Eden

Nimiwikistä
Versio hetkellä 9. joulukuuta 2009 kello 15.19 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Heprean "paratiisia, iloa" tarkoittava עֵדֶן eli Eden on meillä etunimenä 89 tytöllä ja 14 pojalla. Erityisen suosituksi nimi on tullut 2000-luvulla: nimen kantajista peräti 69 on syntynyt kuluvalla vuosikymmenellä. Raamatun puutarhan suomalaistettu versio Eeden on hoksattu nimeksi yhdelle tytölle (2007).

Vanhassa Testamentissa Eden ei ole ainoastaan paikka, vaan myös leviittipapin nimi. 1900-luvun alun ensimmäiset Edenit olivat myös miehiä, mutta 1960-luvulta lähtien nimi alkoi yleistyä etenkin naisilla. Lieneekö esikuvana tuolloin ollut TV-sarjan I Dream of Jeannie (1965–1970) pääosaa esittänyt Barbara Eden?

Eden tunnetaan myös kylpylähotellin nimenä Nokialla ja Oulussa.

(REA LEHTONEN 29.8.2009)




Joulukuun alussa 2009 nimenkantajia oli 14 miestä ja 93 naista.