Ofelia

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Teatterimaailmaan vahvasti assosioituva Ofelia on mm. suomalainen ja italialainen asu kreikan sanasta 'ophelos' (οφελος), "apu". Ofelia tunnetaan ennen kaikkea Shakespearen Hamletin (1600) naispäähenkilönä ja teiniangstin henkilöitymänä. Näytelmässä nimen kirjoitusasu on englannin kielen mukainen Ophelia. Shakespearen tiedetään lainanneen nimen näytelmäänsä Jacopo Sannazarolta, jonka runossa 'Arcadia' Ophelia esiintyi jo 1400-luvulla. Varsinaisena etunimenä Opheliaa on maailmalla käytetty 1800-luvulta lähtien.

Ofelia on Suomessa 138 naisen nimi; Ophelia-nimisiä on 7. Muita meillä käytettyjä variantteja ovat Ofeelia (0/6), Ofilia (0/7), Offelia (0/2), Ophélie (0/3), Ofelya (0/1) ja Ophelie (0/1).

Ofelian suosiolla on kaksi selvää huippua: vuosikymmenet vuoden 1900 molemmin puolin sekä 1990- ja 2000-luvut. Vuonna 2008 nimettiin 6 uutta Ofeliaa; kuluvana vuonna tähän mennessä kaksi.

Hamlet on nimenä kahdella miehellä.


(REA LEHTONEN 29.5.2009)




Elokuun alussa 2009 Ofelia-nimisiä oli 140.

Joulukuun alussa 2009 nimenkantajia oli 145.

Lokakuun lopussa 2010 Väestörekisteri ilmoitti nimenkantajien määräksi alle 155 naista ja alle 15 miestä.

Helmikuun lopussa 2012 Väestörekisteri ilmoittaa nimenkantajien kokonaismääräksi alle 158 naista ja alle 15 miestä. Kokonaismäärästä 7 on nimetty vuosina 2010-12, kaikki naisia.