Autere

Nimiwikistä
Versio hetkellä 1. joulukuuta 2012 kello 19.13 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Runollinen Autere on valittu etunimeksi alle 20 kertaa, oletettavasti mutta ei välttämättä ainoastaan naisennimenä. Ensiesiintymät ovat ajanjaksolta 1900—19, toistaiseksi viimeiset vuosien 1980 ja 1999 väliltä. Miehennimeksi muodostettu Autero on valittu alle 5 kertaa. Autereinen ilma merkitsee kesäpäivän tai aamun hentoa sameutta, aurinkousvaa eli päivänsavua. Autere muodostuu ilmassa leijuvasta pölystä tai savusta, utu ja usva puolestaan sumupisaroista. Autere on ruskehtavaa, utu harmahtavaa.

Mänttä-Vilppulassa sijaitsee Autere-opisto. Turussa vaikuttaa samanniminen bändi.

Rinnakkaismuoto Auer on paitsi suomalainen sukunimi, myös alle 30 henkilön etunimi. Useimmat esiintymät ovat ajanjaksolta 1920—39: tuolloin nimi valittiin 7 miehelle ja alle 5 naiselle. Viime vuosina suosittu Usva on alle 180 naisen nimi, Utu alle 32:n ja Sumu alle 23:n. Sumua ja usvaa merkitsevä vanha sana Terhen on alle 25 naisen nimi, Terhene alle 5:n; mallina lienee ollut Kalevalan Terhen-neiti, Terhenetär eli Ututyttö. Terhenestä on muokattu kalenterinimi Terhi, jolla on noin 8 279 naisen nimi.


(REA UOTILA-LINDQVIST 1.12.2012)