Betsaida

Nimiwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Betsaida on raamatullinen paikannimi Palestiinassa: kalastajakylä sijaitsi Galileassa Genesaretinjärven pohjoisrannalla lähellä Kapernaumia. Sieltä olivat kotoisin Jeesuksen ensimmäiset oppilaat sekä apostolit Pietari, Andreas ja Filippus.

Vanhassa testamentissa Betsaidaa vastannee Ser, roomalaisajan linnoitettu kaupunki. Sittemmin Herodes Suuren poika Filippus antoi kaupungille uuden nimen Julias. Betsaida tuhoutui juutalaisten kapinassa vuonna 68 jKr. Kaupunki oli pitkään kadoksissa, kunnes se arkeologisten kaivausten avulla löydettiin uudelleen.

Naisennimien Ida, Saida ja Beth perusteella Betsaida kuullostaa valmiiksi etunimimäiseltä. Se onkin annettu nimeksi 12 kertaa, joista varhaisimmat kolme ennen vuotta 1899 ja tuorein kuluvalta vuodelta 2008. Suosituin nimi on ollut 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Variantti Bethsaida on ollut nimenä yhdellä, samoin Betsaide.


(REA LEHTONEN 21.10.2008)