Ero sivun ”Eden” versioiden välillä

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 15: Rivi 15:
Lokakuun lopussa 2010 Väestörekisteri ilmoitti nimenkantajien määräksi alle 123 naista ja alle 32 miestä.
Lokakuun lopussa 2010 Väestörekisteri ilmoitti nimenkantajien määräksi alle 123 naista ja alle 32 miestä.


Tammikuun alussa 2011 <i>Adalmiina</i>-nimisiä oli alle 125 naista ja alle 32 miestä. Vuonna 2010 nimettiin 8 tämännimistä.
Tammikuun alussa 2011 <i>Eden</i>-nimisiä oli alle 125 naista ja alle 32 miestä. Vuonna 2010 nimettiin 8 tämännimistä.

Versio 7. tammikuuta 2011 kello 13.38

Heprean "paratiisia, iloa" tarkoittava עֵדֶן eli Eden on meillä etunimenä 89 tytöllä ja 14 pojalla. Erityisen suosituksi nimi on tullut 2000-luvulla: nimen kantajista peräti 69 on syntynyt kuluvalla vuosikymmenellä. Raamatun puutarhan suomalaistettu versio Eeden on hoksattu nimeksi yhdelle tytölle (2007).

Vanhassa Testamentissa Eden ei ole ainoastaan paikka, vaan myös leviittipapin nimi. 1900-luvun alun ensimmäiset Edenit olivat myös miehiä, mutta 1960-luvulta lähtien nimi alkoi yleistyä etenkin naisilla. Lieneekö esikuvana tuolloin ollut TV-sarjan I Dream of Jeannie (1965–1970) pääosaa esittänyt Barbara Eden?

Eden tunnetaan myös kylpylähotellin nimenä Nokialla ja Oulussa.

(REA LEHTONEN 29.8.2009)




Joulukuun alussa 2009 nimenkantajia oli 14 miestä ja 93 naista.

Lokakuun lopussa 2010 Väestörekisteri ilmoitti nimenkantajien määräksi alle 123 naista ja alle 32 miestä.

Tammikuun alussa 2011 Eden-nimisiä oli alle 125 naista ja alle 32 miestä. Vuonna 2010 nimettiin 8 tämännimistä.