Attila

Nimiwikistä
Versio hetkellä 8. maaliskuuta 2011 kello 11.14 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Komea Attila on meillä etunimenä 165 miehellä. Suosituin se on ollut 1970-luvulla, jolloin sen sai nimekseen 56 poikaa. Huippuvuotena 1977 nimettiin 10 Attilaa. 2000-luvulla nimi ei kuulu useimmin valittuihin 17 esiintymällä.

Vahvasti unkarilaisvaikutteinen Attila on tuttu hahmo historiasta. Attila (n. 406–453) oli viimeinen ja voimakkain Euroopan hunnien johtajista, jopa niin, että häntä on pidetty julmuuden ja ahneuden perikuvana.

Levinneimmän käsityksen mukaan nimi tarkoittaa "pientä isää": se olisi muodostettu diminutiivisuffiksilla goottilaisesta sanasta 'atta', "isä". Hunnijohtajan alkuperäinen nimi lienee ollut Avithohol; Attilaksi sen muunsivat itäisen Euroopan goottilaiset kansat, jotka joutuivat hunnien vallan alle. Eurooppalaisissa legendoissa Attila esiintyy kolmessa saagassa sekä Nibelungein laulussa. Attila on nykypäivän Unkarissa mitä tavallisin miehennimi: kestosuosikkina se on pysytellyt 2000-luvullakin 20 suosituimman pojannimen joukossa. Kansainvälisesti nimestä on monia versioita: meillä käytössä ovat ainakin pohjoismaiset Atli (3/0) ja suomenruotsalaisen kalenterin Atle (241/1), englantilainen Attle (3/0) sekä unkarilaisvariantti Atilla (26/0).

Suomessa Attila on ollut käytössä myös sukunimenä 144 henkilöllä; tällöin se lienee aivan eri kantaa. Tampereelle nousi vuonna 1915 maineikas Attilan kenkätehdas tehtailija Anton Attilan toimesta. 1970-luvulla kiinteistö siirtyi yliopiston tiloiksi; tätä nykyä se on toimistokäytössä. Nimi Attila kuuluu kuitenkin edelleen vahvasti Tampereen katukuvaan.


(REA LEHTONEN 19.9.2009)




Joulukuun alussa 2009 nimenkantajia oli 169.