Ero sivun ”Ania” versioiden välillä

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
Kauniilla naisennimellä <i>Ania</i> on alle 44 kantajaa: heitä on syntynyt melko tasaisesti vuodesta 1905 vuoteen 2009. Kuluneen vuoden aikana nimeä ei ole valittu kertaakaan, mutta 2000-luvulta esiintymiä on 8.

Etymologialtaan <i>Ania</i> viittaa kahtaalle. Yleisimmin se lienee ymmärretty <i>Anjan</i> variantiksi, slaavilaiseksi <i>Annaksi</i>. Kansainvälisenä rinnakkaisena kirjoitusasuna olisi tällöin <i>Anya</i>. <i>Ania</i> mainitaankin useissa lähteissä erityisesti puolalaiseksi nimeksi. <i>Anya</i> muistetaan erityisesti amerikkalaiskirjailija Anya Setonista (1904-1990).
Etymologialtaan <i>Ania</i> viittaa kahtaalle. Yleisimmin se lienee ymmärretty <i>Anjan</i> variantiksi eli slaavilaiseksi <i>Annaksi</i>. Kansainvälisenä rinnakkaisena kirjoitusasuna olisi tällöin <i>Anya</i>. <i>Ania</i> mainitaankin useissa lähteissä erityisesti puolalaiseksi nimeksi. <i>Anya</i> on tullut Suomessakin tutuksi erityisesti amerikkalaiskirjailija Anya Setonin (1904-1990) ansiosta.

Joissain tapauksissa nimellä on kuitenkin viitattu Pirkkalassa sijaitsevaan Anian kylään ja sinne johtavaan valtatiehen. Paikannimenä Ania tunnetaan jo hyvin varhaisissa lähteissä: Pirkkalan Aniassa on ollut asutusta kivikaudelta lähtien ja kirjallisissa lähteissä nimi mainitaan 1300-luvulla. Kylän nimen arvellaan juontuvan kelttiläiseen marttyyripyhimykseen <i>Anianukseen</i>. Myöhemmin <i>Anianus</i> on ollut piispanimi ja tunnettu ainakin keskisessä Euroopassa.

Versio 31. joulukuuta 2010 kello 08.47

Kauniilla naisennimellä Ania on alle 44 kantajaa: heitä on syntynyt melko tasaisesti vuodesta 1905 vuoteen 2009. Kuluneen vuoden aikana nimeä ei ole valittu kertaakaan, mutta 2000-luvulta esiintymiä on 8.

Etymologialtaan Ania viittaa kahtaalle. Yleisimmin se lienee ymmärretty Anjan variantiksi eli slaavilaiseksi Annaksi. Kansainvälisenä rinnakkaisena kirjoitusasuna olisi tällöin Anya. Ania mainitaankin useissa lähteissä erityisesti puolalaiseksi nimeksi. Anya on tullut Suomessakin tutuksi erityisesti amerikkalaiskirjailija Anya Setonin (1904-1990) ansiosta.

Joissain tapauksissa nimellä on kuitenkin viitattu Pirkkalassa sijaitsevaan Anian kylään ja sinne johtavaan valtatiehen. Paikannimenä Ania tunnetaan jo hyvin varhaisissa lähteissä: Pirkkalan Aniassa on ollut asutusta kivikaudelta lähtien ja kirjallisissa lähteissä nimi mainitaan 1300-luvulla. Kylän nimen arvellaan juontuvan kelttiläiseen marttyyripyhimykseen Anianukseen. Myöhemmin Anianus on ollut piispanimi ja tunnettu ainakin keskisessä Euroopassa.

(REA UOTILA-LINDQVIST 31.12.2010)