Ainu

Nimiwikistä
Versio hetkellä 19. joulukuuta 2012 kello 11.27 – tehnyt CatharinaL (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suloinen Ainu on valittu etunimeksi alle 119 kertaa, joista valtaosa (77 kertaa) 2000-luvulla. Nimen ensiesiintymä väestörekisterissä on kuitenkin ajalta ennen vuotta 1899. Pidentymä Ainuli on alle viiden nimi.

Ainu on muunnelma huippusuositusta suomalaisesta nimestä Aino (69 875 kantajaa). Kalevalaisissa kansanrunoissa laulettiin "aino tyttösestä"; on oletettu, että tällä tarkoitettiin perheen ainoaa tyttöä. Elias Lönnrot muodosti etunimen Kalevalaansa (1849) kirjoittamalla adjektiivin isolla alkukirjaimella. Nimi alkoi yleistyä 1890-luvulla päästyään Kansanvalistusseuran kalenteriin vuonna 1883. Vanhempi etunimi Aina oli ollut käytössä lähinnä ruotsinkielisen sivistyneistön piirissä jo 1840-luvulla, Topeliuksen Ljungblommor-runon henkilön vauhdittamana: se tuli almanakkaan vuonna 1872. Ainon, Ainan, Ainin ja Ainikin nimipäivä on 10. toukokuuta.

Ainu-kansa (アイヌ) on pohjois-Japanissa Hokkaidon saarella sekä Venäjällä Sahalinilla ja Kamtšatkan niemimaalla asuva alkuperäiskansa. Kansan kielen nimi on myös ainu: sanan tarkoittaa "ihmistä".

Vauvaperheissä Ainu tunnetaan suomalaisen lastentarvikesarjan nimenä. Sarjan nimenä oli 1960-luvulta vuoteen 1999 Infa.


(REA UOTILA-LINDQVIST 19.12.2012)