Lovis

Kohteesta Nimiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lovisan eli Louisen kansankielinen muuntuma Lovis on Väestörekisterissämme alle 32 naisen ja alle 25 miehen nimi. Sen ensiesiintymä on vuodelta 1926, mutta nimeä on tiettävästi käytetty ainakin 1700-luvulta (virallisen nimen ollessa jompikumpi edellämainituista). Suhteellisesti yleisin Lovis on ollut 2000-luvulla noin 15 esiintymällä. Nimenkantajat ovat pääsääntöisesti olleet ruotsinkielisiä.

Ruotsissa Lovis-nimellä on 642 kantajaa. Suomen ja Ruotsin ohella nimi on käytössä mm. Saksassa: sieltä muistetaan taidemaalari Lovis Corinth (1858—1925). Astrid Lindgrenin Ronja ryövärintyttäressä Ronjan äiti on nimeltään Loviisa: ruotsinkielisessä alkuperäisteoksessa nimi kuuluu Lovis. Moni nykyruotsalainen mieltääkin Lovisin satunimeksi.

Muodikkaan vanhahtava kalenterinimi Loviisa on ollut nousussa koko 1990- ja 2000-luvun. Nykyisellään sillä on 5 744 kantajaa, joista 2000-lukulaisia peräti 853. Ruotsin kielen mukainen Lovisa on melkein yhtä yleinen 4 013 kantajalla. Lovise on valittu alle 33 kertaa ja Loviise muutaman kerran. Louise puolestaan on 2 946:n nimi.

Lovisa on kehittynyt Ruotsissa ranskan Louisesta. Nimien taustalla on hallitsijanimi Ludvig (lat. Ludovicus -> ra. Louis) eli germaanien Chlodovech. Muinaisgermaaneilla nimen kaksi osaa 'hlut' ja 'wig' merkitsivät "kuuluisaa" ja "taistelua". Frankkien merovingikuninkailla nimi esiintyi muodossa Clovis. -Lovisin, Lovisan ja Loviisan sisarnimiä ovat siis saksalaisperäiset Ludvika (alle 20 kantajaa), Ludwika (alle 20), Ludwiga (alle 5), Ludviga (alle 5), Ludovica (alle 25), Ludovika (alle 10), Ludowica (alle 5) ja Ludoviga (alle 5) sekä romaanisista kielistä peräisin olevat Louisa (alle 129), Luisa (alle 153), Luise (alle 146), Louice (alle 34) ja Luiisa (alle 5).


(REA UOTILA-LINDQVIST 7.1.2011)



Helmikuun lopussa 2012 Väestörekisteri ilmoittaa nimenkantajien kokonaismääräksi alle 34 naista ja alle 20 miestä. Kokonaismäärästä 7 on nimetty vuosina 2010-12, kaikki naisia.