Seidi

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Seidi on meillä verrattain yleinen, noin 530 naisen nimi. Useimmat heistä, yhteensä 283 nimenkantajaa, ovat syntyneet ennen vuotta 1940. Vuonna 1922 nimettiin 15 Seidiä, kun yleensä uusia kaimoja saatiin vuosisadan alkuvuosikymmeninä 5-14 vuosittain. 2000-luvulla nimi on valittu alle 47 kertaa.

Rinnakkaisista kirjoitusasuista Seidy on valittu yhteensä alle viisi kertaa ja Seidie alle 10 kertaa, molemmat 1900-luvun alussa; Sejdy on alle 5 naisen ja Sejdi alle 15:n nimi. Kaikki ovat suomen tai ruotsin äänteenmukaisia muotoja englanninkielisestä nimestä Sadie (meillä alle 34 kantajaa).

Sadien, siis Seidin, arvellaan kotiutuneen Pohjanmaalle 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Amerikan-siirtolaisuuden aikaan. Yhdysvalloissa Sadie oli ollut muodissa 1880-luvulta lähtien: perinteinen raamatullisen Sarahin eli Saaran kutsumanimi oli tuolloin tullut käyttöön myös itsenäisenä nimenä. Joka tapauksessa nimi alkoi tulla tutuksi Suomessa nimenomaan ääntämistapamme mukaisessa asussa: Sadie-nimisiä Väestörekisteri tuntee tuolta ajalta alle 5.

Yhdysvalloissa Sadien ensimmäinen suosionhuippu ajoittuu vuoteen 1916. Vuoden 2009 suosio on tähän verrattuna yli kaksinkertainen.


(REA UOTILA-LINDQVIST 23.1.2011)



Helmikuun lopussa 2012 Väestörekisteri ilmoittaa nimenkantajien kokonaismääräksi 533 naista ja alle 10 miestä. Kokonaismäärästä 8 on nimetty vuosina 2010-12, kaikki naisia.