Paola

Kohteesta Nimiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Paolan taustalla häämöttää latinan sukunimi Paulus (josta feminiini Paula), joka merkitsee "pientä, vaatimatonta". Pauluksen maskuliiniset variantit ovat tuttuja pyhien miesten nimiä alkukristittyjen Pyhästä Paavalista alkaen ja siksi nykyäänkin nimistömme ikivihreitä. Paula sen sijaan saapui meille Ruotsin ja Saksan välityksellä vasta 1800-luvun loppupuoliskolla; aluksi sitä käytettiin etenkin eri pyhimyskantaa olevan Pauli(i)nan lyhentymänä. Almanakkaan Paula otettiin monen muun suosituksi tulleen tytönnimen kanssa vuonna 1929; nimipäivä on nykyään 22. kesäkuuta. Nykyisellään sillä on noin 23 649 kantajaa.

Etelä-Euroopassa Paula muuntui italian ja espanjan kielten standardimuotoon Paola. Eksoottinen vokaaliyhtymä -ao- ei ole estänyt nimen yleistymistä sittemmin myös Suomessa. Päinvastoin: Paola mielletään jo kolmekin suosioaaltoa kokeneen Paulan tuoreeksi variantiksi. Nimi on annettu meillä alle 143 naiselle ja alle 15 miehelle. Kautta 1960- ja 1970-lukujen uusia kaimoja syntyi muutaman vuosivauhtia. 2000-luvulla nimi on valittu tähän mennessä noin 30 kertaa. Tuoreissa tapauksissa ihailun kohteena lienee maailmanmaineeseen noussut vaatesuunnittelija ja trendsetteri Paola Anneli Ivana Suhonen (s. 1974).

Vastaava miehennimi Paolo on Suomessa alle 153 miehen nimi. Paolina on alle 16 naisen nimi, ja Paolino muutaman miehen.


(REA LEHTONEN 1.11.2010)




Heinäkuun loppuun mennessä 2012 nimi on valittu alle 156 kertaa.