Seere

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vanha Serafiinan muoto Seere on Väestörekisterikeskuksen mukaan ollut virallisena nimenä 33 naisella, joista suurin osa on syntynyt 1900-luvun alkupuolella. Vuonna 2009 syntyi kaksi uutta Seereä ja aiemmin 2000-luvulla yksi. Serafiina (1156n) on Serafim (26m, 1n) -nimen sisarnimi ja ne tarkoittavat liekehtivää. Serafim sekä Serafiima (3n) löytyvät ortodoksisesta kalenterista. Suomalaisessa almanakassa on ollut muoto Serafia (1m, 2117n) ja myöhemmin Serafiina.

Nimistä on käytössä lukuisia muunnoksia, mm. Serahviina (1n), Serehviina (1n), Sera (2m, 72n), Sere (8m, 10n), Seri (8m, 6n), Seera (28n), Seeri (14n), Serukka (2n), Seru-Fiiu (1n), Fiia (349n), Viia (126n), Fiina (164n) ja Fiinu (42n). Seru ja Seeru eivät ainakaan vielä ole päässeet kuin lempinimikäyttöön.


(SUVI-TUULIKKI LAKKINEN 14.2.2010)




Heinäkuun loppuun mennessä 2012 nimi on valittu alle 45 kertaa.