivän symbolikukka.

Monen muun kasvilajin tapaan myös sana 'freesia' on muodostettu löytäjänsä sukunimestä. Nimeä ehdotti saksalaisen luonnontieteilijä Friedrich Heinrich Theodor Freesen (1795–1876) ystävä. Ensimmäinen maininta nimestä on vuodelta 1882; kukkia alettiin viljellä 1870-luvun loppupuolella ja niistä tuli hyvin suosittuja viktoriaanisessa Englannissa.

Nimi Freesia voi nykyään assosioitua myös raikkauteen, "fressiyteen" (<. engl. 'fresh', "raikas").


(REA UOTILA-LINDQVIST 4.12.2012)